BLOGIN TARKOITUS

Mökkihöperön blogi kertoo kertoo Mökki Gallerian toiminnasta Kaarinan Rauhalinnassa. Mökki Galleria on Sibel Kantolan vuonna 2017 perustama taidegalleria. Galleria toimii 1800-luvun alun kunnostetussa mökissä keskellä kuvankaunista, puhdasta Suomen luontoa.

Blogi kuvaa sitä, miltä maailma näyttää mökkihöperön näkökulmasta – pienen mökin ikkunasta Kaarinan Rauhalinnassa. Pienen Rauhalinnan kautta haluamme peilata isompia ilmiöitä elämässä. Blogi käsittelee gallerian tapahtumia: kertoo tarinoita, mielipiteitä, haastattelee ihmisiä, jne. Artikkelit käsittelevät meille tärkeitä asioita kuten taidetta, luontoa, mielikuvituksen voimaa ja yhteisöllisyyttä.

KOMMENTOINTI

Blogi on myös interaktiivinen keskustelualusta. Voit kommentoida blogikirjoitusta, gallerian toimintaa jne. Kommenttisi, mielipiteesi, kokemuksesi yms. juttusi joita olet valmis jakamaan tällä sivulla, ovat meille aarteita! Ne inspiroivat meitä työssämme ja voivat myöhemmin tupsahtaa esille yllättävässä yhteydessä! Voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä.

 Artikkelin kirjoittaja: Kirsi Linnamäki

 MINNE LEHMÄT KATOSIVAT?

Mökki Galleria on entinen Aallon mökki Kaarinan Rauhalinnassa. Kesän 2018 historianäyttely kertoo Aallon mökin ja sen ympäristön historiasta. Punainen mökki uhmaa aikaa mäellä, metsän reunassa. Se on kuin sirpale menneisyyttä uhkeiden, pellolle nousseiden uudistalojen rinnalla.

Lehmä oli Rauhalinnan tavaramerkki

Näyttelyn ”Häivähdyksiä Aallon mökin historiasta” avajaisissa saimme kuulla, miten Rauhalinnan alueen tavaramerkkinä toimivat vuosikymmenten ajan pellolla laiduntavat lehmät. Helsingin tietä kulkevat matkaajat odottivat sitä näkyä, kun tultiin Rauhalinnan kohdalle, että vihreässä maisemassa pellolla tuli esiin iso lauma sonneja.

Sitten sonnit yhtäkkiä katosivat, ja se herätti ihmetystä! Ihmiset halusivat tietää, mitä oli tapahtunut, minne lehmät katosivat? Selitys oli se, että ukkonen vaikutti sonnien lisääntymiskykyyn huonontavasti; siemenen laatu kärsi ukkosenilmalla. Siksi siitossonneja alettiin pitää sisätiloissa, ja matkaajat saivat turhaan kuikuilla auton ikkunoista sonneja Rauhalinnan pelloilta. Ukkonen vei ikävä kyllä sonnit sisätiloihin.

Minni haukkui lehmille

Lapsuudestani muistan samanlaisia juttuja: miten kiva oli laskea lehmälaumojen päälukuja autosta ja seurata eläinten levollista menoa maalaismaisemassa. Joskus tosin ihmetytti se, miksi lehmä oli hypännyt toisen selkään?

Myöhemmin koiramme Minni haukkui autossa hullun lailla jokaisen havaitsemansa lehmälauman. Se poukkoili autossa vimmaisesti ikkunasta toiseen, aina sen mukaan millä puolella lehmiä näkyi, jättäen auton lasiin märkiä läiskiä kirsullaan. Muistan vieläkin, miltä koiran kynnet tuntuivat shortsien paljastamalla paljaalla reiden iholla. Me lapset takapenkillä yritimme puhua koiralle järkeä, pikkusiskoni Katja jopa peitti välillä Minnin silmät estääkseen tulevan rähinän, mutta mikään ei auttanut. Minni suoritti lajityypillistä valvontatehtäväänsä autossamme aina yhtä antaumuksella.

Mullit, sonnit ja kyytöt

Mummolassani Kauhajoella puhuttiin mulleista. Mullien keväinen laitumelle pääsy oli näytös, jossa me kaupunkilaisserkutkin saimme joskus olla mukana. Puunoksa kädessämme yritimme ohjata poukkoilevia eläimiä oikeaan suuntaan – mutta itse asiassa me olimme siinä tilanteessa yhtä säikkyjä ja epävarmoja kuin sinne tänne säntäilevät, vapaudesta holtittomiksi humaltuneet nuoret mullit.

Historianäyttelyn avajaisissa sain iäkkäämmiltä näyttelyvierailta tuon tuostakin korjauksia kielenkäytöstäni, koska en osannut käyttää lehmistä oikeita nimityksiä. Minulle selitettiin, että mulli ei ole sama kuin sonni, koska mulli ei ole vielä tullut sonniksi. – Ahaa, on siis kyse sukukypsyydestä!, ajattelin. Keinosiemennys, lisääntyminen ja ukkonen, kaikki liittyy siis yhteen! Jalostuspalvelu Rauhalinnassa ja kauas kadonneet kauniit lehmät. Väistämättä mieleeni hiipi kysymys: – Mitä kaikkea lehmien myötä on kadonnut maisemastamme – ja elämästämme?

Yllätyksekseni Tampereella lehmät eivät ole täysin kadonneet kaupunkimaisemasta, sillä Viikinsaaressa laidunta Ahlmannin koulun kaksi lehmääantaen maitoa saaren ravintolan käyttöön.  – Haluan nähdä ne! ajattelin heti. – On päästävä Viikinsaareen, haluan koskea kädelläni lehmän lämmintä kuvetta, nähdä karvoista pöllähtävän pölypilven! Toinen lehmistä on kyyttö. Sana kyyttö johdatti ajatukseni väistämättä Miina Äkkijyrkkään  ja hänen taisteluunsa suomenkarjan pelastamiseksi.

Tieto ja tunne

Wikipediasta selvisi, että kyyttö tarkoittaa itäsuomenkarjaa ja on uhanalainen, kuten kaksi muutakin suomenkarjan tyyppiä pohjoisuomenkarja ja länsisuomenkarja. Kiinnostavaa! Ihmeekseni löysin itseni hakemassa lisätietoa lehmistä netistä! Miina Äkkijyrkän videot avasivat oven uuteen maailmaan. Hurmaavat herkät vasikat imivät huomioni kuvissa, ja mahtavien peltilehmien merkitys avautui minulle uudella tavalla.

Mutta miksi mummoni puhui ayshire-lehmistä? Sitä asiaa selvittäessäni ajauduin netissä Kauhajoelle, lapsuuteni mummolan maisemiin – ja toisaalta Kaarinan Rauhalinnassa ennen toimineen Faba Jalostuspalvelun kotisivulle. Ympyrä on sulkeutunut, olen palannut lapsuuteni Kauhajoelle: tiedonhalu ja kaipuu jonnekin ovat tehneet tehtävänsä. Tunne, kokemus ja tieto ovat yhdistyneet minulle  merkitykselliseksi kokonaisuudeksi sanassa lehmä. Mutta rakas lukijani: millainen on sinun lehmäsuhteesi? Oletko joskus esimerkiksi pellolla astunut paljain jaloin ”miinaan”? Mitä lehmä sinulle merkitsee?