
(Kuva: Piritta Fors)
Suomalainen Minna hurmaantui Norjan luonnosta täysin, kun hän asui saaressa Norjan länsirannikolla. Koti oli Ulsteinvik-nimisessä kaupungissa, noin Jyväskylän korkeudella. Minna kulki pitkin kivikkoisia karuja rantoja kuin noiduttuna ja kantoi kotiin veden tuomia aarteita ja merilevää. Merilevästä pystyi sen kuivuttua muokkaamaan vaikka mitä. Paikalliset ihmettelivät yksin vaeltelevaa suomalaisnaista ja alkoivat kutsua häntä Huldraksi, metsän hengettäreksi.
Norjan tarustossa Huldra on metsässä elävä kaunis, pitkähiuksinen, vaalea neito. Hän houkuttelee nuoria miehiä luokseen. Huldra on edestä kaunis, mutta takaapäin eläin pitkinen häntineen. Miehet, jotka antautuvat hänen houkutuksilleen, kotoavat metsään lopullisesti.
Runo minussa
Minna Svennevig tuo Mökki Galleriaan raikkaan tuulahduksen Norjan vuonoilta, sillä hän pitää taideilmaisun kurssin Runo minussa lokakuussa Mökki Galleriassa. Työpajakurssi ei edellytä mitään etukäteistietoja tai -taitoja, vaan se sopii kaikille! Voit lukea kurssista lisää täältä.
Minna on opettaja ja taideterapeutti. Aikaisemmin hän on työskennellyt paljon liikunnan parissa. Jo lapsena Minna koki taiteen hyvin voimakkaasti ja kun hän aikuisena ymmärsi, että on olemassa jotain sellaista kuin taideterapia, hän oli myyty. Norjassa Minnaa alkoi kiinnostaa Green Care. Taideterapeuttina Minna haluaa yhdistää nämä kaksi asiaa, taiteen ja luonnon parantavat voimat. Nyt Minna asuu Littoisissa, kutkuttavan kuusimetsän kupeessa ja nauttii suomalaisen luonnon mystisestä kauneudesta.
Minnan tuliaiset Norjasta
Elämä vei Minnan Norjaan 20 vuodeksi, ja siellä hän sai kokea maahanmuuttajan arjen. Matti Nykänen ja Aki Kaurismäki seurasivat Minnaa Norjaan, heistä puhuttiin. Kutsuilla Minnalta pyydettiin anteeksi, kun oli unohdettu ostaa kirkasta viinaa suomalaiselle. Stereotypia metsäläisestä, joka ärsyyntyessään vetää puukon esiin, elää siis edelleen vahvana meistä suomalaisista Norjassa.
Norjalaisille ulkoilu on tärkeää, sillä he uskovat että se tuo hyvän mielen. Norjalaisten itsetunto on vahva. Toisaalta Minna oppi Norjassa myös arvostamaan suomalaista korkeakoulutusta ja syvää osaamista.
Kun Minnaa Norjassa verrattiin Huldraan, se herätti hänessä käsitteen huldrailu, joka tarkoittaa luontoon ja luovuuteen uppoutumista, pakoa arjesta. Kun minä kuulin Minnalta käsitteestä huldrailu, ajattelin heti: “Ahaa, tanskalaiset hyggeilee ja norjalaiset huldrailee – no sehän sopii mielikuviimme heistä: nautinnonhaluiset, äveriäät tanskalaiset ja vuonojen jylhässä luonnossa elävät norjalaiset. kukin tyylillään.” Olin kuitenkin väärässä! Huldrailu ei ole mikään yleinen käsite Norjassa, vaan ihan Minnan oma juttu. Nyt Minna siis huldrailee täällä Suomessa, esimerkiksi lähellä kotiaan Littoisten järven ympäristössä.
Kun katson Minnaa kuvassa, näen kauniin kujeilevan naisen sinisessä mekossa. Toisaalta näen koiran, joka kutsuu toista leikkiin – juoksemaan laajoja villejä kierroksia luonnossa pelkästä elämisen ilosta! Ehkä Minnan työpajakurssi Runo minussa on myös kutsu leikkiin, mahdollisuus uudenlaisen ilon löytämiseen!
Lisätietoa Minnasta:
Minnalla alkaa taideterapian kurssi myös Kaarinan kansalaisopistossa (9-11/2019) lisätiedot
Minnan huldrailu lisätiedot
Teksti: Kirsi Linnamäki