Galleristi Sibel Kantola ihastui Rauhalinnan luontopolkuun Kaarinassa Aallon mökin kautta. Ensin hän ihastui mökkiin, joka tönötti hylättynä metsän reunassa. Sitten hän ihastui koko alueeseen, Rauhalinnan ainutlaatuiseen kauneuteen ja erityisesti meren rannassa sijaitsevaan luontopolkuun!
Muistan, miten Sibel tuolloin kertoi kuin taiottuna satumaisen kauniista alueesta, jonne hän perheineen halusi muuttaa. Tuntui, että puhuessaan hän raotti taika-arkkua, missä oli ainutlaatuinen salaisuus. Kannen raosta ilmoille tulvahti taikahiekkaa, ja siirryimme satumaahan, Rauhalinnaan.

Mökki Galleriassa näyttely Rauhalinnan luontokuvista
Nyt syyskuussa 2019 Mökki Galleriassa on esillä taiteilija Sibel Kantolan näyttely Luontopolku on satumaa. Näyttely esittelee piirroskuvat, jotka Sibel on tehnyt Rauhalinnan luontopolun opastaulujen uudistamista varten. Sibelille näyttely luontopolusta on ollut unelmaprojekti, sillä hän asuu nyt perheineen Rauhalinnassa. Sibelin apen, eläkkeellä olevan opettaja Markku Kantolan luontoharrastus ja upeat luontokirjat ovat olleet piirtämistyössä korvaamaton apu. Vanhojen kirjojen luontokuvat ovat osoittautuneet aarteiksi: ne ovat olleet tarkassa lajikuvauksessa paljon käyttökelpoisempia kuin internetin kuvat!
Näyttelyn luontokuvat ovat syntyneet Mökki Galleriassa, Sibelin mukavassa työnurkkauksessa. Siellä Sibel piirtää periaatteessa mitä vain, mutta tarkkojen lajikuvausten piirtäminen on edellyttänyt tiivistä yhteistyötä Kaarinan kaupungin ympäristöbiologi Annemari Karin ja luontopolun taulujen tekstit kirjoittaneen konsultti Kukka Hammarströmin kanssa.
Näyttelyn kuvat ovat vaatineet paljon tarkkaa työtä ja lukuisia korjauksia. Esimerkiksi yllä olevassa lampikuvassa veden pinnalla liikkuvan pikkumalluaisen jalat harottivat väärään suuntaan, ja niitä piti korjata. Jalkoihin piti myös lisätä karvoja. Pikkumalluainen näkyy kuvassa sudenkorennon alapuolella.
Rauhalinnan luontopolku on erityisen hieno
Kaarinan alueen luontopolut on kartoitettu ja niihin on tehty hoito- ja kunnostussuunnitelma. Kaarinan kaupungin ympäristönsuojelun käynnistämä luontopolkujen kunnostus aloitettiin keskeisimmältä paikalta, jossa käyttö on jo vilkasta ja opastaulut kaipasivat pikaista uusimista, Annemari Kari kertoo.
Annemari Karin mielestä Rauhalinnan luontopolku on erityinen, koska se sijaitsee lähellä Kaarinan keskustaa ja siellä pääsee tutustumaan monipuolisesti erilaisiin kohteisiin: lehtometsään, avokallioon, merenrantaan ja alueella virtaavaan puroon. Alue on myös kulttuurihistoriallisesti arvokas Rauhalinnan kartanon ja sen ympäristön vuoksi.
Luontopolku kiertää osittain metsässä, jossa on maapohjaiset polut. Polut ovat metsäpoluille tyypillisesti melko kapeita ja poluilla saattaa olla juurakkoja. Alueella on myös jonkin verran korkeuseroja. Muuten polku on kohtalaisen helppokulkuinen, toteaa Annemari Kari.
Luontopolulle kannattaa ottaa mukaan myös perheen pienimmät, hän lisää. Ihmisten toivotaan käyttävän alueella liikkuessaan olemassa olevia polkuja, jotta herkästi kuluva maan pinta ei kärsisi. Opastaulut 1, 2 ja 3 tulevat olemaan sorapintaisen tien varrella ja niitä kannattaa käydä ihastelemassa, vaikka metsäpoluille ei pääsekään.
Miten luontopolun löytää

Rauhalinnan luontopolulle pääsee kolmea eri reittiä, joiden alkuun tulee infotaulut. Lähialueen asukkaiden toivotaan tulevan alueelle ympäristöystävällisesti kävellen tai pyörällä.
- Keskustan suunnasta Aapiskujaa pitkin, sitten kevyen liikenteen väylää kohti Rauhalinna ja noin 100 metriä puron ylityksen jälkeen oikealle.
- Kuusiston suunnasta kevyen liikenteen väylältä oikealle noin 350 metriä sillan ylityksen jälkeen. Tie jatkuu sorapintaisena kevyen liikenteen väylänä ja luontopolku alkaa sen varrelta.
- Autolla Iso-Rauhalinnantietä. Auton voi jättää tien varrelle tai Rauhalinnantien pienelle parkkipaikalle lähelle Mökki Galleriaa. Parkkipaikalta on kävelymatkaa luontopolulle noin 500 metriä.
Annemari Kari painottaa, että Rauhalinnassa kaupunkilaisenkin on helppo päästä nauttimaan vihreästä metsästä, meren liplatuksesta ja lintujen laulusta. Luontopolku on ainutlaatuinen myös opastaulujensa ansiosta, sillä taulut on suunniteltu ja tehty alueen luonnetta kunnioittaen. Opastaulut asennetaan alueelle syys-lokakuussa 2019. Niitä kannattaa tulla sitten katsomaan!
Luontopolku tuottaa iloa
Sibel Kantolalle näyttely luontopolusta on ollut erityisen tärkeä, ainutlaatuinen projekti. Hänen mielestään meidän kaikkien on syytä olla ylpeitä lähiluonnostamme. Sibel asuu Rauhalinnassa ja nauttii joka päivä upeasta luontopolusta koiransa Sofin kanssa. Sibel on kiitollinen siitä, että hän saa asua Rauhalinnassa ja tavata joka päivä uusia mukavia ihmisiä.
Sibel ja Sofi ohittavat kävelyllään luontopolun varrella myös punaisen varaston, mistä Mökki Gallerian pihalta kadonneet kaksi puutarhatuolia löytyivät hiljattain kuin ihmeen kautta, yli vuoden jälkeen katoamisesta! Sibelin mielestä tämäkin juttu oli vähän maaginen. Ajatella, että tuolit löysivät tiensä takaisin kotiin Mökki Gallerian pihamaalle, ilahduttamaan kaikkia teitä, rakkaat Mökki Gallerian ystävät!
Tervetuloa katsomaan Rauhalinnan luontokuvia
Taiteilija Sibel Kantolan näyttely Luontopolku on satumaa on esillä Mökki Galleriassa 27.9.2019 asti, ti-pe klo 10-16. Näyttelyn kuvia voi ostaa galleriasta julisteina ja kortteina (juliste 15 e ja kortti 2 e). Lisätietoa näyttelystä löydät täältä.
Lisätietoa: Säilyykö kauneus Rauhalinnassa? on teemaan liittyvä aiempi blogini 062019
Teksti: Kirsi Linnamäki
Kuvat: Sibel Kantola ja Kirsi Linnamäki