Näyttelyt

2023

TOUKOKUU

MERVI PATALA   

Yhdeksän kukkaa

5.5. – 3.6. 2023 (huom. viikko 20 on kiinni (17-20.5))

Niitty, 88×110 vesiväri paperille, 2023

Kuvataiteilija Mervi Patala tuo Kaarinan kodikkaaseen Mökki Galleriaan kankaalle ja paperille maalattuja akvarelleja, jotka ovat saaneet inspiraationsa vanhasta juhannustaiasta. Mukana on myös pari suurempaa maalausta, jossa kaikki yhdeksän komeilevat yhdessä: harakankello, puna-apila, siankärsämö, mesimarja, metsämaitikka, heinätähtimö, metsäorvokki, nurmitädyke ja päivänkakkara.

-Näyttelyn nimi ja nimikkoteos pohjautuu taikaan, jossa juhannuksena kerätään tyynynyn alle yhdeksän kukkaa ja pidetään ne siellä yli yön, jonka aikana tulevan puolison pitäisi näyttäytyä unessa, taiteilija hymyilee.

Patala haluaa ylläpitää taikaperinnettä, mutta entisenä biologian ja maantieteen opettaja tunnustaa, että teosten taustalla on myös valistuksellisia vaikuttimia.

-Ihmiset eivät enää tunne kasveja. Lajituntemus arkitaitona rappeutuu, ihmisten luontosuhde heikkenee – ja se on surullista, Patala harmittelee. Kouluissa kasvien tunnistamista ei enää ainakaan samalla järjestelmällisyydellä opeteta kuin menneinä vuosikymmeninä.

-Voimme vain arvailla, mitä tietyistä asioista – kuten käsin kirjoittamisesta ja kasvien keräämisestä – luopuminen koulujen opetuksessa tulee vaikuttamaan meihin. On myös kauhean vaikea suojella sitä, mitä ei tunne, hän pohtii.

Maalaamisen Mervi Patala aloitti jo lapsena mm. Seinäjoen lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Kuvataiteen mahdollisuuksien tuntemista avarsi myös inspiroiva alakoulun opettaja, joka oli ollut läänin kuvataiteilijana. Teini-ikäisenä Patala ryhtyi maalaamaan kansalaisopistossa – aikuisten kurssilla. Tuolloin vielä öljyvärit kiehtoivat eniten, mutta samalla hän alkoi omien sanojensa mukaan päästä jyvälle vesivärimaalauksesta. Nykyään se on hänelle ilmaisumuodoista tärkein.
-Siinä kiehtoo pehmeys, jonka kaltaista en ole muilla tekniikoilla saavuttanut. Vesiväri ”tekee omiaan”. Sattumanvaraisuus on aina mukana. Ehkä pidän siitä ominaisuudesta niin paljon siksi, että minulla on muuten kova kontrollintarve, hän hymyilee.

Ulospäin Mervi Patalan maalauksissa kuitenkin näkyy realistinen, melkein naturalistinen sävy. Hän maalasi vuosien ajan ilmeikkäitä ja sympaattisia lapsihahmoja arkisissa tilanteissa, kunnes koki sen tien tulleen käydyksi loppuun ja siirtyi kasviaiheisiin. Mutta punainen lanka säilyi.
-Minulla pitää olla aina jotain tarkkaa omissa töissäni. Ja luonnollinen muoto, jonka on oltava anatomisesti oikein, taiteilija luonnehtii.


Taiteilijan esittely.
Mervi Patala syntyi 1982 Peräseinäjoella. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Seinäjoen lukiosta 2001 hän kävi Kauhajoen kansanopiston kuvataidelinjan, mutta päästyään Oulun yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja maantiedettä, hän jätti kuvataiteen joksikin aikaa. Veri veti kuitenkin maalaamaan kansalaisopistolle, ja lopulta myös kuvataiteen perusopintoihin yliopistolla. Sikäläisten opettajien kannustamana hän haki ja pääsi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan, josta hän valmistui kuvataiteiljaksi (AMK) 2013. Hän kokeili kyllä siipiään myös biologian ja maantieteen opettajana 2008-2009 Kuortaneen lukiossa, mutta sivellin voitti lopulta karttakepin. Tosin kuvataiteita hän opettaa yhä Kaarinan kansalaisopistolla, Turun työväenopistolla ja Turun Sunnuntaimaalareissa.
Hänellä on ollut 13 yksityisnäyttelyä ja 17 ryhmä- tai yhteisnäyttelyä mm. Turussa, Porissa, Oulussa ja Seinäjoella. Hän Taidemaalariliiton, Seinäjoen Taiteilijaseuran ja Turun Taiteilijaseuran jäsen.
Lisätietoja taiteilijasta: http://www.mervipatala.com


Näyttelyaika: 5.5. – 3.6. 2023, avajaiset 5.5. klo 18    Huom! Galleria on kiinni viikko 20 (17-20.5)
Aukiolo: ke – pe klo 12 – 17, la klo 12 – 15
Osoite: Mökki Galleria, Iso-Rauhalinnantie 5, 20780 Kaarina

Mökki Gallerian puolesta
Jussi Helle, tiedottaja 

 

HUHTIKUU

HELI LAAKSONEN   

Poimit sydämeni kirjahyllystä

5.4. – 3.5. 2023

Runoilija Heli Laaksonen saapuu Kaarinaan uudenlaisen taidekokonaisuuden kanssa. Poimit sydämeni kirjahyllystä on runovuoropuhelu, joka on ilmestynyt sekä kirjana, äänikirjana että runoista inspiroituneina maalauksina. Näyttelyn avajaiset 5.4. klo 18 ovat samalla myös runoilta, jossa Heli kertoo runojen ja maalausten synnystä ja tarinoista niiden takana. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta Mökki on pieni ja sisään mahtuu vain kolmisenkymmentä ihmistä kerrallaan, joten kannattaa saapua ajoissa.

Teos sai alkunsa, kun Heli tutustui sattumalta latvialaisen modernistin Aleksandrs Čaksin (1901-1950) runoihin. Satavuotiaat, aivan tuoreet runot puhuttelivat niin, että hän alkoi kääntää niitä suomeksi – yleiskielelle – ja kirjoitti jokaiseen myös vastausrunon – omalla tutulla lounaismurteellaan.

Poimit sydämeni kirjahyllystä sisältää 15 Helin suomentamaa runoa ja 15 vastausrunoa niihin. Jokaisesta runoparista hän on tehnyt lisäksi maalauksen tai installaation. Metsästä löydetty tuoli, sepän pajan lattialle hylätty salpa ja suutarin puinen lesti ovat esimerkiksi maalausten pohjina. Maalauksista ja runoista koostettu kiertävä näyttely päättyy Kaarinan Mökki Galleriaan. Poimit sydämeni kirjahyllystä -kirja on loppuunmyyty, mutta se on kuunneltavissa digitaalisena äänikirjana.

Poimit sydämeni kirjahyllystä -kokonaisuus on palkittu sekä Latviassa että Suomessa. Joulukuussa 2021 sille myönnettiin Riiassa Aleksandra Čaka Balva -taidepalkinto, ja 2022 Suomen Yleisradion Tanssiva karhu -runouspalkintoraati antoi teoksesta Laaksoselle Kääntäjäkarhu-maininnan.

Viime vuosina runoilija onkin ollut kallellaan kuvataiteeseen päin, näyttelyitä on ollut mm. Emil Cedercreutzin museossa ja J.H. Erkon taiteilijakodissa. Raumalainen taidegraafikko Mari Aspola luonnehtii uusia teoksia näin: ”Heli Laaksonen maalaa kirkkain, rehevin kontrastein arkea näkyviksi kolmiulotteisiksi installaatioiksi, joissa elämä on vahvasti läsnä. Hän löytää esineille leikittelevän analyyttisen ilmeen, joka on vuosien varrella kehittynyt hänen omaksi kieliopikseen.”

Lisätietoja Poimit sydämeni kirjahyllystä -hankkeesta:
https://www.hulimaa.fi/ajopaivakirja/525-nii-laehel-o-se-aik-eli-pian-poimitaan-sydaemiae-kirjahyllyistae
https://www.hulimaa.fi/laaksonen-lausuu-latviassa

Taiteilijan esittely:
Heli Laaksonen syntyi 1972 Turussa, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Uudessakaupungissa. Hän valmistui filsofian maisteriksi vuonna 2000 Turun yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Helsingin ja Tarton yliopistoissa hän opiskeli lisäksi viron kieltä ja kulttuuria. Viime vuonna hän valmistui luonto- ja ympäristöneuvojaksi Ammattiopisto Liviasta Tuorlassa.
Heli Laaksonen tunnetaan Suomen suosituimpana runoilijana, joka kirjoittaa ja esittää runonsa lounaismurteella. Hänen debyyttinsä ja samalla läpimurtonsa oli 2000 julkaistu Pulu uis. Sen jälkeen häneltä on julkaistu viisi runokokoelmaa, tusinan verran muita teoksia, lukuisia äänikirjoja, näytelmiä ja käännöksiä. Työstään hänelle on kertynyt paljon tunnustuksia ja arvostettuja palkintoja, kuten Kirsi Kunnas -runopalkinto vuonna 2020.
Kuvataiteilijana hän on ollut aktiivinen vuodesta 2017 lähtien, ja hänen töitään on nähty museoissa ja gallerioissa mm. Harjavallassa, Tuusulassa, Iittalassa, Ypäjällä ja Rauman Lapissa, jossa taiteilija itsekin asuu.

Näyttelyaika: 5.4. – 3.5. 2023, avajaiset 5.4. klo 18.
Aukiolo: ke – pe klo12 – 17, la klo 12 – 15 Huom! Galleria on kiinni pääsiäisen aikana 7.4. ja 8.4.

Mökki Gallerian puolesta
Jussi Helle, tiedottaja 

TAMMIKUU ja HELMIKUU

Neljän taiteilijan yhteisnäyttely:

JANI RÄTTYÄ, JARKKO RANTANEN, HANNA VARIS, KALEVI LISKI   

“Elämän aarteet

13.1. – 18.2. 2023

 
 
20230104_130534
Kalevi Liskin “Timantti”, öljy kankaalle
 
 

Kaarinalaisen Mökki Gallerian vuosi starttaa neljän ansiokkaan taiteilijan yhteisnäyttelyllä ”Elämän aarteet”. Jokaiselta on tulossa näyttelyyn 2 – 4 teosta. Teeman ideoi Mökki Gallerian emäntä, galleristi Sibel Kantola, joka halusi näyttelyn avulla korostaa, että jatkuvista ikävistä uutisista huolimatta elämässä on yhä kauniita ja arvokkaita asioita, joita voi vaalia, arvostaa ja tuoda esille.

Taiteilijat saivat itse valita näyttelyyn tuomansa teokset, joissa ilmentävät oman elämänsä aarteita. He kertovat niistä seuraavasti:

Jani Rättyä:

Tuon näyttelyyn abstrakteja maalauksia. Sillä tekotavalla koen ilmaisevani elämän voimaa luontevasti.

Elämä itsessään on aarre ja lahja, ihmisen potentiaali on rajaton.Värien ja aineen kautta yritän ilmentää elämän mahdollisuuksia: me emme tiedä vielä, mitä meistä tulee ja minne me menemme.

Taide on kietoutunut elämän voimaan, sitä voi ajatella mittaamattomana avaruutena. Materiaalit kestävät vain jonkin aikaa, mutta niiden kautta voidaan tavoittaa ajattomia asioita.”

Jani Rättyä syntyi 1973 Nivalassa, valmistui Turun piirustuskoulusta kuvataitelijaksi 1998, ja jatkoi kuvataiteen maisterin tutkintoon Turun taideakatemiaan, josta valmistui 2014 pääaineenaan kuvanveisto.

Jani Rättyä tunnetaankin monista julkisista veistoksista, esim. Turussa Päivänkakkara(2011, yhteistyö Antti Stöckellin kanssa). Rättyän julkisia veistoksia on esillä myös Naantalissa, Seinäjoella ja Tampereella.

Taidemaalarina Jani Rättyä debytoi 2007 ja siitä lähtien hän on mieltänyt itsensä kuvataitelijaksi, joka toimii tilanteesta riippuen niin taidemaalarina kuin kuvanveistäjänäkin. Hänen teoksiaan on esitelty yli 20 yksityisnäyttelyssä ja yli 30 yhteisnäyttelyssä ympäri Suomea sekä mm. Saksassa, Alankomaissa, Venäjällä, Virossa, Marokossa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa.

Jarkko Rantanen:

Minulta näyttelyyn tulee alumiinille tehtyjä öljymaalauksia. Aiheet ovat kotini puutarhasta ja lähimetsästä. Nämä paikat ovat minulle tärkeitä ja toimivat ehtymättöminä maalausaihevarastoina, eräänlaisina aarreaittoina. Aarre on usein kätketty, ja sitä etsitään erilaisten karttojen avulla ehkä koko elämän ajan. Mahdollisuus taiteen tekemiseen on itsessään arvokasta. Hyvää taidetta voi pitää julkisena aarteena.”

Jarkko Rantanen on Ähtärissä 1980 syntynyt, nykyään Turussa työskentelevä taidemaalari. Työn perustana ovat maisemamaalaukset, muotokuvat ja asetelmat, joita hän maalaa pääasiassa öljyvärein erilaisille pinnoille kuten kankaalle tai alumiinille. Hänen tyyliään voi luonnehtia ekspressionistiseksi, mutta siinä on mukana pikkutarkkaakin realismia.Hän on opiskellut kuvataiteita Turun taideakatemiassa 2002-2006 (Kuvataiteilija (amk) ja Oriveden opistolla 2001-2002. Hänen töitään on esitelty lukuisissa yhteisnäyttelyissä ja 19 yksityisnäyttelyssä ympäri Suomea.

Hanna Varis:

Valitsin ystävyyden, matkustamisen ja tunteet. Ne kaikki tekevät elämästä elämisen arvoisen ja ainakin minulle merkitsevät eniten. Kuvaan asioita yleensä aika esittävästi ja tarinallisesti, pidän myös väreistä. Taide itsessään voi olla aarre: saan usein palautetta siitä miten teokseni puhuttelevat katsojaa , ja joskus teoksiani hankitaan kotien seinille juuri tuossa merkityksessä. Osa näyttelyn teoksista on aivan uusinta tuotantoani.”

Hanna Varis on Kuusankoskella 1959 syntynyt, pääkaupunkiseudulla nuoruudessaan vaikuttanut ja nykyään Turussa asuva taidegraafikko ja -maalari. Hän valmistui taiteen maisteriksi 1990 Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän on uransa aikana pitänyt yli 90 yksityisnäyttelyä ja osallistunut lukusiin yhtesinäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla, ja hänen teoksiaan on kaikissa Suomen keskeisimmissä taidekokelmissa. Hanna Varis on Suomen Taidegraafikoiden ja Taidemaalariliiton jäsen sekä Turun Taidegraafikot ry:n puheenjohtaja.

Kalevi Liski nukkui pois joulun alla 20.12. 2022 mutta korosti ennen poismenoaan, että haluaa maalaustensa osallistuvan ”Elämän aarteet” -näyttelyyn. Liski oli ansioitunut taidemaalari, joka tunnetaan iloa, valoa ja erityisesti keltaista väriä hehkuvista abstrakteista maalauksistaan. Elämänsä aarteiksi hän mainitsi oman työhuoneensa sekä rakkaan vaimonsa Terhin, joka mahdollisti hänen työnsä jatkumisen viimeisiin hetkiin saakka.

Luovutetun Karjalan Vuokselassa 1937 syntynyt Kalevi Liski aloitti maalaamisen jo 8-vuotiaana.

Ateneumin ilta- ja päiväkoulu tarjosivat 1956 Helsinkiin muuttaneelle Liskille oppia niin maalaamiseen kuin lavastamiseenkin. Taideteollinen ammattikoulu ja opisto syvensivät taitoja. Liski teki pitkän työuran Yleisradion palveluksessa lavastajana 1962-2000, mutta kuvataiteen tekeminen kulki rinnalla koko ajan. Jäätyään eläkkeelle hän alkoi maalata ammattimaisesti.

Kalevi Liskin maalauksia on nähty yli 20 yksityisnäyttelyssä ympäri Suomea ja lukuisissa yhteisnäyttelyissa myös ulkomailla, kuten Ruotsissa, Hollannissa, Portugalissa, Unkarissa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.

Näyttelyaika: 13.1.-18.2. 2023, avajaiset 13.1. 2023 klo 18-20.

Huom! 18.1.2023 Mökki Galleria on kiinni.

Mökki Gallerian puolesta
Jussi Helle, tiedottaja 

2022

 

LOKAKUU ja MARRASKUU

Kalevi Liski   

Toisinto

8.10. – 18.11. 2022 

“Näen meren”, öljy kankaalle
Kalevi Liskin 85-vuotisjuhlanäyttely Toisinto Mökki Galleriassa 8.10. – 18.11. 2022
 
Lokakuun ja Marraskuun näyttelyssä Kaarinan kodikas Mökki Galleria täyttyy jälleen ilon ja rakkauden väreistä.
Vuosi sitten syyskuussa Mökki Galleriassa 70-vuotista uraansa näyttelyllä juhlistanut taidemaalari on ehtinyt vuoden aikana kokea paljon.
-Olen ollut hyvin vakavasti sairaana, ja tämä näyttely on minulle kirjaimellisesti uusi alku, hän kertoo. Käänne koitti keväällä taiteilijalle hyvin rakkaassa Firenzen kaupungissa.
-Se oli vaikeinta aikaa, luulin jo etten enää kykenisi maalaamaan. Mutta sitten Piazza Pitti Palace hotellin  omistaja toi huonesseen kauniita tulppaaneja, taiteilija taustoittaa. Kun kukat yllättäen kuihtuivat, Liski liikuttui ja tarttui jälleen toimeen. Syntyi seitsemän kukka-aiheisen maalauksen sarja.
-Se oli sairausvaiheen jälkeen hyvin tärkeä hetki, mutta kuitenkin vain välietappi, joka ohjasi minut taas tekemään työtä, taiteilijaa tarkentaa. Kukkasarjansa lisäksi hän tuo näyttelyyn useita muitakin uusia maalauksia, jotka ovat tuttuun tapaan abstrakteja positiivisten tunteiden manifestaatioita.
-En tee synkkiä malauksia. Minun sielunmaisemani on aurinko ja valo. Uskon vahvasti, että minun tehtäväni on levittää positiivista ilmaa, jota me kaikki tarvitsemme joka tapauksessa, hän korostaa.
Edes keväällä alkanut sota Euroopassa ei löytänyt tietään Liskin maalauksiin. Ei vaikka hän on itse sota-ajan lapsi.
-Vaikka se naiivilta kuulostaakin, haluan vain antaa ihmisille rakkautta. Ja kauneutta voi korostaa olematta imelä, Liski uskoo.
-En kuitenkaan kuvittele pystyväni parantamaan maailmaa. Minä vain ilmaisen itseäni ja olen iloinen, jos muutkin saavat siitä voimaa, hän huomauttaa.
Kalevi Liski haluaa painottaa, että Mökki Galleria on hänen taiteelleen ja vakaumukselleen erityisen sopiva paikka.
-Mökki Galleria on vastannut juuri sitä henkeä, jota olen halunnut etsiä. Siellä tapaa ihmisiä, joilla on sydän, hän kehuu.
 
Taiteilijan esittely:
Luovutetun Karjalan Vuokselassa 1937 syntynyt Kalevi Liski on evakko- ja sota-ajan lapsi, joka aloitti maalaamisen jo 8-vuotiaana. Sotatraumojen varjostamassa kodissa teatteri tarjosi nuorelle pojalle vahvoja tunne-elämyksiä, ja Liski aikoikin näyttelijäksi. Uutiskuvalehti Viikkosanomien järjestämän kuvataidekilpailun voitto avasi kuitenkin myös toisen polun itseilmaisulle.
-Viikkonsanomat järjesti 1951 Helsinkiin palkintomatkan, jonka yhteydessä pääsin käymään muun muassa Ateneumissa, Liski muistelee.
Ateneumin iltakoulu ja myöhemmin päiväkoulu tarjosivat 1956 pysyvästi Helsinkiin muuttaneelle nuorelle miehelle oppia niin maalaamiseen kuin lavastamiseenkin. Taideteollinen ammattikoulu ja opisto syvensivät käytännön taitoja. Varsinaisen työuransa Liski tekikin Yleisradion palveluksessa lavastajana 1962 – 2000, mutta kuvataiteen tekeminen kulki rinnalla koko ajan. Jäätyään eläkkeelle hän alkoi maalata ammattimaisesti.
Kalevi Liskin maalauksia on nähty yli 20 yksityisnäyttelyssä ympäri Suomea ja lukuisissa yhteisnäyttelyissa myös ulkomailla, kuten Ruotsissa, Hollannissa, Portugalissa, Unkarissa, Meksikossa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.
 
Näyttelyaika: 8.10. – 18.11. 2022, avajaiset 08.10. klo 12-15.
Huom! Galleria on kiinni viikko 42 (19-23.10)
Aukiolo: ke – pe klo12 – 17, la klo 12 – 15
 

Mökki Gallerian puolesta
Jussi Helle, tiedottaja 

SYYSKUU 

Pekka Vallittu   

Värien ja viivojen kertomaa

2.9. – 29.9. 2022 

IMG_0752

“Flyygeli”, öljy, 60×60 cm, 2021
Syyskuussa kodikasta Mökki Galleriaa komistuttavat kuvataiteilija Pekka Vallitun abstraktit ja lähes abstraktit öljyvärimaalaukset.
 
Pekka Vallitun maalauksissa – niin teknisesti kuin visuaalisestikin – on olennaista kerroksellisuus.
 
-Maalaan aina tiettyjä voimakkaita värejä päällekkäin, sitten eri vaiheissa kaavin niitä osittain pois – ja sieltä pulpahtaa värejä esiin, hän kertoo.
 
Vaikka maalaukset ovat usein ensisilmäyksellä abstrakteja, niissä on Vallitun mukaan aina lähtökohtana jokin figuuri – tai viiva, josta hän innostui neljä vuotta sitten.
 
-Viivassa on aina mukana ajatus dualismista: että näkee asiassa vähintään kaksi puolta, jotka elävät omaa elämäänsä. Näyttelyn nimi olisikin voinut yhtä hyvin olla myös Siirtymä, taiteilija puntaroi.
 
-Tein ensin yhden vuoden lähes pelkkää viivaa. Viivakausi toki jatkuu edelleen, mutta teoksissa on nyt enemmän värejä ja pintaa, hän hymyilee.
 
Pekka Vallittu on piirtänyt, maalannut ja valokuvannutkin lähes koko ikänsä. Maalauksissa oma linja on viime vuosina selkeytynyt ja tarkentunut, vaikka tietyt elementit ovatkin osoittautuneet pysyviksi.
 
-Värejä on tullut lisää, ja työn jälki on pelkistetympää. Mutta pintatekstuuri on säilynyt, ja maisemia, kasveja tai lintuja sieltä on löydettävissä edelleen, mutta kätketympänä, hän miettii.
Värien ja viivojen kertomaa -näyttelyn teokset ovat muutamaa maalausta lukuunottamatta uusia. Ne ovat kertymä vuoden ajalta, johon sisältyi kolme intensiivisempää luomisjaksoa. Vallitulla ne ajoittuvat useimmiten tammikuuhun, pääsiäiseen ja heinäkuuhun.
 
Vallitun luomisperiodeja rytmittää myös hänen työnsä yliopiston hammaslääketieteen laitoksen johtana. Työ on heijastunut myös tiettyihin maalauksiin, kuten Flyygeliin, jonka voi mieltää työyhteisön metaforana.
 
-Flyygeli on esineenä monumentaalinen, mutta elää olosuhteiden, esimerkiksi ilmankosteuden mukaan. Koskettimista löytyy se herkkyys, jolla tätä vahvaa esinettä pitäisi ohjata, taiteilija taustoittaa.
Pääsääsäntöisesti hän ei kuitenkaan halua johdatella taiteensa kokijaa, eikä siksi edes aina halua nimetä teoksiaan.
-Silloin se on täysin katsojan omassa vallassa, miten hän teoksen näkee. Haluan antaa hänelle siihen täyden vapauden, Vallittu sanoo.
 
Tietoja taiteilijasta:
 
Pekka Vallittu syntyi Mikkelissä 1965, mutta hänen sukunsa juuret ovat Karjalan Käkisalmella. Hän valmistui hammasteknikoksi 1988 ja hammaslääkäriksi Kuopion yliopistosta 1994. Nyt hän asuu Kaarinan Kuusistossa. Hän työskentelee Turun yliopiston biomateriaalitieteen professorina ja hammaslääketieteen laitoksen johtajana.
 
Maalaamisen Pekka Vallittu aloitti kouluikäisenä itse ostamillaan välineillä ja itse oppien. Ensimmäisen julkisen näyttelynsä hän piti 2012 Turussa Galleria Rayassa. Sittemmin hänen töitään on nähty esimerkiksi synnyinkaupunki Mikkelissä GalleriArissa, Naantalin Taidehuoneessa ja Galleria Foggassa Helsingissä.
Pekka Vallittu näkee taiteen tekemisen ja tieteellisen tutkimuksen prosessit hyvinkin samankaltaisina.
-Niissä on olennaista värien tai tutkimusdatan palaset, jotka sitten saatetaan yhteen strukturoiduksi, rytmikkääksi entiteetiksi, Vallittu kuvailee.
 
Lisätietoja taiteilijasta: http://www.pekkavallittuart.com
 
Näyttelyaika: 2.9. – 29.9. 2022
Gallerian aukiolo: ke – pe klo 12 – 17 ja la klo 12 – 15. Huom. uudet aukioloajat!

 

ELOKUU 

Jenny Wiik   

Okeanos

5. – 31.8. 2022 (Huom! Olemme kiinni 9.8. ja 10.8.)

okeanos_fb
Grasslands, 30 x 30 cm, akryyli ja öljy kankaalle
 
Mökki Gallerian ensimmäinen näyttely kesätauon jälkeen on Jenny Wiikin Okeanos. Kodikas galleria saa seinilleen kuvittajana, kirjailijana ja graafisena suunnittelijanakin tunnetun Wiikin akryyli-, öljyväri ja vesivärimaalauksia. Teokset ovat syntyneet ainakin toistaiseksi julkaisematta jääneen romaanin innoittamana.

-Kun esikoisromaanini, lasten ja nuorten fantasiakirja Bildbindaren julkaistiin vuonna 2012, aloin pian työstää toista. Sitten tyttäreni syntyi, perustin oman kuvittaja-graafikkofirman ja kirjoittaminen jäi tauolle, taiteilija kertoo.

-Romaanin tapahtumat olisivat sijoittuneet maailmaan nimeltä Okeanos. Olin jo ehtinyt piirtää ja maalata itselleni kuvia siitä maailmasta eikä tarinan visuaalinen puoli jättänyt minua rauhaan – se oli ikään kuin juurtunut minuun, hän paljastaa.

Näyttelyn taustalla oli siis taiteilijan halu päästä sisälle luomaansa sci-fin ja fantasian välimaastomaailmaan, jota sävyttävät animisimi sekä tekniikan ja luonnon yhteensulautuminen. Taiteilijan kuvallista ilmaisua hallitsee symbolistinen ote. Aihepiirinä toistuvat usein vesi ja luonto.

-Tämän näyttelyn työt ovat hiukan aiempaa tyyliäni tummasävyisempiä, ja figuratiivinen symboliikka astuu abstraktiota enemmän esille. Teokset eivät myöskään kuvaa tarinan tilanteita, vaan tunnelmia ja ympäristöä, Wiik tarkentaa.

Maalatessaan Jenny Wiik haluaa vapautua kontrollista ja antaa vallan spontaanille intuitiolle. Toisin kuin kuvituksia tehdessään hän ei maalatessaan juurikaan suunnittele työn lopputulosta.

-Pää on liian täynnä tavaraa, ja pakko se tavara on johonkin laittaa, hän nauraa.

-Ajattelen ehkä liikaakin koko ajan, joten haluan tehdä jotain myös ajattelematta, hän lisää.

Lähtökohdasta huolimatta Wiikin taiteessa on paljon filosofista ja eettistä pohdintaa. Niissä virtaa hänen arvojensa ydinneste: kestävyys, ekologisuus, kiltteys, ihmisarvot.

-Kuulostaa kliseeltä, mutta kyllä taide on hyväksi mielenterveydelle – vaikka se ei koskaan pelkkä väline olekaan, hän korostaa.

Tietoja taiteilijasta:

Jenny Wiik syntyi 1978 Hyvinkäällä suomenruotsalaiseen perheeseen. Hän asui lapsuudessaan 8 vuotta vanhempiensa kanssa Ruotsissa, palasi näiden mukana Hyvinkäälle, kävi taidepainotteisen lukion Helsingissä, käväisi opiskelmassa Uudessakaarlepyyssä ja Tukholmassa, mutta juurtui lopulta Turkuun, jossa opiskeli, opetti ja tutki taidehistoriaa Åbo Akademissa. Tällä hetkellä hän on mukana varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun tutkimusprojektissa Yrkeshögskolan Noviassa. Hankkeen tavoite on tukea syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja perheitä.

Kuvittajanuransa Jenny Wiik aloitti jo teini-iässä 1997, jolloin hän piirsi isänsä toimittaman radio-ohjelman infolehtiseen havainnekuvia kasveista. Sen jälkeen hän on toiminut freelancer-kuvittajana monenlaisille organisaatioille ja firmoille niin muoti-, opetus- kuin pelialallakin. Wiik on myös kirjailija, kielikonsultti ja taidekriitikko.

Okeanos on hänen toinen oma taidenäyttelynsä. Ensimmäisen hän toteutti 2020 niin ikään Mökki Galleriassa. Syksyllä 2021 hänellä oli yhteisnäyttely Mökki Gallerian galleristi Sibel Kantolan kanssa Luostarin Välikadulla Turussa.

Lisätietoja taiteilijasta: http://jennywiik.com ja info(at)jennywiik.com

Näyttelyaika: 5. – 31.8. 2022

Olemme kiinni 9.8 ja 10.8.2022

Gallerian aukiolo: ti – pe klo 10 – 16.

 

KESÄKUU 

Ulrike Lyhs feat. Henrik Paavilainen

Views of men 2019

7. – 22.6. 2022

IMG-20220222-WA0006
Luck is pretty random – things happen or they dont, 29,5 x 42 cm, guassi paperille
Mökki Gallerian kesäkuun monikerroksinen näyttely yhdistää valokuvaa, maalausta, puheääntä sekä floristista koristelua. Kuvataiteilija Ulrike Lyhs on työstänyt tavallisten eri-ikäisten miesten muotokuvia. Teosten taustana on Lyhsin valokuvaamia metsäluonnon yksityiskohtia, joiden päälle taiteilija on liimannut guassiväreillä paperille maalaamansa muotokuvat.
 
-Teokset kuvaavat oikeita ihmisiä ja oikeaa luontoa. Haluan näyttää niissä jotain todellista, en abstraktia tai fantasiaa…
 
Näyttely on tavallaan jatkoa Lyhsin neljä vuotta sitten helsinkiläisessä vaatekaupassa järjestämään näyttelyyn, jossa esillä oli naisten muotokuvia heidän itsensä kirjoittamin kommentein höystettynä. Nyt mukana on äänitettyä puhetta, josta vastaa Lyhsin työtoveri Henrik Paavilainen.
 
Molemmat taiteilijat ovat päivätöissä turkulaisessa lääkealan yrityksessä. Paavilainen ei aiemmin ollut osallistunut taideprojekteihin.
 
-Mutta taiteen ja tieteen tekemisessä on paljon yhteistä. Luovuudella on molemmissa suuri merkitys. Ja kummatkin vaativat kovaa työtä ennen kuin tulee valmista, Paavilainen sanoo.
Paavilainen sai toimia muotokuvissa esiintyvien miesten – Lyhsin työtoverien ja ystävien – mietteiden ja näkemysten tulkitsijana. Luettu teksti perustuu Lyhsin tekemiin kysymyksiin.
-Miltä tuntuu olla parisuhteessa? Mitä on olla mies? Mikä on hienointa elämässä?, Lyhs luettelee esimerkkejä kymyksistään.
-Ne ovat pieniä tuokiokuvia kohteidensa elämästä juuri sillä tietyllä hetkellä, mutta hyvin henkilökohtaisia ja intensiivisiä. En kuitenkaan painostanut tai ohjannut heitä mitenkään, taiteilja korostaa.
 
Teoksissa ei kerrota miesten ikää, kansallisuutta saati nimiä.
-Ne ovat tavallisen miehen puhetta, joka ei sisällä traagisia tapahtumia tai tarinoita erityisistä saavutuksista, Paavilainen sanoo.
-Halusin hiukan rikkoa kliseitä ja osoittaa, että miehet eivät ole kiinnostuneita vain kalastuksesta, grillaamisesta tai tisseistä, Lyhs virnistää.
 
Teoksia on tarkoitus katsella ja kuunnella samaan aikaan. Kuuntelu tapahtuu kuulokkeilla omasta puhelimesta, johon saa avattua linkin galleriassa esillä olevan QR-koodin kautta. Mikko Huhtinen on vastannut tekniikasta. Teosten kokonaisuuden täydentää metsäistä teemaa jatkava sammalkoristelu, jonka galleriatilaan on toteuttanut kukkastudio Blomma Creativesin floristi Kristiina Suo-Kustaa.
 
Taiteilijan taustaa:
Ulrike Lyhs on kotoisin Berliinistä, mutta asunut Suomessa jo vuodesta 1995. Maalausta hän on harrastanut pikkulapsesta saakka, mutta ei ole opiskellut alaa saati tehnyt sitä työkseen. Hän opiskeli eläinlääkäriksi synnyinkaupungissaan, tuli tekemään väitöskirjaa Helsinkiin, mutta työelämä kuljetti hänet sittemmin myös Tanskaan ja Hollantiin.
 
Näyttelyaika: 7.6. – 22.6. 2022
Gallerian aukiolo: ti – pe klo 10 – 16.
Osoite: Mökki Galleria, Iso-Rauhalinnantie 5, 20780 Kaarina

TOUKOKUU 

Sinikka Hurskainen

Pilkettä silmässä

3.5.-2.6. 2022

Sinikka Hurskainen Butterfly_net-
Takaisin luontoon, öljy kankaalle, 33 x 41 cm

Mökki Gallerian toukokuun näyttely on taidemaalari Sinikka Hurskaisen Pilkettä silmässä. Naivistisissa öljyvärimaalauksissa korostuu värien riemu.
-Ne on tehty tuomaan iloa. Sitä ihmiset tarvitsevat juuri nyt keskellä murheellisia aikoja: mahdollisuutta heittää murheet hetkeksi sivuun, taiteija sanoo.
Sinikka Hurskainen kertoo opiskelleensa ja kokeilleensa monenlaisia tyylejä ja tekniikoita, mutta palaavansa aina naivismiin.
-Ehkä minulta löytyy sellaista lapsenomaista pilkettä silmäkulmasta. Naivistiset maalaukset herättävät pääasiassa myönteisiä tunteita, ja niissä voi käyttää omaa mielikuvitustaan estoitta, taiteilja hymyilee.
Pilkettä silmässä -näyttelyn 15 teoksesta suuri osa on esillä ensimmäistä kertaa, ja monet niistä ovat syntyneet koronapandemian aikana.
-Kaikki korona-aikaan tehdyt työt lähteävät nyt maailmalle. Minulla on tänä vuonna uskomattomat yhdeksän näyttelyä, joista neljä on ulkomailla, Hurskainen iloitsee.
Hurskaisen töitä on toki nähty jo aiemmin ulkomailla kymmenissä näyttelyissä, kuten Ranskassa, Belgiassa, Venäjällä ja jopa Intiassa. Noin viiden näyttelyn vuositahti on jatkunut koronapaussia lukuunottamatta jo toistakymmentä vuotta. Ja kaikki alkoi melkeinpä vahingossa.
-Olin avaamassa erästä teatterifestivaalia, johon saapunut belgialainen vieras sattui näkemään minun tekemiäni naivistisia postikortteja. Hän innostui niistä ja rohkaisi minua lähettämään töitäni Puolan Katowicessä järjestettävään naivistisen taiteen näyttelyyn, Hurskainen kertoo. Hänet hyväksyttiin näyttelyyn, jonka myötä kutsuja alkoi sadella ympäri maailmaa.
-Taikuri on itsekin ihmeissään, taiteilja nauraa.
Taitelijan esittely:
Sinikka Hurskainen syntyi Kuusankoskella 1951. Unelma taiteilijuudesta syttyi jo lapsena, mutta työläisvanhemmat kannustivat tytärtään hankkimaan turvallisemman sosionomin koulutuksen. Hurskainen päätyi tekemään pitkän uran poliitikkona: hän toimi SDP:n kansanedustajana 1983 – 1999 ja 2003 – 2011. Tuona aikana taiteelle ei jäänyt aikaa, mutta pestin loputtua taide kutsui toden teolla.
-En silloin ajatellut ryhtyväni taiteilijaksi itse, vaan halusin alkaa opiskella taidetta, hän paljastaa. Hän kartutti osaamistaan vapaissa taidekouluissa, avoimessa yliopistossa ja Imatran taidekoulussa, jota kautta hän pääsi Pietarin taideakatemian professorien oppiin ja kutsuttiin myös Pietarin taiteiljaunionin jäseneksi. Toinen tärkeä kaupunki on ollut Pariisi, jossa Hurskainen opiskeli kahtena vuotena taiteilja Pascal Poitoux’n oppilaana.
Näyttelytoimintaa Sinikka Hurskaisella on ollut kotimaassa jo vuodesta 1999, ulkomailla vuodesta 2005. Hän luonnehtii itseään euroopplaiseksi naivistiksi, koloristiksi ja symbolistiksi. Tällä hetkellä hän asuu sekä Imatralla että Helsingissä.
Lisää taiteiljasta: http://www.sinikkahurskainen.fi

Näyttelyaika: 3.5 – 2.6. 2022
Gallerian aukiolo: ti – pe klo 10 – 16. Huom! Galleria on kiinni viikon 20 eli 17. – 20.5.

 

 

HUHTIKUU 

Sirkku Ketola

“Rauha – Mir”

5.-28.4. 2022


Beyond, 2010, serigraphy and wax on paper, 68 x 54 cm

Mökki Gallerian huhtikuun näyttely on nykytaidegraafikko ja kuvataiteilija Sirkku Ketolan Rauha – Mir, johon taiteilja sai ajatuskipinän gallerian tapetista ja mökkiä ympäröivästä niittymäisestä pihamiljööstä.

-Tulin Mökki Galleriaan aistimaan tilaa, ja näin tapettikuvion. Minulla oli ollut vuodesta 2010 asti odottamassa kahdeksan grafiikkavedosta, jotka nyt sopivat yhteen tapetin ja mökin ympäristön tunnelman kanssa. Ne vedokset toimivat lähtökohtana näyttelylle, taiteilija kertoo.

-Kaikissa ripustuksissa annan tilan vaikuttaa, se on aina ihan oma elementtinsä näyttelyissä. Uskon, että nämäkin työt ovat odottaneet tätä näyttelyä, niiden paikka on juuri siellä mökissä, taiteilija hymyilee.

Sirkku Ketola tunnetaan parhaiten isokokoisista ja kehollisista installaatioistaan, mutta Rauha – Mir -näyttelyssä hänellä on pitkästä aikaa esillä kehyksiin mahtuvia grafiikkavedoksia. Niissä paperille tehdyt serigrafiateokset esittävät pihapiirin eläimiä kuten kissa, jänis, lammas ja lokki kedon kasvien läheisyydessä. Teoksissa vallitsee odottava tunnelma.

-Vähän kuin eläimet olisivat varuillaan ja odottaisivat, mitä tapahtuu seuraavaksi, Ketola miettii.

Eläinhahmot Sirkku Ketola on työstänyt itse ottamista valokuvista. Niiden silmät hän on käsitellyt vahalla ja saanut ne näyttämään kosteilta, elävämmiltä. Mutta Ketolan mukaan hänen tekniikkansa, serigrafia, sisältää jo itsessään elävyyden ominaisuuksia: toistosta syntyvää variointia.

-Serigrafia ja ornamentiikka on toisteista kuten elämä, mutta kuitenkin uniikki. Luonto toimii samoin: samalla kaavalla se luo lukemattomia eri variaatioita. Ja ne erot, se väreily siellä jossain toisteiden välissä on se tärkein juttu, hän valottaa taiteensa ydintä.

-Innostuin serigrafiasta, koska sitä ei pysty kontrolloimaan täysin – kuten ei elämääkään. Esimerkiksi paperi elää ilmankosteuden mukaan, ja syntyy ”virheitä”, jotka kiehtovat minua. Yritän saada kuvallistettua kysymyksiä, mitä on syntyminen, eläminen ja kuoleminen tässä maailmassa, hän lisää.

Taiteilijan esittely:

Sirkku Ketola syntyi Turussa 1973. Hän kävi Puolalanmän musiikkilukion ja nuorena hänen tapansa ilmaista ja ymmärtää maailmaa olikin musiikki, erityisesti laulaminen. Kuoromatkoilla hän pääsi myös näkemään maailmaa varsin laajalti ja konkreettisesti.

Lukion jälkeen hän opiskeli sekä kasvatustieteitä Turun yliopistossa että kuvataiteita taidegrafiikan linjalla Turun piirustuskoulussa ja valmistui molemmista 2003. Kuvataide kuitenkin vei kokonaan mukanaan, joten Ketola jatkoi opintojaan Helsingin Kuvataideakatemiassa ja valmistui kuvataiteen maisteriksi 2009. Ensimmäisen yksityisen näyttelynsä hän piti Turussa Galleria Joellassa jo vuonna 2003, mutta sittemmin näyttelyitä ja työskentelymatkoja on ollut lukuisissa maissa kuten Yhdysvallat, Kanada, Austaralia, Taiwan, Venäjä, Ruotsi, Liettua, Puola, Viro ja varsinkin Belgia, jossa hän on myös asunut pidempään.

-Olen turkulainen, mutta minulla ei ole yhtä identiteettiä: olen aina kokenut koko maailman kodikseni, Ketola korostaa.

-Haluan olla sellainen taiteilija, joka kulkee kaikkialla ja aistii, keskustelee, kuuntelee. Taiteilija on reseptori, joka asettuu sellaisiin paikkoihin, missä taide voi keskustella rehellisesti, olla läsnä ajassa, paikassa ja hetkessä, hän lisää.

Lisää taiteilijasta: http://www.sirkkuketola.com

Näyttelyaika: 5. – 28.4. 2022

Gallerian aukiolo: ti – pe klo 10 – 16. Huom! Galleria on kiinni viikon 15 eli 12. – 15.4.

 

MAALISKUU 2022

The Photonic Trail – kvanttioptinen aarteenmetsästys

5.-31.3. 2022

add

The Photonic Trail on immersiivinen kvanttioptinen yksinpeli, joka antaa mahdollisuuden kaikille aloittelijoista konkareihin oppia kvanttioptiikan konsepteja pelaamisen kautta.
Pelissä on aarteenmetsästys kuudella eri tehtävällä, jotka käyvät läpi kvanttioptiikan perusteet.

Mutta mukana on muutakin kuin vain fysiikkaa. Peli on yhdistelmä fysiikkaa, fantasiaa, tarinankerrontaa ja taidetta.

Aloitamme matkamme lumoutuneen valtakunnan syövereistä, missä päämäärämme on löytää Hilbertin Lapio, muinainen ja taianomainen esine, minkä takia kuningaskunnat sotivat aikoinaan toisiaan vastaan, kunnes Lapio kätkettiin. Sanotaan että hän, joka kantaa Hilbertin Lapiota, kykenee matkustamaan mihin tahansa aika-avaruudessa niinkin helposti kuin vain kaivamalla pienen reiän maahan. Huhu myös kertoo, että vain Valon Mestari on arvoinen tämän aarteen löytämiseen ja hallitsemiseen.

Jotta meistä voisi tulla tällainen Mestari, meidän tulee matkata muinaista Photonic Trail -polkua ja suoriutua kaikista edessä olevista esteistä. Haasteet ovat kuuden tehtävän muodossa, ja näiden haasteiden suorittamiseen meidän pitää toteuttaa tieteellisiä kokeita virtuaalisessa kvanttioptiikan laboratoriossa.

Jokainen oikein suoritettu tehtävä vie meidät askeleen lähemmäs Valon Mestarin tittelin saavuttamista ja askeleen lähemmäs Hilbertin Lapion löytämiseen ja hallitsemiseen.

Pelaa interaktiivisen, virtuaalisen kvanttioptisen laboratorion kanssa.

Kvanttioptiikka on tieteen ala, missä tutkitaan miten valokvantit, joita kutsutaan fotoneiksi, vuorovaikuttavat atomien ja molekyylien kanssa. Tämä peli esittelee kvanttioptiikan perusteet hauskalla tavalla, hukkumatta matemaattiseen formalismiin, mutta samaan aikaan ylläpitämällä korkean tason tieteellistä tarkkuutta selityksissä. Maailmassa, joka on täynnä pahansuopia keijuja, kummituslaivoja ja murisevia kääpiöitä, opimme fotoneista, laservaloista, kubiteista, kvanttisuperpositiosta ja kvanttikietoutumisesta.

The Photonic Trail on luotu QPlayLearnin toimesta yhteistyössä Quantum Flytrap -tiimin kanssa, joka välitti  virtuaalisen laboratoriopelin.

MAININNAT

Artisti: Sibel Kantola
Konsepti ja tarinat: Radha Pyari Sandhir

Kehitys ja tuotanto: Caterina Foti, Rosario Maniscalco, Sabrina Maniscalco ja QPlayLearn-tiimi.

Näyttelyn ovat sponsoroineet Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto, molemmat osana InstituteQ-yhdistystä, ja tukena Algorithmiq Oy.

IN ENGLISH

The Photonic Trail – A quantum optics treasure hunt

The Photonic Trail is an immersive quantum optics single-player game that allows anyone from beginners to seasoned pros instillate quantum optics concepts through game play.

It is a treasure hunt with 6 missions covering the basics of quantum optics.

But there is more than just physics. It is a combination of physics, fantasy storytelling and art.

We find ourselves immersed in the Enchantic Realm, where our goal is to seek the Hilbert Spade, an ancient, magical artefact that kingdoms once warred over before it was hidden away. They say the person who wields the Hilbert Spade can travel anywhere in spacetime by simply digging a small hole in the ground. They also say that only a Master of Light is worthy enough to attain this treasure.

In order to become such a Master we much traverse the ancient Photonic Trail, overcoming any obstacles in our way. The challenges come in the form of six missions, and to accomplish them we must conduct experiments in a virtual laboratory of quantum optics.

Each successful mission takes you one step closer to becoming a Master of Light, one step closer to finding and wielding the Hilbert Spade.

Play with an interactive virtual quantum optics lab

 Quantum optics is the field of how light quanta, called photons, interact with atoms and molecules. This game introduce the basics concepts in a playful way, without delving into the mathematical formalism, but at the same time maintaining a high level of accuracy in the explanations. In a world of mischievous fairies, ghost ships and rumbly dwarves we will learn about photons, laser light, qubits, quantum superposition, and quantum entanglement.

The Photonic Trail has been conceived by QPlayLearn, in collaboration with Quantum Flytrap that provided the virtual lab game.

CREDITS

Artist: Sibel Kantola

Concept and Stories: Radha Pyari Sandhir

Development & Production: Caterina Foti, Rosario Maniscalco, Sabrina Maniscalco and the QPlayLearn team.

The exhibition is sponsored by Aalto University and University of Helsinki, both part of InstituteQ, with support from Algorithmiq Oy.

 

HELMIKUU 2022

Jani Rättyä 

“Hullu abstrakti”

1.-26.2. 2022

“New Normal”2020-2022, Akryyli kankaalle, 60 x 82 cm

Vuoden ensimmäinen näyttely kaarinalaisessa Mökki Galleriassa on monipuolisen kuvataiteilija Jani Rättyän Hullu abstrakti. Kodikkaassa, söpössäkin Mökki Galleriassa Rättyän värikkäiden maalausten voima ja energia korostuu entisestään.

Näyttelyssä on esillä seitsemän akryyliväreillä ja sekatekniikalla toteutettua maalausta.

-Työni ovat usein hyvin intensiivisiä. Ilmaisuni on abstraktia, ekspressiivistä ja joskus aika kaoottistakin, mutta tärkeintä niissä on värien suhteet ja liike, taiteilja luonnehtii teoksiaan.

Rättyä sanoo maalaavansa ilman päämäärävisiota: hänen visionsa rakentuu siveltimenveto kerrallaan.

-Työskentelyni on prosessinomaista. Lähden liikkeelle jostakin yksityiskohdasta, väristä tai sommitelmasta ja lopputulos voi olla yllätys minulle itsellenikin, hän kertoo.

-Maalaukseni ovat olemassolon jälkiä. Minulle on olennaista, että teoksessa näkyy sen tekeminen ja työhön käytetty energia. En tosin mieti katsojaa maalatessani. Kun itse saa työstään ihmetyksen ja uuden kokemisen tunteen, niin sen voi luovuttaa eteenpäin muiden katsottavaksi, hän jatkaa.

Maalaaminen on Jani Rättyälle läsnäolemista itsensä kanssa ja antautumista impulssien ohjailtavaksi.

-Olen pyrkinyt eroon mielen kontrollista. Annan maalaukselle tilaa kehkeytyä ja vain tapahtua. Olen oppinut, että mielenkiintoisimmat kohdat syntyvät ikään kuin sattumalta, hän sanoo.

 

Taiteiljan esittely:

Jani Rättyä syntyi 1973 Nivalassa. Hän asui lapsuudessaan ja nuoruudessaan myös Turussa, Espoossa ja Nurmijärvellä. Lukion jälkeen hän opiskeli piirtämistä Limingan taidekoulussa prepatakseen itseään arkkitehtikoulun pääsykokeisiin, mutta keino päihitti päämäärän ja Turun Piirustuskoulu arkkitehtikoulun valittuna opinahjona. Rättyä valmistui Turun Piirustuskoulusta kuvataitelijaksi 1998, ja jatkoi siitä Kuvataiteen maisterin tutkintoon Turun Kuvataideakatemiaan, josta valmistui 2014 pääaineenaan kuvanveisto.

Jani Rättyä tunnetaankin myös monista julkisista veistoksista. Turussa ehkä näkyvintä Rättyää on Aurajoen rannalla komeileva jättimäinen Päivänkakkara (2011, yhteistyö Antti Stöckellin kanssa), Kupittaanpuiston Papu (5 taiteiljan yhteisteos) ja vaikkapa Kousankadulta tuttu Seinänläpikävelijä (1997). Rättyän julkisia veistoksia on esillä myös Naantalissa, Seinäjoella ja Tampereella.

Taidemaalarina Jani Rättyä debytoi 2007 ja siitä lähtien hän on mieltänyt itsensä kuvataitelijaksi, joka toimii tilanteesta, tarpeesta ja ajasta riippuen niin taidemaalarina kuin kuvanveistäjänäkin. Tähän mennessä hänen teoksiaan on esitelty yli 20 yksityisnäyttelyssä ja yli 30 yhteisnäyttelyssä ympäri Suomea sekä mm. Saksassa, Alankomaissa, Venäjällä, Virossa, Marokossa, Portugalisa ja Yhdysvalloissa.

Lisää taitelijasta: http://www.janirattya.com/

 

 

MARRASKUU 2021

Sibel Kantola  

“Söpöt eläimet”

2.-26.11. 2021

“Cozy Chicken”, Akryyli kankaalle, 46×55,  Sibel Kantola, 2021

Kaarinalaisen Mökki Gallerian galleristi, kuvataiteilija Sibel Kantola järjestää kodikkaassa galleriassaan tällä kertaa oman näyttelynsä. Harmaata marraskuuta elävöittämään syntyi värikäs ja sympaattinen 15 akryylivärimaalauksen kokonaisuus Söpöt eläimet.

Jokaisen maalauksen pääosassa on yksi eläin kuten lehmä, kana, pöllö, kissa, koira, kettu, varsa, lammas ja jopa varis.
-Kaikki eläimet eivät ole tarkalleen luonnollisen näköisiä. Tykkään antaa vähän persoonaa eläimille: niissä on hieman mystisyyttä ja fantasiamaailmaa mukana, myös satukirjojen kuvittajana tunnettu taiteilja kertoo.
-Kussakin maalauksessa jokainen eläin on sille parhaassa mahdollisessa paikassa, mutta se paikka on hieman abstrakti. Paikan lopullinen määrittely jää katsojalle, hän lisää.

Kantola paljastaa saaneensa kipinän teoksilleen Mökki Galleriassa syyskuun taiteilijana vierailleen Kalevi Liskin värikkäistä maalauksista – ja siitä, että Liski innostui keskeneräisestä kettumaalauksesta, jonka oli nähnyt Kantolan verkkosivulla.
-Kun Kalevi astui sisään galleriaan, hän kysyi heti missä kettu on, Kantola hymyilee. Innostuksensa osoituksena Liski lupasi tulla myös esittelemään Kantolan maalaukset näyttelyn avajaisiin.
-Se on suuri kunnia. Tämä on meillä ensimmäinen kerta, kun toinen taiteilija esittelee toisen teoksia, Kantola iloitsee.
Laajasti ottaen Sibel Kantola sanoo näyttelynsä olevan myös kunnianosoitus suomalaisten luonto- ja eläinrakkaudelle. Monissa maissa elänyt Kantola on nähnnyt, ettei luonnon saati yksittäisten eläinten kunnioittaminen ole mikään itsestäänselvyys.
-Minulle on tärkeää, että kunnioitetaan kaikkea, mikä elää. Jokaisella elävällä olennolla on arvo tällä maapallolla, Kantola korostaa.
Näyttelyn teoksista huokuva puhtaan viattomuuden henki on siis tarkoituksellista, melkeinpä tavoitteellista.
-Toivon, että sitä henkeä tarttuisi maalauksiani katsoviin ihmisiin. Että se saisi heidät kohtamaan myös toiset ihmiset lempeästi ja avoimesti, Kantola sanoo.

Taiteiljan esittely:
Sibel Kantola syntyi 1978 Turkissa, josta perhe muutti isän töiden perässä Moskovaan. Siellä hän aloitti lukioikäisenä yksityiset kuvataidetunnit. Aikuistuttuaan hän muutti Yhdysvaltojen Kentuckyyn, jossa opiskeli Louisvillen yliopistossa graafista suunnittelua ja kuvataiteita (Bachelor of Arts). Kantola on asunut myös Etelä-Koreassa, jossa hänellä oli lukuisia menestyksekkäitä taidenäyttelyitä. Nykyään hän asuu perheineen Kaarinassa ja on emännöinyt noin 200-vuotta vanhaan työläismökiin perustamaansa Mökki Galleriaa yli neljä vuotta.
Kantola on paitsi kuvataiteilija ja galleristi myös graafikko, vaatesuunnittelija ja kirjankustantaja. Hän on kuvittanut neljä satukirjaa.

Näyttelyaika: 2.11.-26.11.2021
Näyttelyn avajaiset: su 31.10. klo 14-16
Gallerian aukiolo: ti-pe klo 10-16
Osoite: Mökki Galleria, Iso-Rauhalinnantie 5, 20780 Kaarina

Mökki Gallerian puolesta
Jussi Helle, tiedottaja

 

LOKAKUU 2021

Mari Metsämäki 

Lento vapauteen! -näyttely

1.-29.10. 2021

“Lintukone”, Mari Metsämäki
 

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä taiteilija Mari Metsämäki saapuu vallattomine teoksineen Mökki Galleriaan. Lokakuuksi Kaarinasta kodin saavat sähköjohdoista ja –tarvikkeista työstetyt korut ja installaatiot. Teossarjaan kuuluu myös ommeltuja töitä, ja lisäksi mökin ulkoseinällä nähdään eläinaiheisia puuveistoksia.

Mari Metsämäki maalaa, veistää, piirtää ja ompelee, mutta yhteinen nimittäjä hänen taiteelleen on toiminnallisuus. Monet teokset onkin tehty käytettäviksi, ja ne toimivat hyvin vaikkapa leluina. Metsämäki mieltää itse taiteenkin leikkinä erilaisten materiaalien ja ideoiden kanssa. Hän näkee oman tapnasa työskennellä kulttimaisen kurinalaisuuden vastavoimana.

-Kuulun leikkimielisyyden ja hölmöilyn koulukuntaan, taiteilija nauraa.

-Oikeastaan olen outsider, väliinputoaja, enkä kuulu oikein mihinkään. Jossain mielessä olen naivisti, mutta työni ovat monesti liian häijyjä siihenkin tyylisuuntaan, hän tarkentaa.

Ulkopuolisuus ja säännöttömyys ovat Metsämäelle omaehtoinen valinta ja oman tahdon ilmaisu.

-Olen ylpeä töistäni, ne ovat minulle valtava ilon aihe. Oikeastaan ne täyttävät kaikki tarpeeni – paitsi ettei niitä voi syödä, taiteilija virnistää.

-Minulla on hillitsemishäiriö! Ja myllymäinen tapa työskennellä. Kun ryhdyn töihin, minulla on valtava kuume ja vimma tehdä näkyväksi jotain itsestäni, hän kuvailee työmetodejaan. Tekeminen itsessään on hänelle olennaisinta.

-Lopputulos ei aina ole tärkeintä, vaan se mitä tapahtuu tekemisen aikana, hän korostaa.

Taiteilijan esittely:

Mari Metsämäki syntyi 1971 Paattisilla, ja hän kirjoitti ylioppilaaksi Kastun kuvaamataitopainotteisesta lukiosta Turussa. 1990-luvulla hän suoritti Oriveden opiston kuvataidelinjan, Turun piirustuskoulun (nyk. Turun taideakatemia) maalauslinjan sekä Teuvan akk:n koristeveistolinajn ja puusepän perustutkinnon. 2000-luvulla hän opiskeli kuvataiteilijan AMK-tutkinnon Turun taideakatemiassa ja kuvataiteen maisterin tutkinnon Helsingin Kuvataideakatemiassa (nyk. Taideyliopisto).

Mari Metsämäki on Taidemaalariliiton ja Turun taiteilijaseuran jäsen. Hänet valittiin 2012 Turun taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi.

Näyttelyaika: 1.-29.10. 2021.

Taiteilijatapaaminen: su 17.10. klo 14-16.

SYYSKUU 2021

Kalevi Liski 70 vuotta taidemaalarina -juhlanäyttely

3.9.-30.9. 2021


elokuunillat
“Elokuun illat”, Kalevi Liski, 100×150, öljy kankaalle, 2021

 

Syyskuun näyttelyssä Kaarinan kodikas Mökki Galleria täyttyy ilon ja rakkauden väreistä. 84-vuotiaan taidemaalari Kalevi Liskin abstraktit maalaukset ovat positiivisten tunteiden manifestaatioita, joissa varsinkin keltaisen värin sävyt hehkuvat voimaa ja turvallisuutta.
-Tehtäväni on edistää rakkautta ja positiivista ajattelua. Väkivalta sen kaikissa ilmenemismuodoissa on minusta kammottavaa, taiteilija sanoo.

Juhlanäyttelyään varten Liski on valinnut ja viimeistellyt maalauksia Mökki Gallerian persoonallista miljöötä silmälläpitäen. Näyttelyn töissä korostuu tavallistakin enemmän yksinkertaisuus ja selkeys.
-Jokainen maalaus edustaa jotakin minussa: tapahtumaa, joka on jättänyt jäljen tunnemaailmaani. Maalatessani en kuitenkaan mieti tuota konkreettista tapahtumaa. Ei ole olemassa irrallisia tunteita. Kaikki tunteet ovat yhteydessä toisiinsa, ja siitä yhteydestä rakentuu prosessi, joka synnyttää maalauksen, Liski taustoittaa.
-Koska kaikki lähtee liikkeelle tunteesta, maalaukseni ovat tunnemaalauksia. Voisin siis sanoa olevani tunnemaalari. Se on siinä mielessä hirveä sana, että se lyö poskelle kaikkea älyllistä toimintaa. Tunne ilmentyy värien suhteissa, mutta itse työn aihe on eri asia – se saattaa minulla olla hyvinkin kriittinen, taiteilja tarkentaa.
-Lähden liikkeelle laajasta kuvasta ja poimin sieltä osia, jotka nostan etualalle tekemättä voimakasta suurennosta. Liike elää värin sisällä. Tai siellä voi olla myös pysähtynyt tila, joka odottaa loppumistaan. Mutta olennaisinta on värien välinen keskustelu, Liski valottaa.
Näyttelyyn tulijoille Kalevi Liskillä on vain yksi toivomus.
-Toivon heidän antavan itselleen aikaa pysähtyä maalauksen eteen ja antaa sen vaikuttaa. On annettava aikaa kokea. En käytä sanaa ‘ymmärtää’, koska ymmärtämistä ei taiteessa ole olemassa, hän korostaa.

Taiteilijan esittely:
Luovutetun Karjalan Vuokselassa 1937 syntynyt Kalevi Liski on evakko- ja sota-ajan lapsi, joka aloitti maalaamisen jo 8-vuotiaana. Sotatraumojen varjostamassa kodissa teatteri tarjosi nuorelle pojalle vahvoja tunne-elämyksiä, ja Liski aikoikin näyttelijäksi. Uutiskuvalehti Viikkosanomien järjestämän kuvataidekilpailun voitto avasi kuitenkin myös toisen polun itseilmaisulle.
-Olin silloin 70 vuotta sitten ensimmäistä kertaa taiteen kanssa tekemisissä. Viikkonsanomat järjesti 1951 Helsinkiin palkintomatkan, jonka yhteydessä pääsin käymään muun muassa Ateneumissa, Liski muistelee.
Ateneumin iltakoulu ja myöhemmin päiväkoulu tarjosivat 1956 pysyvästi Helsinkiin muuttaneelle nuorelle miehelle oppia niin maalaamiseen kuin lavastamiseenkin. Taideteollinen ammattikoulu ja opisto syvensivät käytännön taitoja. Varsinaisen työuransa Liski tekikin Yleisradion palveluksessa lavastajana 1962-2000, mutta kuvataiteen tekeminen kulki rinnalla koko ajan. Jäätyään eläkkeelle hän alkoi maalata ammattimaisesti.
Kalevi Liskin maalauksia on nähty yli 20 yksityisnäyttelyssä ympäri Suomea ja lukuisissa yhteisnäyttelyissa myös ulkomailla, kuten Ruotsissa, Hollannissa, Portugalissa, Unkarissa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.

Näyttelyaika: 3.9.-30.9. 2021, avajaiset 3.9. klo 18.
Aukiolo: ti-pe 10-16, poikkeukselliseti myös 4.-5.9. klo 11-17.

 

 

ELOKUU 2021

Yhteisnäyttely Krispijn-Kotamäki-Rantanen Mökki Galleriassa 1.8.-2.9.2021
P I T S I P I K N I K



Jaana Kotamäki “Kukkaseppele”

Mökki Gallerian elokuun näyttely esittelee kolmen taiteilijan töitä: Paul Krispijnin ja Jarkko Rantasen maalauksia ja Jaana Kotamäen valokuvia. Työt ovat syntyneet Pitsipiknikillä Mökki Gallerian pihamaalla syyskuussa 2020. Taiteilijat ikuistivat ainutlaatuisen tapahtuman tunnelmaa, kukin omalla tavallaan ja omalla tekniikallaan.

Syyskuun 2020 Pitsipiknik-tapahtuma syntyi galleristi Sibel Kantolan halusta kutsua tutut ja tuntemattomat ihmiset juhlimaan yhdessä sitä, että pahin koronan aiheuttama eristäytymisen aika oli ohi. Vieraat pukeutuvat mielivaatteisiinsa. Ulkona upeassa Rauhalinnan luonnossa tarjoiltiin huippukokki J.J. de Nierin valmistamia 1800-luvun menun herkkuja.

Vuoden 2020 Pitsipiknik-tapahtumassa oli myös symboliikkaa, sillä yhdessä syöminen on hyvin primitiivinen tapa vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Kuitenkin taiteilijat vasta tekivät illasta ihmeellisen. Huippukokki J.J. de Nier valmisti herkkuillallisen ja kuvataiteilijat ikuistivat illan tunnelman oman taikansa avulla. Nyt Mökki Gallerian elokuun näyttelyssä näemme kolmen eri taiteilijan tunnelmakuvat Pitsipiknik-tapahtumasta.

Sade sai värit hehkumaan

Kuvataiteilija Paul Krispijnille Pitsipiknik oli ainutlaatuinen mahdollisuus työskennellä yhdessä kahden muun taiteilijan kanssa. – Tosin oli myös haasteellista tulla ulos yksityisestä luovan tekemisen kuplasta, keskelle yleisöä, toteaa Paul.

Sää ei täysin suosinut piknikkiä. Oikukas sade toi Pitsipiknik-tapahtumaan oman yllätysmomenttinsa. – Oli kuitenkin lämmintä ja sade sai värit hehkumaan, kertoo valokuvaaja Jaana Kotamäki. Jaanan kuvat syntyivät luovilla kuvaustekniikoilla, kuten monivalotuksella ja ICM-tekniikalla (kameran harkittu liikuttelu). – Valokuvat syntyivät jo kamerassa, paikan päällä, Jaana täsmentää. Valokuvat ovat muotokuvia Claude Monet´n impressionistisessa hengessä. – Tilaisuudessa tuntui, kuin vanha maalaus olisi yhtäkkiä alkanut elää; oli niin mielenkiintoista saada seurata sitä sivusta! Jaana toteaa.

Kuvataiteilija Jarkko Rantaselle Pitsipiknik toi mieleen maalaukset vanhoista kesäisistä juhlista. Hän maalasi piknikin aikaan puolivalmiita teoksia, jotka hän viimeisteli nyt vuotta myöhemmin näyttelyä varten. – Piknikin tunnelman palauttaminen mieleen onnistui hyvin vielä vuoden tauon jälkeen, Jarkko lisää.

Taiteilijoiden mielestä Pitsipiknikin emäntä, galleristi Sibel Kantola loihti sateesta huolimatta hyvin välittömän ja iloisen ilmapiirin tapahtumaan valloittavalla persoonallaan ja karismallaan. Pitsipiknik-Illasta tuli ikimuistoinen. Tunnelman täydensivät huippukokki, taiteilijat ja päättäväiset vieraat.

Taiteilijoille Pitsipiknik-näyttely on ollut kiinnostava mutta myös haasteellinen prosessi. Näyttelyä on koronan takia jouduttu siirtämään. Epävarmuuden keskellä tieto tulevasta näyttelystä on antanut iloa ja uskoa tulevaisuuteen.  Nyt elokuun 2021 näyttelyssä me näemme kolmen eri taiteilijan kuvin, miten Pitsipiknik jäi elämään taiteessa ja ihmisten muistoissa.

Näyttelyn avajaiset Mökki Galleriassa su 1.8.2021 klo 15.30

Markku Nurminen (klarinetti ja Music Minus One): “Muistelua”

gallerian pihalla  (järjestelyt sään mukaan, noin 45 min)

Taiteilijoiden esittely

Paul Krispijn (synt. 1964) valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Amsterdamissa (Junior Academy for Art Direction) vuonna 1989 ja suoritti audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon Turun AKK:ssa vuonna 2009. Paul on hollantilainen, Turussa asuva taiteilija ja graafinen suunnittelija. Paulin Suomi-kontakti syntyi, kun hän esiintyi rockyhtyeen Burma Shaven laulajana Down By The Laituri -festivaalilla Turussa vuonna 1990. Yhtyeellä oli laajoja kiertueita Euroopassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kuvataide muodostui Paulin pääasialliseksi taidemuodoksi vuodesta 2006 alkaen Suomeen muuton myötä. Kuvataiteilijana Paul työskentelee sekatekniikoin: hän käyttää akryylimaaleja, vesivärejä, lyijykynää, pastellivärejä, digitaalisia vektoreja ja valokuvaa. Paulin töitä on aiemmin ollut esillä ravintola Sergiossa ja Vanhan Suurtorin Ullakkogalleriassa Turussa vuosina 2011-2012 ja Mökki Galleriassa Kaarinassa vuosina 2017-18. Paul työskentelee myös graafisena suunnittelijana ja kuvittajana. Lisätiedot: www.paulkrispijn.com ja Instagram https://www.instagram.com/paulkrispijn/?hl=fi

Jaana Kotamäki on turkulainen, pitkän linjan palkittu ammattivalokuvaaja, valokuva-taiteilija, kirjoittaja ja valokuvauksen kouluttaja. Hänet on palkittu niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin valokuvauskilpailussa: hän sai mm. toisen palkinnon Foto-Finlandian lehtikuvasarjassa vuonna 2018. Jaana kuvaa sekä yrityksille että yksityisille, niin studiossa kuin miljöössäkin. Hän toimii myös vakituisena kolumnistina Luontokuva- ja Kamera-lehdissä. Jaanan valokuvataidenäyttelyjä on ollut mm. Luova Galleriassa Helsingissä, Pihatto-Galleriassa Lappeenrannassa, Kaamos-Galleriassa Kuusamossa, Turun valokuvakeskus Perissä, Varikko-Galleriassa Seinäjoella ja Mökki-Galleriassa Kaarinassa.  Vuonna 2020 Jaana julkaisi esikoisteoksensa, valokuvataidekirjan ”Luonnon siveltimellä”. Teos pohjautuu luonnosta löytyneisiin maalauksellisiin aiheisiin, joissa ääriviivat ja muodot katoavat kuvan sisään. Lisätiedot: www.jaanakotamaki.com ja https://www.jaanakotamaki.com/luonnon-siveltimella-valokuvataidekirja

Jarkko Rantanen (synt. 1980) valmistui kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2006. Hänen töitään on ollut esillä useissa yhteisnäyttelyissä vuodesta 2005 alkaen. Teokset on maalattu alumiinille öljyvärein. Jarkolla on ollut yksityisnäyttely mm. Tm-galleriassa Helsingissä, Gallerioissa Å ja Joella Turussa, Poriginal Galleriassa Porissa, Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella ja Galleria Beckerissä Jyväskylässä vuosina 2017-2021. Jarkon teoksia on Valtion Taideteostoimikunnan, Aineen ja Salon taidemuseoiden kokoelmissa, Turun T-sairaalassa, Naantalin ja Ähtärin kaupungin kokoelmissa ja useissa yksityiskokoelmissa. Lisätiedot: https://www.jarkkorantanen.net, Kuvataiteilijamatrikkeli https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/jarkko-rantanen ja Instagram https://www.instagram.com/rantanenjarkko

 

Elokuun näyttely Pitsipiknik

taiteilijat: Paul Krispijn, Jaana Kotamäki ja Jarkko Rantanen

näyttelyn kesto: 1.8.-2.9.2021

avajaiset: su 1.8.2021  klo 14-16

aukiolo: ti-pe klo 10-16

 

Näyttelyn avajaiset su 1.8.2021 klo 14-16

klo 15.30 alkaen, professori Markku Nurminen (klarinetti ja Music Minus One), gallerian pihalla, noin 45 min

 

HEINÄKUU 2021

Kristiina Tarkiainen Mökki Galleriassa 6.-29.7.2021
V Ä R E J Ä J A V A L O A
 

“Ruovikon kuiskaus”

 

Mökki Gallerian heinäkuun näyttely esittelee Kristiina Tarkiaisen värikylläisiä maalauksia. Ilmaisuvoimaisten teosten aiheina on usein luonto tai erilaiset naishahmot. Työt on tehty nopeasti, varmalla kädellä kerralla valmiiksi, ja väri on levitetty kankaalle veitsellä.

Korona-aika ei ole tyrehdyttänyt Kristiina luovuutta, päinvastoin. Hän maalaa usein ja intensiivisesti; opettajana joskus jopa hyppytunneilla! Kristiina maalaa luontoa fiilis ja tunnelma edellä, mutta sisällyttää esittäviin töihin ehkä jonkin lajityypillisen piirteen. Taiteilijana hän toivoo, että ihmiset tulevat ulos kuplistaan koronakauden jälkeen ja antavat rohkeasti palautetta teoksista. 

 

Taide uudistumisen välineenä

Maalaaminen on Kristiinalle keino uudistua, mutta myös energiaa vievä prosessi. Taiteilijana hän arvostaa vuorovaikutusta yleisön kanssa ja on asettanut töitään esille myös avoimeen Instagram-tiliinsä. Maalaaminen on ollut Kristiinalle osoitus siitä, että hän on pystynyt tekemään uusia asioita ja ottamaan elämässään uutta suuntaa, josta hänellä ei ollut aikaisemmin käsitystä.

 

Taiteilijan esittely

Kristiina Tarkiainen (synt. 1963) on FM ja luonnontieteiden kandidaatti. Hän työskentelee Kaarinan lukiossa biologian ja maantiedon lehtorina ja toimii myös tieto- ja oppikirjojen kirjoittajana. Kristiinan harrastuksia ovat luontoretkeily, lintujen tarkkailu, juoksu, Agility ja muu bordercollien treenaus sekä puutarhanhoito.

Taiteilijana Kristiina on itseoppinut. Hänen töitään on ollut esillä mm. kahvila Hallonbladsissa Paraisilla vuonna 2020. Tuleva näyttely on jo neljäs vuoden sisällä. Uutta Kristiinan taiteilijanuralla ovat tilaustyöt. Kaarina-talossa tulee olemaan Kristiinan näyttely myös kesäkuussa 2022.

 

Heinäkuun näyttely Värejä ja valoa

taiteilija: Kristiina Tarkiainen

näyttelyn kesto: 6.-29.7.2021

aukiolo: ti-pe klo 10-16

 

KESÄKUU 2021

Mari Siimar Mökki Galleriassa 8.6.-1.7.2021
A I K O M U K S I A   A I K A –  A V A R U U D E S T A   

“Maan ja taivaan välillä”

 

Mari Siimar maalaa akryylilevylle teoksia, joissa leikitellään väreillä, symmetrialla ja asymmetrialla. Taiteilija haluaa symmetriaan pyrkimisellä ja sieltä värien avulla pois hakeutumisella luoda jännitettä harmonian kaipuun ja todellisuuden välille. Ajan kuluessa tämä jännite kuitenkin katoaa tai muuttaa muotoaan, jolloin värillisen disharmonian taustalta saattaa löytyä uusia näkemyksiä ja merkityksiä.

Taiteilijaa on aina viehättänyt geometria ja sen ilmentymät elävässä luonnossa, samoin mieli ja sen seikkailut. Akryylilevy on osoittautunut hyväksi syntyalustaksi teoksille, ja materiaalivalintaan on myös vaikuttanut Marin opettaja Elina Ruohonen.

Aikomus-sana näyttelyn nimessä kuvaa taiteilijan mielestä erinomaisesti sitä luovan prosessin alkua, jossa yhdistyvät suunnitelmallinen ajattelu ja spontaani tekeminen. Prosessin edetessä aikomus muuttuu aika-avaruudeksi, ja vain mielikuvitus on rajana uuden synnylle.

Aika näkyy osassa teoksia suorastaan kulumana, läpikuultavuutena. Jää katsojan päättelyn valtaan, onko värien päällekkäisyydellä ja läpikuultavuudella ajallista, kronologista merkitystä. Onko niistä jompikumpi tulossa ja toinen menossa?

 

Taiteilijan esittely

Mari Siimar (synt. 1971) on kotoisin Tallinnasta ja on asunut Turun seudulla vuodesta 1995 lähtien. Hän aloitti maalaamisen pleksille vuonna 2016, mutta pitää myös puusta ja lasista materiaaleina. Marille maalaaminen on sopivaa vastapainoa työlle. Suomalaisista taiteilijoista häntä ovat inspiroineet Helene Schjerfbeck, Birger Carlstedt, Reidar Säreistöniemi ja ulkomaalaisista monet kubistit, ekspressionistit ja abstraktin taiteen avantgardistit.

Taide on ollut aina tärkeä osa Marin elämää, mutta nyt taiteen tekemiselle on löytynyt enemmän aikaa. Se on mahdollistanut oman näyttelyn ja samalla ”50-vuoden välitilinpäätöksen” järjestämisen Mökki Galleriassa. Marin töitä on ollut aiemmin esillä yhteisnäyttelyissä Kaarina-talolla, Paimion kunnantalolla, Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa ja Mökki Galleriassa vuosina 2017-2020.

Kesäkuun näyttely Aikomuksia aika-avaruudesta

taiteilija: Mari Siimar

näyttelyn kesto: 8.6.–1.7.2021

aukiolo: ti-pe klo 10-16

osoite: Iso-Rauhalinnantie 5, 20780 Kaarina

huom. näyttely loppuu to 1.7. klo 16

 

Avajaiset: pe 4.6.2021 klo 18-20

Taiteilijatapaaminen: su 13.6.2021 klo 11-13

 

TOUKOKUU 2021

Katri Jansson Mökki Galleriassa 8.5.-3.6.2021
O L I P A K E R R A N K U K K A

 


Tästä ovesta

 

Kaarinan Mökki Galleria avautuu jälleen koronatauon jälkeen! Toukokuun näyttelyssä saamme nauttia fantasiakukkien kauneudesta. Taiteilija Katri Janssonin työt ovat syntyneet kommunikoinnista värien kanssa; hiljaisuudessa johon mahtuu koko maailma.

Näyttelyn öljyvärityöt eivät ole perinteisiä kukkatauluja vaan pikemminkin fantasiakukkia. Kukat edustavat perinteisesti kauneutta ja iloa, ja niiden värikylläisyydestä voi ammentaa energiaa. On hyvä pysähtyä kuuntelemaan kukkieni tarinoita.

Pysähdys kauneuden äärelle


Kukka on kauneuden symboli. Taiteilija Katri Janssonin mielestä elämässä on asiat silloin hyvin, kun ihminen kykenee pysähtymään kauneuden äärelle. Satu ja leikkimielisyys ovat myös osa aikuisen elämää – ilman niitä elämä on helposti kovin väritöntä ja vakavaa.

Katri Janssonin näkemyksen mukaan taulun ei tarvitse kestää sukupolvelta toiselle, vaan sen elinkaari voi olla lyhyempikin ja silti arvokas. Näyttelyn taulujen ei välttämättä tarvitse pönöttää juhlapaikalla olohuoneessa, vaan ne voivat myös olla arkista käyttötaidetta ja löytää paikkansa vaikka keittiöstä tai lastenhuoneesta.

Maalaaminen on tuottanut taiteilija Katri Janssonille valtavasti iloa ja elinvoimaa, ja hän toivoo sen välittyvän myös näyttelyvieraille. Kun ihmiset lähtevät näyttelystä hymyillen, hän kokee että hän on onnistunut taiteilijana.

 

Taiteilijan esittely

Katri Jansson työskentelee kotitalouden ja terveystiedon opettajana peruskoulussa Turussa. Maalaaminen tarjoaa vastapainoa kiireiselle työlle: se on tekemistä ilman tietämisen taakkaa, vapaana rajoituksista ja säännöistä.

Katri on maalannut yli kymmenen vuoden ajan. Taiteilijana hän on itseoppinut. Vuonna 2018 hän piti ensimmäisen akvarellitöiden näyttelyn kahvila Hallonbladetissa Paraisilla. Nyt esillä on öljyväritöitä, jotka on maalattu Mökki Gallerian näyttelyyn. Näyttelyn yhteydessä on myynnissä Katrin kirjoittama ja kuvittama lasten lorukirja Lorulätrinki (2020).

Näyttely ”Olipa kerran kukka”

taiteilija: Katri Jansson
aika: 8.5. – 3.6.2021  
aukiolo: ti-pe 10-16, poikkeuksellisesti myös la 8.5. klo 14-16

osoite: Iso-Rauhalinnantie 5, 20780 Kaarina
huom: Koronatilanteen vuoksi olemme varovaisia Mökki Galleriassa ja huomioimme turvavälit ja hygienian. Suosittelemme maskin käyttöä.

vinkki: Näyttelyvierailun yhteydessä kannattaa käydä Rauhalinnan luontopolulla, missä on esillä valkovuokkojen tähtimatto.

Tervetuloa!

 

LOKAKUU ja MARRASKUU 2020

Benedict Slotte Mökki Galleriassa 4.10.- 27.11.2020
M I T T A S U H T E I S T A (De proportionibus)

 

Rationes_linearum_1
Rationes linearum 1

 

Benedict Slotten näyttelyn teema on mittasuhteet. Näyttely havainnollistaa mittasuhteita grafiikan, valokuvien ja musiikin avulla. Mittasuhteita on kaikkialla ympärillämme, ja näyttelyssä sen voi kokea moniaistisesti.

Näyttelyn keskeinen teos on Proportiones absconditae (Piilevät mittasuhteet), joka yhdistää musiikkia ja grafiikkaa. Teos havainnollistaa musiikin intervallisuhteiden ja geometristen mittasuhteiden vastaavuutta. Työ oli esillä kaupunkitaidefestivaalissa ”Olohuone 306.4 km2” Turussa 2019, mutta nyt saamme nähdä teoksen uutena toteutuksena. Lisäksi näyttelyssä on muita valokuva- ja grafiikkateoksia sekä uutta musiikkia.

Näyttelyn taustamusiikkina soi De proportionibus (Mittasuhteista), joka julkaistaan avajaispäivänä 4.10. Musiikki on toteutettu pääosin syntetisaattoreilla, mutta se sisältää myös akustisia elementtejä, kuten Turun tuomiokirkon kellojen ääntä ja yläsävellaulua. Musiikkijulkaisu on myynnissä näyttelyssä ja verkossa (Bandcamp).

 

Taiteilijan esittely

Benedict Slotte (synt. 1970 Helsinki) on koulutukseltaan diplomi-insinööri, erityisalueena akustiikka. Hän tekee taidetta muun työn ohessa. Teokset ovat syntyneet teknisen, matemaattisen ja tieteellisen kiinnostuksen tuloksena. Näyttely heijastaa taiteilijan kiinnostusta poikkitieteelliseen työskentelyyn, musiikkiin ja kosmologiaan. Benedict Slotte on aikaisemmin osallistunut yhteisnäyttelyihin, ja nyt hänellä on ensimmäinen oma näyttely Mökki Galleriassa. Lisätiedot: musiikkijulkaisu De proportionibus https://bslotte.bandcamp.com/album/de-proportionibus).

 

Lokakuun näyttely Mittasuhteista (De proportionibus)

 taiteilija:         Benedict Slotte
avajaiset:        su 4.10.2020 klo 14-16
näyttely:         4.10.-27.11.2020
aukiolo:           ti-pe klo 10-16

Koronatilanteen vuoksi olemme varovaisia Mökki Galleriassa ja huomioimme turvavälit ja hygienian. Hyödynnämme sään salliessa myös mökin piha-aluetta. Siten koiratkin ovat tervetulleita!

Tervetuloa!

SYYSKUU 2020

Marketta Reini Mökki Galleriassa
1.– 25.9.2020

J U U R E T   J A   S I I V E T

Taivaanmaalarit

Marketta Reinin kauniit tekstiilityöt ja maalaukset kertovat monitasoista ja monimerkityksellistä tarinaa 60 vuoden ajalta. Tarinasta löytyvät taiteilijan juuret ja elämää kantaneet siivet.

Näyttelyn sielu kiteytyy teoksessa Taivaanmaalarit, jossa taivaalla leijuvat rakastavaiset, ja työn alaosan täyttävät lapsuuden muistot. Tässä Chagallin inspiroimassa työssä taiteilijan vanhemmat seuraavat taivaan rakastavaisina, tekeekö heidän lapsensa oikeita valintoja.

Marketta Reini teki pitkän työuran käsityönopettajana kansalais- ja peruskouluissa Piikkiössä. Opettajana hän nautti luovasta työstä nuorten kanssa ja sai oppilaat innostumaan mm. käsityöalan kilpailuista. Työssä alan jatkuva muutos ja tekninen kehitys innostivat Markettaa etsimään uusia työtapoja perinteisen käsityön rinnalle.

Luovista tekstiilitekniikoista tulikin Marketalle rakas harrastus eläkepäivinä. Työuran jälkeen taidehistorian opiskelu kansalaisopistossa inspiroi ja antoi uusia ideoita piirroksiin ja tekstiilitöihin. Öljyvärimaalauskurssi vei mukanaan, ja pian rinnalle tuli myös akvarelli-maalaus.

”Ihmisellä täytyy olla kunnon ammatti”, oli käytännöllisen äidin neuvo taiteilijasieluiselle Marketalle aikoinaan. Koko kouluajan Markettaa kiinnosti eniten piirtäminen ja käsityöt. Eläkepäivinä Marketta löysi luovuuden eri taideryhmien ansiosta uudelleen, uudella tavalla. Ympyrä oli sulkeutunut. Marketta koki, että hän oli palannut juurilleen, uusin siivin!

Taiteilijan esittely

Marketta Reini (synt. 1942) asui lapsuutensa Karkussa (nyk. Sastamala) ja kävi koulua Vammalassa ja Turussa. Oppikouluun pyrkiminen oli jännittävä elämänvaihe. Perhe muutti usein Marketan pappi-isän ammatin vuoksi. Marketta valmistui käsityönopettajaksi Helsingin Käsityönopettaja- opistosta vuonna 1964 ja teki pitkän uran käsityönopettajana Piikkiössä vuosina 1965-2002. Eläkkeelle jäätyään Marketta on opiskellut kansalaisopistossa taidehistoriaa, öljyväri-maalausta ja piirtämistä sekä japanilaista, meditatiivista Boro-kirjontaa.

Syyskuun näyttely Juuret ja siivet

taiteilija: Marketta Reini
avajaiset: ei avajaisia koronatilanteen vuoksi
näyttely: 1.–25.9.2020
aukiolo: ti-pe klo 10-16

Syyskuussa erityistä huomioitavaa

Koronatilanteen vuoksi olemme varovaisia Mökki Galleriassa ja huomioimme turvavälit ja hygienian. Hyödynnämme sään salliessa myös mökin piha-aluetta. Siten koiratkin ovat tervetulleita!

Tervetuloa!

 

ELOKUU 2020

Jenny Wiik Mökki Galleriassa
1.– 28.8.2020
K U K K I A   J A   S Y D Ä N V U O T O J A   
 


A Good man leaving, Jenny Wiik

Jenny Wiikin ensimmäinen yksityisnäyttely esittelee kauneutta ja tunteiden paloa. Kukkien herkkä kauneus limittyy näyttelyssä voimakkaisiin abstrakteihin teoksiin, joiden tunnemaailma vie mukaansa.

Jenny Wiik on työskennellyt pitkään kuvittajana, kirjailijana ja graafisena suunnittelijana, mutta tässä näyttelyssä hän kertoo omaa tarinaansa. Teokset on tehty akryyli- ja öljyväreillä viimeisten kolmen vuoden aikana. Maalauksiin ovat vaikuttaneet elämänmuutokset, rakkaus, ihmissuhteet ja erilaiset tunteiden pyörteet.  

Luonnon kauneus ja voimakkaat värit antavat iloa ja lohdutusta ja auttavat ilmaisemaan erilaisia tunteita. Maalaaminen on Jennylle väylä ilmaista niin surua kuin elämän ekstaasiakin. Taiteen tarkoitus ei ole kopioida luontoa, vaan luoda jotain uutta ja ainutlaatuista, johon katsojakin pystyy samaistumaan sen tuttuuden vuoksi.

Näyttelyssä on esillä myös yhteistyössä Jennyn 17-vuotiaan avustajan Emmy Lundinin kanssa tehty tilataideteos, johon on saatu inspiraatiota Ruissalosta ja vanhoista kirjoista.

Taiteilijan esittely

Jenny Wiik (synt. 1978) on opiskellut kuvataidetta Uusikarlepyyssä ja taidehistoriaa Tukholman yliopistossa ja Åbo Akademissa. Hän on opettanut taidehistoriaa ja työskennellyt kuvittajana, kirjailijana ja graafisena suunnittelijana.

Jenny Wiikin esikoisteos, lasten fantasiaromaani Bildbindaren ilmestyi vuonna 2012. Nyt työn alla on tieteis- ja science fiction  -tarina nuorille. Hän on kuvittanut oman esikois-kirjansa, lasten- ja nuortenkirjoja sekä oppi- ja faktakirjoja, ja lisäksi hän tehnyt grafiikkaa peleihin. Yritys Jenny Wiik Illustration aloitti toimintansa vuonna 2015.

Jenny Wiik asuu Turussa ja työskentelee palkkatyössä graafisena suunnittelijana. Hänen kuvituksiaan on ollut aiemmin esillä mm. Turun pääkirjastossa, Konstrundanissa ja sci fi- ja fantasia-messuilla. Oma näyttely on ollut tavoitteena jo kymmenen vuoden ajan, mutta isot kuvitusprojektit ja perheasiat ovat vieneet aikaa ja energiaa. Osallistuminen Mökki Gallerian yhteisnäyttelyyn Imaginary Birds vuonna 2019 avasi uudestaan tien maalaamiseen, ja siksi omien töiden näyttely toteutuu nyt Mökki Galleriassa. Lisätiedot: https://jennywiik.wordpress.com/

KESÄ-HEINÄKUU 2020

Kristiina Tarkiainen Mökki Galleriassa
26.6. – 31.7.2020
V Ä R I S T Y K S I Ä
 

Heijastuksia, Kristiina Tarkiainen

Kristiina Tarkiaisen debyyttinäyttelyssä näemme värien voimaa. Rohkein vedoin tehdyissä maalauksissa kuvataan maisemia, kaupunkinäkymiä, luontoa ja ihmishahmoja. Valot ja varjot leikkivät maalauksissa, ja niiden voimakkaat värit värisyttävät katsojan mieltä.

Kristiina Tarkiainen on aloittanut maalaamisen vasta pari vuotta sitten, mutta ote on vahva. Siveltimen sijaan hän käyttää palettiveistä väriä levittäessään ja nauttii erityisesti vahvasta oranssista. Teoksia on syntynyt jo noin sata. Debyyttinäyttelyssään Kristiina asettaa töitään muidenkin katsottavaksi, sillä hänen mukaansa ”teokset ilman yleisöä ovat vain väriä kankaalla”.  

Halu ja tarve maalata syntyi Kristiinalla yllättäen kesällä 2018. Vielä suurempi yllätys oli, että Kristiinan kaksoisveli oli aloittanut omat maalauskokeilunsa toisaalla samaan aikaan. Kristiina maalaa akryyliväreillä ja tekee usein useamman kerroksen samaan työhön.

Taiteilijan esittely

Kristiina Tarkiainen (synt. 1963) on FM ja luonnontieteiden kandidaatti. Hän työskentelee Kaarinan lukiossa biologian ja maantiedon lehtorina ja toimii myös tieto- ja oppikirjojen kirjoittajana. Kristiinan harrastuksia ovat luontoretkeily, lintujen tarkkailu, juoksu ja puutarhanhoito. Kristiinalla on näyttely myös Kaarina-talossa joulukuussa 2020.

Kesän aukiolo ja erityisolosuhteet

Mökki Galleria on auki koko kesän ti-pe klo 10-16 (kesä-, heinä- ja elokuussa ei kesätaukoa). Näyttely vaihtuu kuukausittain. Koronatilanteen vuoksi olemme varovaisia ja huomioimme hallituksen ohjeistuksen. Hyödynnämme myös mökin piha-aluetta. Mökki on oivallinen kesäretkikohde lähellä Turkua. Tervetuloa!

KESÄKUU 2020

Sibel Kantola Mökki Galleriassa 2.-19.6.2020
O D O T T A M A T O N    V I E R A S  

Odottamaton vieras

Galleria avautuu 2.10. klo10 jälleen, pitkän koronatauon jälkeen! Kesäkuussa esillä on galleristi Sibel Kantolan omien töiden näyttely Odottamaton vieras. Osa töistä on syntynyt koronakevään aikana..Taiteilija Sibel Kantola on elänyt korona-aikaa hyvin vaihtelevissa tunnelmissa ja kaivannut ihmisiä. Teosten mielikuvitusmaailmat ovat helpottaneet elämää sosiaalisesti ankeana aikana: ne vievät meidät eri aikaan ja paikkaan ja muistuttavat elämän taianomaisuudesta. Töiden mielikuvitushahmot yllättävät välillä itse taiteilijankin. Näyttelyssä on akryyli-maalauksia ja sekatekniikalla tehtyjä töitä. Taiteilija toivoo, että työt antavat katsojille hyvän mielen ja inspiroivat näyttelyvieraiden mielikuvitusta.

HUHTIKUU JA TOUKOKUU 2020

Ei näyttelyä koronatilanteen vuoksi.

 

MAALISKUU 2020

Turun Yliopiston Kvanttimekaniikan tutkimusryhmä Mökki Galleriassa 1.-27.3.2020
B E Y O N D   Q U A N T U M

Professori Sabrina Maniscalco Turun yliopistosta esittelee kvanttiteknologiannäyttelyä.
Kuva: Hanna Oksanen

Mökki Gallerian maaliskuun näyttely Beyond Quantum kertoo taiteen keinoin, mikä kvantti-teknologian nykytilanne maailmalla on nyt. Tämän ainutlaatuinen näyttely tuo kvantti-teknologian vallankumouksen ja sen sovellukset – kvanttitietokoneista supertehokkaisiin jääkaappeihin –  pikkuruiseen mökkiin Kaarinassa!

Beyond Quantum -näyttelyssä on taideteoksia, videoita ja demonstraatiota. Teosten avulla selviää, mitä kvanttitietokone oikein tarkoittaa ja ketkä ovat ne ihmiset, jotka ovat tämän teknologisen vallankumouksen takana. Näyttelyvieras voi myös pelata kvanttiteknologioihin perustuvia kortti- ja VR-pelejä. Näyttelyn teokset liikkuvat siten tieteen ja taiteen rajapinnoilla.
Näyttelyn keskeisiä teoksia on interaktiivinen valotaideteos Kvanttipuutarha, joka on syntynyt yhteistyössä taiteilija Robin Baumgartenin kanssa. Kvanttipuutarha inspiroi koskemaan, jolloin teos visualisoi niitä malleja, joille kvanttiteknologia ja kvanttibiologia perustuvat.

Kvanttiteknologiaa helposti lähestyttävällä tavalla

Beyond Quantum  -näyttely esittelee kvanttiteknologisen tutkimuksen nykytilannetta maailmalla taiteen keinoin. Teokset selventävät kvanttimekaniikan keskeisiä käsitteitä ja tekevät ilmiöistä helpommin ymmärrettäviä. Tutkijoiden työ ja tutkimusorganisaatioiden merkitys tulevat näkyviksi uudella tavalla. 
– Haluamme näyttelyn avulla avata kvanttiteknologian kiehtovan maailman suuremmalle yleisölle, korostaa tutkimusryhmän johtaja professori Sabrina Maniscalco Turun Yliopistosta. – Uusien tutkijoiden kouluttamisen lisäksi me haluamme aktivoida yleisöä ja saada heidät mukaan tieteelliseen keskusteluun. Siksi näyttely on interaktiivinen, leikkisä ja pelillinen, hän lisää. Näyttelyyn järjestetään tutustumiskäyntejä Turun ja Kaarinan koulujen ja lukioiden opiskelijoille. Silloin tutkijat pelaavat vieraiden kanssa kvanttipelejä ja selittävät kvantti-fysiikan käsitteitä tarkemmin. 

Tutkimusryhmän esittely

Näyttelyn järjestää tutkijaryhmä Turun kvanttiteknologiat (Turku Quantum Technologies). Näyttelyn järjestäjät kuuluvat Kvanttiteknologian huippuyksikköön (Centre of Excellence in Quantum Technology), joka koostuu kymmenestä kansainvälisesti tunnetusta tutkimusryhmästä Aalto-yliopistosta, Turun yliopistosta ja teknologian tutkimuskeskuksesta VTT:sta. 

Beyond Quantum -näyttelyä rahoittavat Turun kvanttifysiikan keskus (Turku Centre for Quantum Physics), Aalto-yliopiston kvanttifysiikan insinöörityön keskus (Aalto University Centre for Quantum Engineering) ja Kvanttiteknologian huippuyksikkö. Näyttelyn tuottavat Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto.  Lisätiedot: Kvanttipuutarha (Quantum Garden) https://quantumgarden.net/how-does-it-work

HELMIKUU 2020

Satu Kekäläinen Mökki Galleriassa 2.-28.2.2020
J Ä Ä P E I L I

Satu Kekäläisen Jääpeili-näyttelyn teokset ovat syntyneet rakkaudesta jäähän. Kuvissa kohtaavat tuli ja jää, kesä ja talvi. Jää ja vesi peilaavat upeasti värit ja valot ympäriltään. Jäässä voi olla ilmakuplia, kasvinosia, savea, hiekkaa, jopa jäätyneitä hyönteisiä – ja kaikesta tästä syntyy satumaisen kauniita valokuvia.

Teosten jää on löytynyt kalliolta, järvestä, purosta tai vaikka puusta. Jää peilaa kauniisti tulen hehkua talvella ja saa kesällä värinsä kukkasten loistosta. Silloin talvi ja kesä kohtaavat kuvissa.

Henkilökohtainen suhde jäähän

Taiteilija Satu Kekäläisen elämässä jäällä on ollut ratkaiseva merkitys. Kun hän oli pieni lapsi, hänet jäädytettiin jäiden avulla takaisin elämään keuhkokuumeesta ja antibioottimyrkytyksestä. Samoin myöhemmin elämässä, kun Satu sairastui sisäilmasta ja menetti työnsä sen vuoksi, luonto ja jää olivat hänelle suuri voimanlähde.

Kun sisäilmaoireet olivat pahimmillaan, Satu lähti Littoistenjärvelle hengittämään raikasta ilmaa ja etsimään voimia. Hän päätyi kuvaamaan järven jäälle muodostunutta luonnontaidetta. Näistä kuvista hän teki tarinan, joka on julkaistu myös kirjana Fosforikeiju. Jääkuvauksen mahdollisuudet monipuolistuivat, kun Satu osti viimeisillä palkkarahoillaan uuden kameran, jossa oli makro ja peilaustoiminto. Hän myös kerää jäätä pakastimeen, jotta pystyy kuvaamaan jäätä ympäri vuoden.

Taiteilijan esittely

Satu Kekäläinen ent. Eskola (synt. 22.5.1965) asuu ja työskentelee Liedossa.Hän on ammatiltaan  terveydenhoitaja, artesaani, audionomi ja äänihoitaja. Satu on harrastanut ja opiskellut kuvataidetta 13-vuotiaasta lähtien. Hän aloitti kuvaamisen vuonna 2015 ja on sen jälkeen pitänyt kaksitoista omaa valokuvanäyttelyä Turussa ja muualla Varsinais-Suomessa.

Näyttelyn teokset ovat makrokuvia ja osassa niitä on käytetty myös kameran peilaustoimintoa. Vuonna 2019 Satu perusti yrityksen Sagastina, jonka päätoimiala on taiteellinen luominen. Sagastina myy taidevalokuvia ja niistä kehitettyjä tuotteita.

Helmikuus020 ilmestyy taide- ja terapiapakka ”Jään Lumous”, jonka kehittelytyössä on ollut mukana taiteilijoita ja terapeutteja. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuva kortissa voi auttaa piilossa olleesta asiasta puhumista. Siten raskas kivi ehkä vierähtää pois sydämeltä pois ja olo keventyy. Lisätiedot: http://www.sagastina.com

TAMMIKUU 2020

Minna Aalto Mökki Galleriassa 7.-31.1.2020
W A V E S P E L L S – Veden voima

SVE EN

Minna Aallon näyttelyssä Wavespells – Veden voima on kuva vuoden
jokaiselle kolmelletoista kuutamolle. Näyttelyn teokset kuvaavat
aaltoja ja veden liikehdintää, jota seuratessa tuntuu kuin olisi
loitsun pauloissa. 

Teoksissa näkyy veden muuntautumiskykyä; sitä miten vesi voi sulaa ja jäätyä,
kristallisoitua ja höyrystyä, virrata ja jähmettyä. Vesi ja sen
aallot ilmentävät symbolisesti myös elämää: myrskyä ja tyyntä,
vaihtelevia rytmejä ja peilikirkasta. Toisaalta vesi silottaa ajan
myötä kovimmankin kallion – tai tekee ihmisen hulluksi yksi tippuva
pisara kerrallaan. Vesi kuvastaa usein myös
tunteita ja alitajunnan liikkeitä. Siten vedessä on aikaa, voimaa ja liikettä. 

VAIKUTTEITA MAYA-ASTROLOGIASTA 

Näyttelyn nimi Wavespells tulee maya-astrologiasta ja suomennetaan
joskus aaltojaksoiksi. Näyttelyn teokset kuvaavat kuitenkin jotain
vangitsevampaa kuin pelkkä aaltojakso: aaltoja ja veden
liikehdintää, jota seuratessa tuntuu kuin olisi loitsun pauloissa. 

Näyttely on myös muistutus siitä, että käytössämme
oleva gregoriaaninen kalenteri ei ole ainoa tapa laskea tai
jäsentää aikaa. Voisiko olla inspiroivaa ja terveellistä mitata
aikaa aistihavainnoin; suhteessa itseemme ja ympärillä olevaan? 

Teema ”aallot ja vedenpinta” vangitsi kankaan ja valitsi Minnan
tulkikseen loppusyksyllä 2019, poikkeuksellisen sateisena
ajanjaksona. Taulut on tehty akryylimassaa, mustetta ja akryyliväriä
käyttäen. Taulut on nimetty maya-astrologian kolmentoista “soinnun”
mukaan. Näyttelyllä on yhteys Minnan vuoden 2019 teoksiin Mökki
Galleriassa: silloin hän maalasi oraakkelikortin vuoden jokaiselle
kuukaudelle. Nyt Minna halusi olla luonnonläheisempi ja paneutui
aaltoihin. 

TAITEILIJAN ESITTELY 

Minna Aalto (synt. 1979) asuu ja
työskentelee Turussa. Valmistuttuaan Åbo Akademista (2005) Minna
ryhtyi yrittäjäksi hyvinvointialalle. Minna on myös
poikkitaiteileva Nia-ohjaaja ja runolaulaja. Minnalle tärkeää on
eheyttävä liike, musiikki ja pohdiskelu sanoin ja kuvin.
Lisätiedot: kotisivu www.dakinia.fi [2], Minnan musiikki
https://minnatwice.bandcamp.com [3]

MARRASKUU 2019

Ainutlaatuinen yhteisnäyttely 3.-29.11.2019
IMAGINARY BIRDS

Minna Aalto: Pink Pulsaris

SVE EN

Marraskuussa Mökki Galleria täyttyy linnunlaulusta. Imagínary Birds on yhteisnäyttely, jossa eri tekniikoilla toteutetut linnut ovat saaneet myös oman äänen ja ne laulavat! Kahdeksantoista eri taiteilijan mielikuvitus-linnut tuovat kesän ja lintujen viserryksen iloksemme nyt, vuoden pimeimpään aikaan marraskuussa!

Imaginary Birds -näyttelyssä voit ihailla lintuja, joista et todennäköisesti ole koskaan kuullutkaan, kuten Velvet Eye, Grey Dorian ja Pink Pulsarius. Näyttely tarjoaa jotain uutta ja ihmeellistä sekä kuulo- että näköaistille.

Mielikuvituslinnut laulavat galleriassa

Näyttely perustuu Michael Britschin tekemiin kuvitteellisiin linnunlauluihin. Hän on luonut kuvitteelliset linnunlaulut ihmisten ääntelyn ja vihellysten pohjalta. Näyttelyyn valitut teokset ovat pääosin syntyneet siten, että taiteilija on inspiroitunut tietystä linnunlaulusta ja tehnyt lauluun sopivan linnun. Näyttelyn keskipisteenä ovat siten linnut itse, niiden laulu ja fyysinen olemus.

Imaginary Birds -näyttelyn teokset on toteutettu keramiikan keinoin, maalauksina, installaationa, valokuvina jne. Näyttelyn avajaisissa kaikki linnut esitellään. Mökki Galleriassa soi siten mielikuvituksellinen linnunlaulu läpi koko marraskuun! Yksittäisen linnun laulua voi kuunnella ihan rauhassa korvakuulokkeiden avulla. Tervetuloa siis bongamaan oma lempilintusi Mökki Galleriaan!

Näyttelyn taiteilijat

  1. Minna Aalto, Turku
  2. Anne Ala-Kaila, Turku
  3. Michael Britsch, Turku
  4. Laura Foleti, Tampere
  5. Jemiina Halonen, Loviisa
  6. Riitta Hidén, Kaarina
  7. Satu Kekäläinen, Littoinen
  8. Kerstin Lamppu, Turku
  9. Jim Landon, Turku
  10. Sari Nordström, Helsinki
  11. Anna Oparina, Pietari, Venäjä
  12. Hanna Saali, Piikkiö
  13. Mari Siimar, Turku
  14. Merja Sipiläinen-Kuhlberg, Turku
  15. Johanna & Tomi Slotte Dufva, Turku
  16. Jenni Valaranta, Helsinki
  17. Jenny Wiik, Turku
  18. Heidi von Wright, Helsinki
Minna Aalto ja Michael Britsch
Minna Aalto ja Michael Britsch

Kuvia näyttelyn teoksista täällä

Näyttelytiimi

  • näyttelyn konsepti ja koordinointi Minna Aalto ja Michael Britsch
  • äänimaailma Michael Britsch
  • tiedotus Kirsi Linnamäki

Näyttelyn aukiolo Mökki Galleriassa

  • avajaiset su 3.11. klo 14-16
  • näyttelyaika 3.-29.11.2019
  • avoinna ti-pe klo 10-16
  • tulo-ohjeet ja pysäköinti katso täältä

AIKAISEMMAT NÄYTTELYT

Mirja Sergelius 1.-31.10.2019
VAISTON VARASSA

Mirja Sergelius: Sudet

Mirja Sergeliuksen kauniit keramiikkatyöt valtaavat Mökki Gallerian lokakuussa. Teokset kuvaavat eläimiä ja luonnonilmiöitä ja niihin kätkeytyvää voimaa. Aiheet löytyvät vaistomaisesti luonnosta.  Mirjaa kiehtoo erityisesti se, miten eläimet liikkuvat ja mikä on kullekin eläimelle tyypillinen muoto.

Mirja Sergeliuksen tausta luonnontieteiden opettajana on myös vaikuttanut vahvasti näyttelyn teosten syntyyn. Mirja ammentaa aiheita töihinsä luonnontieteen lainalaisuuksista, niiden ymmärtämisestä ja viimeaikaisista muutoksista luonnossa.

Tiedon vai vaiston varassa

Mirja on oppinut savityön eri tekniikoita tekemällä ja uteliaasti kokeilemalla. Savi on alusta lähtien tuntunut hänelle omalta materiaalilta ja savityöt hyvin luonnolliselta tavalta itseilmaisuun. Innostuneet oppilaat savipajalla ovat saaneet opettajan keksimään uusia juttuja ja antaneet vaikutteita Mirjan omaan luovaan työhön.

Mirjan mielikuvitus lähtee liikkeelle, kun hän pohtii eläimiä ja niiden elämää. Eläinsatuja- ja tarinoita on loputtomiin, mutta mitä lopulta voimme tietää? Ovatko eläimet vaistoineen ehkä viisaampia kuin me ihmiset, jotka yritämme toimia tiedon varassa? Tärkeää on myös pohtia omaa tapaa nähdä ja kokea luonto. Luonnossa voi nähdä kauneutta, uhkakuvia tai elämän perustan. Näyttely haastaakin katsojan pohtimaan omaa tapaansa nähdä ja kokea luonto.  

Taiteilijan esittely

Mirja Sergelius (synt. 1949) on kuvaamataitoon ja luonnontieteisiin erikoistunut luokanopettaja. Hän kiinnostui keramiikasta dreijan ääressä ja työskenteli avustajana mm. keraamikko Outi Kurkijärven pajalla. Työssään koulussa Kaarinassa Mirja piti myös keramiikkapajaa lapsille. Tuulenpesän keraamikoissa Mirja tutustui eri työtapoihin ja innostui erityisesti rakukeramiikasta, japanilaisesta teekulttuuriin liittyvästä ikivanhasta keramiikan polttomenetelmästä.

Mirja haluaa jatkaa savitöiden tekemistä, sillä savityöt tuovat hänelle mielihyvää elämään. Työ savipajalla saa aina suun hymyyn! Opittavaa riittää loputtomiin, samoin uusia ideoita kokeiltavaksi. Mirjan töitä on ollut mukana yksityis- ja yhteisnäyttelyissä 1970-luvulta lähtien. Viimeksi Mirjan töitä on nähty Galleria Reginassa vuonna 2004 ja Sattmarkin kahvilassa vuonna 2016.

Sibel Kantola 6.-27.9.2019
LUONTOPOLKU ON SATUMAA 

Rauhalinnan saari (kuva: Sibel Kantola)

Mökki Gallerian syyskuun näyttely esittelee luontokuvat, jotka taiteilija Sibel Kantola on tehnyt Rauhalinnan luontopolun opastauluja varten. Mökki Galleria sijaitsee Kaarinan Rauhalinnassa, joten galleriasta on vain kivenheiton matka luontopolulle. Kuvien kasvit, linnut ja hyönteiset herättävät tiedonhalun ja inspiroivat lähtemään ulos, tutustumaan Rauhalinnan satumaiseen luontoon!

Kuvat antavat aavistuksen Rauhalinnan luontopolun maagisesta kauneudesta. Luonto muuttuu siellä vuodenaikojen mukaan: keväällä valkovuokkojen matto, elokuussa sumua, talvella valkoinen aurinko ja kesällä kauniit illat. Kuka tietää, ehkä metsäkauris tai uhanalainen viherpeippo tulee tervehtimään? Rauhalinnan luontopolku tarjoaa rauhallisen, mutta arvaamattoman pikku seikkailun. Lähde siis metsään, meren rannalle, Rauhalinnan rikkaaseen luontoon!

Kuvat syntyivät yhteistyönä

Kaarinan kaupunki käynnisti Rauhalinnan luontopolun opastaulujen uudistamisen, ja Sibel Kantolan luontokuvat ovat osa tätä projektia. Opastaulujen luontokuvat ovat syntyneet monen ihmisen yhteistyönä. Erityisen suuri merkitys kuvien syntyprosessissa oli taiteilija Sibel Kantolan apella, Markku Kantolalla, jonka laaja luontotietämys ja aarremainen luontokirjakokoelma tekivät koko näyttelyn mahdolliseksi.

Yhteistyö Kaarinan kaupungin kanssa on sujunut loistavasti. Ympäristö-biologi Annemari Kari ja opastaulujen tekstit kirjoittanut konsultti Kukka Hammarström ovat kommentoineet auliisti ja asiantuntevasti luontokuvia niiden eri työstämisvaiheissa, jotta kasvit, hyönteiset, linnut ja muut eläimet esiintyvät kuvissa oikean värisinä, oikeissa elinympäristöissään.

Näyttely esittelee kuvat luontopolun opastauluista. Parasta on kuitenkin tutustua opastauluihin myös paikan päällä luonnossa, sillä sieltä löytyvät lajinimet ja lisätiedot elinympäristöistä. Opastaulut asennetaan paikoilleen Rauhalinnan luontopolulle syys-lokakuussa. Mökki Gallerian syyskuun näyttelyn työt ovat myynnissä galleriassa julisteina ja kortteina.

Taiteilijan esittely

Sibel Kantola (synt. 1978) valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Louisvilllen yliopistosta (USA) vuonna 1999. Hän muutti Suomeen vuonna 2000 ja piti ensimmäisen yksityisnäyttelyn Ateljé Kapsäkissä Vaasassa samana vuonna. Sen jälkeen hän on pitänyt monia näyttelyjä Suomessa ja ulkomailla. Parasta oli kuitenkin työskentely ja näyttelyt Etelä-Koreassa, missä hän asui perheineen vuosina 2009-2011.

Sibel on toiminut graafisena suunnittelijana omassa yrityksessään Belgrafik Oy. Hän  tekee myös vaatesuunnittelua ja kuvituksia lastenkirjoihin. Vuonna 2017 hän perusti Mökki Gallerian Kaarinaan. Museo-viraston suojelemaan, hylättyyn Aallon mökkiin syttyi valo ja sinne syntyi aivan uudenlaista elämää. Nyt Sibelin Mökki Galleria toimii myös lastenkirjojen kustantajana ja monipuolisena tapahtumapaikkana.

Jaana Kotamäki 2.-30.8.2019
LUONNON SIVELTIMELLÄ 

Jaana Kotamäki: Pyrähdys

Luonnon maalaukset hurmaavat valokuvaaja Jaana Kotamäen näyttelyssä Mökki Galleriassa. Kuvat kertovat ainutlaatuisista, vangitsevan kauniista hetkistä luonnossa.

Luonnon siveltimellä -näyttelyn idea syntyi luonnon monimuotoisuuden, erilaisten muotojen ja värien innoittamana. Jaana Kotamäki tunsi valokuvaajana tulleensa houkutelluksi erilaisten sävyjen ja varjojen maailmaan.

Vastavärit ovat vahvasti esillä kuvissa, samoin valon ja varjon, värien, muotojen ja liikkeen rytmit. Välillä taiteilija on halunnut jättää kuvaan on vain olennaisen, jolloin kuvat ovat graafisia. Ääriviivat ja muodot katoavat kuviin,ja valokuvista on tullut maalauksellisia. Kuvat ovat syntyneet valmiiksi jo kamerassa, joten kamera on toiminut ikään kuin siveltimenä.

Esittävyyden sijaan Jaana Kotamäki toivoo valokuvien herättävän katsojassa mielikuvia, tunteita ja ajatuksia. Näyttelyn teokset on vedostettu Hahnemühlen Fine Art -paperille. Näyttelyä on tukenut Valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry.

Taiteilijan esittely

Jaana Kotamäki on pitkän linjan palkittu turkulainen ammattivalokuvaaja, kirjoittaja ja luontovalokuvauksen kouluttaja. Elinkeino tulee sekä henkilö- että yrityskuvauksista. Hän on kuvannut aktiivisesti luontoa vuodesta 1990 alkaen. Viime vuosina dokumentaarinen ote on jäänyt hänellä vähemmälle ja tilalle on noussut vapaampi, luova lähestymistapa. Lisätiedot: http://www.jaanakotamaki.com

miniuniverse38-3

Minna Aalto: Numero 38

Minna Aalto 30.5.-28.6.2019
MAAILMANKAIKKEUKSIANI

Mökki Gallerian kesäkuun näyttely tuo tähtitaivaat takaisin valoisten kesäöiden keskelle. Minna Aallon valuttamat värilliset musteläiskät muodostivat kanvaksella kuvioita, erilaisia maailmankaikkeuksia. Maalausten merkitys sai uutta ulottuvuutta kevään avaruushavaintojen ja eräämustan aukon uutiskuvien myötä.

Näyttelyn teokset ovat pääosin syntyneet maaliskuun aikana. Talven jälkeen palaava valo tekee keväästä monille henkisesti raskaan vuodenajan. Minna Aalto päätti tarttua väreihin ja maalata itsensä kevään kynnykselle, läpi pitkän ja arkisen maaliskuun. Hän lupasi itselleen maalaavansa maailmankaikkeuden päivässä.
Sarjassa maailmankaikkeuksia syntyi 42 maalausta. Pieniin neliöihin mahtui yllättävän paljon avaruutta ja syvyyttä, myös tähtiä ja taivaankappaleita. Teossarja muistuttaa meitä siitä, ettei ole olemassa vahinkoja tai epäonnistumisia – vain valintoja ja niiden seurauksia. 
Maalaukset, kuten avaruusteleskoopin ottamat valokuvat, eivät kerro koko totuutta avaruudesta, mutta ne ikuistavat pienen hetken ikuisessa liikkeessä olevasta kokonaisuudesta. Pienikin valopilkku voi muuttaa mustan maiseman toiseksi. Samoin meille ihmisille pienimmälläkin ystävällisellä eleellä, sanalla tai teolla voi olla mitä valaisevin merkitys.

Taiteilijan esittely

Minna Aalto (synt. 1979) on kotoisin Inkoosta. Hän asuu ja työskentelee Turussa. Valmistuttuaan Åbo Akademista (2005) Minna ryhtyi yrittäjäksi hyvinvointialalle. Minna on myös poikkitaiteileva Nia-ohjaaja ja runolaulaja. Minnalletärkeää on eheyttävä liike, musiikki ja pohdiskelu sanoin ja kuvin. Lisätiedot: kotisivu www.dakinia.fi, Minnan musiikki https://minnatwice.bandcamp.com

 

markku-toivari-syocc88ksy-siniseen
Markku Toivari: Syöksy siniseen

Markku Toivari 2.-29.5.2019
ONKO VÄRILLÄ VÄLIÄ?

Markku Toivarin keväisessä näyttelyssä pääosassa ovat värit, valot ja tunnelmat. Inspiraationa on ollut luonto ja sen ilmiöt ja tunnelmat. Pleksilasille ja kankaalle maalatut työt ovat kuin ylistys keväiselle luonnolle – katsoja tunnistaa heti metsän valon ja veden väreilyn.

Markku Toivarilla on ollut taiteessaan erilaisia vaiheita esittävästä maisema-, muotokuva- ja lintumaalauksesta abstraktiin maalaukseen. Hän on maalannut paljon ihmishahmoja, joissa näkyy elämä ja tunteet. Tämän näyttelyn työt ovat kuitenkin abstrakteja. Innoitus näihin öljy- ja akryylimaalauksiin alkoi Elina Ruohosen pleksimaalauskurssilla. Maalaukset syntyvät useimmiten ilman ennakkosuunnittelua, värien kautta.

Taiteilijan esittely

Markku Toivari (synt. 1957) valmistui Turun Piirustuskoulusta vuonna 1978. Hän asuu Paimiossa. Markku on piirtänyt ja maalannut koko elämänsä, mutta elämä ja muut harrastukset ovat välillä vieneet muualle. Markun lintuaiheisia maalauksia oli esillä Teijossa vuonna 1995. Markku on ollut lintuharrastaja 13-vuotiaasta lähtien. Luontokiinnostus ja luonnossa liikkuminen on edelleen tärkeä osa Markun elämää. Lisäksi hän harrastaa valokuvausta ja maantiepyöräilyä. Instagram https://www.instagram.com/markku.toivari

 

Anne Ala-Kaila Viisas puutarhuriViisas puutarhuri, sekatekniikka

Anne Ala-Kaila Mökki Galleriassa 6.-26.4.2019
VIISAS PUUTARHURI

Mitä tapahtuu, kun elämän puutarhassa heittäytyy ihmettelyn ja leikin maailmaan? Tieto alkaa tulla kohti, ja syntyy mielikuvia, symboleja ja merkkejä. Luonnosta löytyy hiljainen tieto ja suuri viisaus.

Näyttelyn teosten päävärit ovat kulta ja sininen, jotka tässä symbolisoivat viisautta ja luovuutta. Suotuisissa olosuhteissa luovuus ravitsee ja uudistaa ihmistä, samoin kuin näyttelyn teokset Sade ja Kaste ravitsevat puutarhaa.

Viisas puutarhuri ymmärtää, että itse matka ja sen eri vaiheet ovat tärkeitä, ei pelkästään perille pääseminen – vaikka sadonkorjaaminen niin taianomaista onkin. Luova prosessi on kuin kasvu siemenestä sadonkorjuun hetkeen. Näyttelyn teokset on maalattu paperille sekatekniikalla.

Taiteilijan esittely

Anne Ala-Kaila (synt.1960) asuu ja työskentelee Turussa. Hän on opiskellut kuvataidetta Oriveden Opistossa sekä lukuisilla eri kursseilla ja perehtynyt myös logoterapiaan. Ala-Kaila valmistui ekspressiivisen taideilmaisun ohjaajaksi Muurlan opistosta vuonna 2015. Hän työskentelee kuvantekijänä ja taideilmaisun ohjaajana. Ohjaajana Ala-Kaila yhdistää eri taidemuotoja kuten kuvaa, ääntä. liikettä, draamaa ja kirjoittamista. Lisätiedot: kotisivu annealakailakotisivu.wordpress.com, Taiko Art shop https://taiko.fi/artists/anne-ala-kaila, Instagram https://www.instagram.com/annealakaila

 

IMG_1293Puu, öljy kankaalle

Maaliskuu Mökki Galleriassa 2.-29.3.2019
HILKKA HONKASALON MAALAUKSIA

Hilkka Honkasalo maalaa mielellään luontoaiheita ja maisemia mutta myös kuvia, joilla on symbolinen merkitys hänen omassa elämässään. Honkasalolle maalaaminen on ollut väylä ulos eristyksestä ja tärkeä elämänilon palauttaja aivokasvainleikkauksen jälkeen. 

Hilkka Honkasalon näyttelyssä on kuvia Suomen luonnosta mutta myös yksityiskohtia, kaupunkinäkymiä ja vaikutelmia ulkomaanmatkoilta. Työt ovat öljyvärimaalauksia, ja värejä on käytetty rohkeasti. Honkasalo aloitti maalaamisen työväenopiston akvarellikurssin innoittamana ja on sittemmin siirtynyt öljyväreihin.

Hilkka Honkasalo toimi aiemmin 30 vuoden ajan Turussa vaatetusalan yrittäjänä. Aivokasvain-leikkaus vuonna 2000 pakotti pysähtymään ja mullisti elämän täysin. Leikkaus aiheutti Hilkalle oikean puolen halvaantumisen ja puhekyvyn menetyksen. Terapian ja oman sinnikkyytensä ansiosta Hilkka pystyy nyt kävelemään ja kommunikoimaan tulkin välityksellä. Hän maalaa vasemmalla kädellä.

Hilkka on tietoisesti etsinyt elämäänsä iloa tuottavia asioita, kuten puutarhanhoito, vesivoimistelu, opiskelu ja matkustaminen. Taide on ollut tie ulos yksinäisyydestä ja masennuksesta kun sanallinen kommunikointi on ollut vaikeaa. Buddhalainen filosofia ja sen ajatus uudelleensyntymisestä on antanut Hilkalle toivoa. Hilkka sanookin, että hän on saanut uuden elämän ja haluaa tuoda sitä nyt esiin taiteen avulla.

Taiteilijan esittely

Hilkka Honkasalo (synt. 1945 Kristiinankaupungissa) toimi yrittäjänä Xantippa-naistenvaate-liikkeessä Turussa v. 1971-2000. Hän matkusti paljon Pariisissa, Roomassa jne., rentoutui Lapissa ja toivoi ehtivänsä joskus itsekin tehdä taidetta. Vuonna 2000 tehdyn epäonnistuneen aivokasvain-leikkauksen jälkeen Hilkan elämä mullistui. Taiteesta muodostui tärkeä kommunikointikanava ja elämänilon palauttaja.

Hilkka maalaa enimmäkseen kotona mutta myös työväenopistossa sekä aivohalvausyhdistyksen kuvataidepiirissä Afan Angelot. Hilkan maalauksia on ollut aiemmin esillä mm. Meri-Karinassa vuosina 2012 ja 2015, Pensar Sydissä vuonna 2013 ja Turun työväenopistossa vuonna 2013. Hilkan taidetta voi nähdä myös Turun katujen sähkönjakokaapeissa.

 

jarkko rantanen socaJarkko Rantanen: Soca

Jarkko Rantanen Mökki Galleriassa 2.-28.2.2019
VOYAGE PITTORESQUE

Voyage pittoresque viittaa taiteilijoiden tekemiin matkoihin eri puolille Eurooppaa 1700-luvulla, jolloin taiteilijat etsivät maalauksellisia maisemia. Jarkko Rantasen näyttely on myös matka eri puolille Eurooppaa. 

1700-luvulla taiteilijat piirsivät ja maalasivat vanhan Rooman raunioita ja muita pittoreskejä menneen ajan jäänteitä. Jarkko Rantasen maalausten maisemat vaihtelevat vaatimattomista suomalaisista metsäkuopista massiivisiin Keski-Euroopan vuorenrinteisiin. Luonnosta löytyvät rakenteet ja sommitelmat ovat inspiroineet Rantasta. Maalauksissa hän käy keskustelua esittävyyden ja abstraktin välillä. Teoksissa on sekä puhtaita luonnonrakenteita että ihmisen kädenjälkiä, jotka ovat jo osittain peittyneet kasvuston alle.

Näyttelyn yksi teema on väkivalta ja sen ilmeneminen maisemassa. Teoksissa näkyy luonnon säälimättömyys ja paine loputtomaan kasvuun – mutta miten nämä ilmiöt eroavat ihmisen maisemaa kohtaan harjoittamasta väkivallasta?

Ihmisen jäljet näkyvät maalausten kohdeympäristöissä esimerkiksi väkivaltaisena luonnon muokkauksena ja menneen sotatantereen muistoina. Näyttelyn teokset kuvaavat mm. Hirvijärven tekoallasta Pohjanmaalla, kaivantoja Tampereen Kalevankankaalla ja Lahden Salpausselällä sekä Soča-joen ympäristöä Sloveniassa. Toisaalta erilaiset luonnonmuodot ovat myös tarjonneet suojapaikkoja ihmisille, kuten Piikkiön Linnavuori ja luolastot Kaarinan Rövärholmissa.

Taiteilijan esittely

Jarkko Rantanen (synt. 1980 Ähtärissä, työskentelee Turussa) valmistui kuvataiteilijaksi Turun AMK Taideakatemiasta vuonna 2006. Rantasen edellinen yksityisnäyttely oli tammikuussa 2019 Tm-galleriassa Helsingissä. Hänen teoksiaan on ollut esillä Galleria Å:ssa Turussa ja Poriginal Galleriassa Porissa (2018) sekä Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella (2017). Lisäksi Rantanen on osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 2005 alkaen. Rantasen teoksia on Valtion ja Salon taidemuseoiden kokoelmissa, Turun T-sairaalassa ja useissa yksityiskokoelmissa. Lisätiedot: Kuvataiteilijamatrikkeli https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/jarkko-rantanen 

ja Instagram https://www.instagram.com/rantanenjarkko

 

Minna Twicen oraakkeli tammikuussa 2019
HEAD UP, HEART ON – mitä uusi vuosi tuo tullessaan?

Mökki Gallerian tammikuun näyttely esittelee Minna Twicen 12 oraakkeliviestiä uudelle vuodelle – yhden kullekin kuukaudelle. Oraakkeliviestit ovat sekatekniikalla toteutettuja maalauksia, eräänlaisia ennustuksia. 

Head Up, Heart On -näyttely haluaa oraakkeliviesteillään tukea elämänmyönteisyyttä ja toivoa ihmisten elämässä. Näyttelyn teokset luovat kahdentoista kuukauden kaaren, jonka sisällä kaikki on mahdollista. Minna Twicen uuden vuoden oraakkeli rohkaisee pitämään pään pystyssä ja tuomaan lämpöä sydämiin tänäkin vuonna, sillä toivoa on.

Näyttelyssä voi kuulostella, mikä kuva puhuttelee eniten. Kuvat ohjaavat polkuasi – tai ehkä pysäyttävät sinut. Viesti joka tuntuu omalta, rohkaisee. Viesti jota ei halua kuulla, voi kuitenkin avata sisäisiä solmuja pohdiskelun ja hyväksymisen kautta. Tietoinen oraakkeliviestien kanssa työskentely voi olla tienviittojen asettamista itselle, erityisesti sellaisina päivinä kun tuntee olevansa eksyksissä. Hetkeen keskittyminen ja selkeän kysymyksen asettaminen voivat jo kirkastaa mieltä.

Näyttelyssä voi myös nostaa itselleen sattumanvaraisen viestin koko vuodeksi. Vuosioraakkelipakassa on kaikki näyttelyn maalaukset, oraakkeliviesteineen. Pakka on myynnissä näyttelyssä hintaan 15 e.

Taiteilijan esittely

Minna Twice (Kuva: Laura Foleti)

Minna Twice on Turussa toimivan poikkitaiteilevan Nia-ohjaaja Minna Aallon (s. 1979) alter ego. Yliopisto-opintojen ja kirjavan työuran jälkeen Minna ryhtyi tanssinopettajaksi ja yrittäjäksi. Hänelle tärkeää on eheyttävä liike, musiikki ja kuvataide. Kaksikieliselle Minnalle eri kielet ovat myös tärkeä itseilmaisun kanava.

Vuodesta 2013 Minna on julkaissut itse suunnittelemaansa ja kuvittamaansa seinäkalenteria. Minnan runoja on Jill Cooperin (2015) antologiassa The Yes Book. Minna kirjoittaa sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Hän on julkaissut myös omaa musiikkia: notes to self (2012) ja Soft are the sounds (2016). Minnan edellisessä näyttelyssä oli esillä Exorsisters-piirroshahmoja Fabbes Caféssa vuonna 2016.

Minnan kotisivut: http://www.dakinia.fi
Minnan musiikki: https://minnatwice.bandcamp.com

VUODEN 2018 NÄYTTELYT 

Vartiainen-Jazbek-Joutsen marraskuussa 2018
NATURA – LIIKETTÄ MAISEMASSA

Minna Vartiainen Attractive

Natura-näyttely esittelee kolmen nuoren taiteilijan töitä. Teokset kuvaavat elämän sykettä ja liikettä luonnossa hyvin eri keinoin. Minna Vartiaisen eläin- ja kasvimaalaukset pysäyttävät katseemme maiseman yksityiskohtiin, kertoen luonnon voimasta ja rauhoittavasta kauneudesta. Barbara Jazbekin akryyliteoksissa sukelletaan vedenalaiseen maailmaan ja mielenkiintoisten otusten pariin. Janina Joutsenen eläinaiheiset musteteokset muistuttavat meitä siitä, miten mustat pisteet katossa tai seinässä voivat luoda kuvan ilman selkeitä viivoja.

Taiteilijoiden esittelyt

Minna Vartiainen (synt. 1997) on joensuulainen, Pohjois-Karjalan ammattiopistosta v. 2016 valmistunut kuva-artesaani. Valmistumisen jälkeen Minna työskenteli noin vuoden ajan graafikkona Varsinais-Suomessa. Nyt hän opiskelee käsityömuotoilua Riveriassa Joensuussa. www.ateljeetaito.com

Barbara Jazbek  (synt. 1993) on kotoisin Trbovljesta, Sloveniasta. Hän on opiskellut nykytaidetta Pohjoimaisessa Taidekoulussa Kokkolassa ja jatkaa nyt opintojaan Tampereen ammattikorkea-koulun Median ja taiteiden koulutusohjelmassa. Barbara tekee yhteistyötä slovenialaisen  taiteilijaryhmän V.A.T. (Visual Alternative Trbovlje) kanssa osallistuen ryhmän näyttelyihin eri puolilla Sloveniaa. Hän tekee erityisesti henkilökuvia ja tulevaisuutta kuvaavia teoksia, mm. videoita ja videoinstallaatioita. Viimeksi Barbara on työskennellyt 360-videoiden parissa. https://barbibadger.tumblr.com/

Janina Joutsen (synt. 1992) on kotoisin Joensuusta ja opiskelee mediaa ja taiteita Tampereen ammattikorkeakoulussa. Janinalla on valokuvaajan koulutus ja nyt hän laajentaa tietämystään nykytaiteeseen. Hän valokuvaa paljon, mm. musiikkia ja ihmisiä ja piirtää pääsääntöisesti musta-valkokuvia fine-liner kynillä. Yksinkertaisuus on Janinan motto taiteessa.
http://www.janinajoutsen.portfoliobox.net

Näyttely Mökki Galleriassa
kesto: 2. – 30.11.2018

Tuulikki Alanoja lokakuussa 2018
HESAREISTA REVITTYÄ TAI ÖLJYLLÄ TOTEUTETTUA

Iina
 

Tuulikki Alanojan näyttelyssä kollaasit keskustelevat keskenään. Taiteilija on rakentanut teosten sisälle tiukkoja tiloja, jotka toimivat keskenään ja luovat näyttelyyn tiiviin tunnelman. Teosten materiaalina on käytetty mm. sanomalehdestä revittyjä paloja ja öljyvärejä.

Taiteilijan pitkäaikainen kiinnostus arkkitehtuuriin heijastuu teosten rakentelussa: prosessi on hidas, ja töiden valmistuminen vie joskus vuosia. Alanojan öljyväri- ja pastellityöt ovat useimmiten abstrakteja teoksia. Toisaalta matelijat ja liskot ovat häntä kiinnostavia aiheita monimuotoisuutensa vuoksi.

Taiteilijan esittely

Tuulikki Alanoja (s. Juhola, ent. Wikström, synt. 1939) on Raisiossa asuva maalari-keraamikko. Hän on opiskellut Turun piirustuskoulussa ja Taideteollisessa oppilaitoksessa Helsingissä. Alanoja maalasi uransa alussa keramiikkaa Kupittaan Savessa. Hän on myös työskennellyt arkkitehti-toimistossa ja tehnyt omaa keramiikkaa työhuoneellaan. Kiinnostus maalaamiseen heräsi uudelleen 80-luvulla, ja Alanoja opiskeli lukuisilla kursseilla eri taiteilijoiden opastuksella. Viimeisten 20 vuoden aikana hän on talvisin maalannut ja tehnyt kollaaseja, mutta kesäaikaan puutarhanhoito vie kaiken ajan. Turun Sunnuntaimaalareiden kurssit ovat innostaneet Alanojan viime vuosina mm. grafiikan tekemiseen.

Näyttelyn avajaiset la 29.9.2018 klo 13-15

Alexander Salvesen syyskuussa 2018
IN THE MIDST OF CHANGE 

IMG_7437_Windsofchangenotallislostyet-Salvesen_1200x_w-1000x989
 
Alexander Salvesenin näyttely In the Midst of Change (Muutoksen Keskellä) on maisemallistettu mielensisäinen peilikuva maailmasta jossa elämme. Muutoksen tuulet viriävät niin maisemassa kuin ihmismielissäkin. Maiseman mittakaava on kuitenkin suunnattomasti suurempi kuin ihmisen, ja nyt on aika herätä ja avata silmät.

Maisema on alati muuttuva ja aina tuore. Ihmisen tarve ottaa haltuun, omistaa ja hallita maailmaa on vääristänyt suhdettamme ympäröivään kotiimme. Ihmisen aiheuttama tuho muuttaa maailmaamme ennennäkemättömällä vauhdilla. Tulvat, aavikoituminen, mannerjäätiköiden sulaminen ja meriveden nousu on arkipäivää ympäri maapalloa. Ihmiskunnalla on tarpeeksi resursseja ehkäistä ilmastonmuutosta, mutta yhteinen halu puuttuu. On aika herätä, avata silmät ja ymmärtää, ettei maailma pyöri ihmisen ympärillä. Ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaa koskaan koetellut katastrofi. Maapallollamme on kuume, mikä on sinun tekosyysi?

In the Midst of Change -näyttelyn taulut on maalattu vuosina 2013-2018. Inspiraation lähteenä ovat toimineet itse koetut maisemat. Matkustaminen ja erityisesti pohjoisen jäämeren näkymät ovat olleet Salvesenille silmiä avaava kokemus. Se, millä on oikeasti merkitystä elämässä, on selkiytynyt. Taivas, värit, luonto ja herkkä kauneus ympärillämme pysäyttävät meidät, jos vain annamme itsellemme mahdollisuuden kokemiseen.

Kaikki näyttelyn teokset ovat myynnissä. Myyntihinnasta lahjoitetaan 5 % ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Näyttelyä on tukenut Svenska Kulturfonden.

Taiteilijan esittely

Alexander Salvesen (s. 1990) on Turussa asuva kuvataiteilija ja valosuunnittelija. Hän työskentelee valon kanssa eri tekniikoita käyttäen. Töissä korostuvat värin ja muodon keskinäiset suhteet. Hän pyrkii teoksiensa avulla avaamaan kokijan aisteja ja pysäyttämään kokijan teoksen äärelle. Salvesen toimii myös freelance valosuunnittelijana nykytanssin, teatterin ja esitystaiteen kentällä. Hänen aikaisempia töitään on ollut esillä mm. Lux Helsingissä (2013, 2014, 2017) ja Polar Night Light Festivaalilla (2017, 2018) sekä useissa yksityisnäyttelyissä. Salvesen on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2018 Valosuunnittelun koulutusohjelmasta, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Lisätiedot www.alexandersalvesen.com.

Näyttely Mökki Galleriassa
kesto: 31.8.-27.9.2018

Sibel Kantola elokuussa 2018
KADONNEET KIRJAIMET
 
 
n small
Kuva: Sibel Kantola “N like Nightingale”

Mökki Gallerian elokuun näyttelyssä eläimet johdattivat meidät kadonneiden kirjaimien jäljille. Näyttely esitteli taidegraafikko Sibel Kantolan lumoavan kauniit alkuperäiskuvitukset Ian Bowien kirjaan How You Got Your Name. Samalla Mökki Galleria juhlii gallerian yksivuotistaivalta kustantamalla tämän ensimmäisen, paikallisesti tuotetun kuvakirjan.

How You Got Your Name on lumoava kirja, täynnä taikaa. Se on kirjailija Ian Bowien tarina siitä, miten kadonneet kirjaimet löytyivät luonnosta, eläinten avulla ja miten vauvat saivat nimensä. Se on myös hyvin symbolinen tarina kielen merkityksestä ihmiselle.

Kirjan kuvituksesta vastaa taidegraafikko Sibel Kantola. Satumaisen kaunis kuvitus vangitsee ja vie meidät joka sivulla uuteen maailmaan. Kuvitus saa Ian Bowien runollisen tekstin sykkimään ja kietoo lukijan vastustamattomalla voimalla taikamaailmaan.

Näyttelyssä Kadonneet kirjaimet oli esillä kirjan How You Got Your Name alkuperäiskuvitukset. Kirja julkistettiin näyttelyn avajaisissa. Kirjan kuvitus on syntynyt Mökki Galleriassa Kaarinassa, joten näyttelyssä saattoi samalla nähdä kuvittaja Sibel Kantolan ateljeen. Kirjaa voi ostaa Mökki Galleriasta hintaan 20 euroa. Ostamalla kirjan tai muita tuotteita Mökki Galleriasta voi samalla tukea galleriatoimintaa ja paikallista kulttuurityötä.

ELOKUUN TAITEILIJOIDEN ESITTELY

Sibel Kantola (synt. 1978) on Kaarinassa asuva kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija. Sibel on opiskellut graafista suunnittelua USA:ssa Louisvillen yliopistossa. Suomessa hän on suorittanut vaatetusalan tutkinnon ja tuotekehitysalan ammattitutkinnon. USA:n lisäksi Sibel on asunut mm. Turkissa, Venäjällä ja Etelä-Koreassa. Etelä Koreassa Sibel piti useita taidenäyttelyitä, ja lisäksi hän opetti Sain Chugnman yliopistossa graafista suunnittelua ja monikulttuurisuutta.

Yhteistyö kirjailija Ian Bowien kanssa mahdollisti Sibelin pitkäaikaisen haaveen: syntyi lastenkirja, kun puuttuva tarina löytyi! Kantola toivoo, että kirja inspiroi aikuisia ja lapsia ja saa heidät näkemään värikkään maailmamme kauneuden ja taianomaisuuden. Galleristina Sibel avaa nyt uuden lehden, kun Mökki Galleria ryhtyy myös kirjankustantajaksi.

Ian Bowie (synt. 1965) on elämäntutkija ja ikuinen opiskelija. Hän asuu Turussa ja on työskennellyt Suomessa kirjailijana ja liike-elämän englannin kielen opettajana 30 vuoden ajan. Työkseen Ian myös havannoi ja tulkitsee suomalaisia arvoja, tapoja ja kulttuuria. Hän on julkaissut kuusi Suomea käsittelevää kirjaa ja kehittänyt menestyneen lautapelin Suomi Ralli Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Ian on kirjoittanut yli 10 lastenkirjaa, joista monet on julkaistu sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Idea uuteen kirjaan How You Got Your Name syntyi, kun Ian sai suureksi ilokseen kuulla tulevansa isoisäksi! Kirja on erinomainen lahja kaikenikäisille ihmisille, jotka haluaisivat tietää, miten he saivat nimensä – ja ainakin Ianin lapsenlapsi rakastaa kirjaa!

 

KUVIA VUODEN 2017 NÄYTTELYISTÄ 

2

Jaana Nyrhisen tekstiilitaidetta esillä uudessa galleriassa Kaarinassa

Museoviraston suojelemassa vanhassa Aallon mökissä, Kaarinassa avautuu uusi Mökki Galleria, joka on samalla taidekäsitöitä ja design-tuotteita myyvä boutique. Kevään 2017 aikana mökki on restauroitu ja muutettu taidegalleriaksi. Galleria yhdistää erilaisia tyylejä ja kutsuu vieraiksi koskettavia persoonia.

Avajaisissa tekstiilitaidetta ja uusi lastenkirja

Gallerian ensimmäinen näyttely ”Läheisyys” esittelee Jaana Nyrhisen tekstiilitaidetöitä. Jaana Nyrhisen taidokkaat seinävaatteet ovat nyt esillä yleisölle ensimmäistä kertaa. Näyttelyn avajaiset on la 1.7.2017 klo 15-18.

Samassa tilaisuudessa la 1.7. julkistetaan galleristi-kuvataiteilija Sibel Kantolan kuvittama ja Ian Bowien kirjoittama lastenkirja: ”Matias Maahisen ja Pörripeikon seikkailut ”

(Aurinkokustannus 2017).

3

PAUL KRISPIJN – INTUITIVE INTERFACE

4

Paul Krispijn on Hollannin Den Haagista Suomeen ja Turkuun vuonna 2006 muuttanut hollantilainen kuvataiteilija ja ex-muusikko. Intuitive Interface -näyttelyssä on esillä pääasiassa Krispijnin viimeaikaisia maalauksia kankaalle.

Krispijnin Suomi-kontakti syntyi vuonna 1990, kun hänen bändinsä Burma Shave esiintyi Down By The Laiturissa Turussa. Bändillä oli 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa useita kiertueita Euroopassa ja Suomessa. Kuvataide muodostui Krispijnin pääasialliseksi taidemuodoksi vuodesta 2006 alkaen Suomeen muuton myötä.

Paul Krispijnin omin sanoin:

“An interface is a point where two systems, subjects, organizations, etc., meet and interact. An intuitive interface is one that works the way the user expects it to. In other words, we nd something intuitive when we don’t have to think about it.

– When I am painting, I get into a state where energy and inspiration ows intuitively. It feels to me a bit like dancing. Moving naturally, nding pulse, following rhythm, driven by passion. That is the way I like to work. I am constantly searching for natural organic shapes and colours to create visual experiences based on life, living organisms and the spectrum of human emotions.

– A few words about my past: I graduated the Academy for Art Direction in Amsterdam and worked as a graphic designer and illustrator. I was a member of the Dutch rock band ‘Burma Shave’. As a professional musician, I toured extensively in Europe performing live at many festivals and clubs. I have had album covers published in Holland and France. In 2006, I moved to Finland and making paintings and visual art began to take more priority.

I work with acrylics, watercolours, pencils, pastels and digital vector and pixel based imaging. The works at this exhibition are my most recent paintings on canvas.”

SERGEI ARHIPOV – LUMIPALLOJA MYYNNISSÄ

5

Näyttelyssä on esillä naivistisia öljymaalauksia ja värikynäpiirustuksia, ulkolyhtyä ja postikortteja.

Sergei Arhipovin mukaan naivismi on erikoinen taidetyyli, sillä se on avointa ja ymmärrettävää kaikille. – Maailma on paljon laajempi ja monipuolisempi kuin olemme tottuneet ajattelemaan, siksi meidän pitää avata ikkunat omasta huoneesta maailmaan, ja taulu on yksi tällainen ikkuna, Sergei sanoo

Sergei Arhipov on itseoppinut taiteilija. Hän on syntynyt Karjalan Salmissa ja muuttanut suomalaisena paluumuuttajana Murmanskista Turkuun vuonna 1998. Vuodesta 2008 hän on asunut Helsingissä. Sergei Arhipovin töitä on ollut esillä 1990-luvulta lähtien mm. Murmanskin ja Rovaniemen taidemuseoissa sekä myöhemmin useissa omissa näyttelyissä eri puolella Suomea. Hän on osallistunut myös Triada-liiton ja Naivistit Iittalassa -säätiön näyttelyihin vuodesta 2008 alkaen.

7

TAITEEN TAIKAA PUKINKONTTIIN

Jani Rättyä on turkulainen kuvanveistäjä ja taidemaalari (Turun Piirustuskoulu, Kuvataideakatema). Näyttelyssä esillä olevat maalaukset käsittelevät ihmisen läsnäoloa katseen kautta. Tummanpuhuvassa ja mystishenkisessä Goth- teoksessa on yhdistelty kollaasia ja eri maalaustekniikoita. Sir-maalaus tulee voimakkaasti kohti katsojaa.

Paul Krispijn on hollantilainen, Turussa asuva kuvataiteilija ja ex-muusikko. Hän työskentelee sekatekniikoin, ja Kaarinassa on esillä hänen uusimpia maalauksiaan. Teokset kuvaavat mm. tunnetta lentämisestä (Within Wings Of Angels), ihmisen pyrkimystä järjestykseen kaaoksen keskellä (Ice Cream In A Desert) ja halua oman sisäisen energian ja elämänhalun löytämiseen marraskuun pimeydessä (Live it Up).

Lotta Leka on turkulainen kuvataiteilija (Amk) ja taidegraa kko. Näyttelyssä esillä oleva työ on Imageon gravyyri teos, joka kuvastaa kasvien ja ihmisten kasvun ihmettä; ilman kasveja emme saavuta päämääräämme, sillä ilman niitä meitäkään ei ole.

Sibel Kantola on turkkilaistaustainen kuvataiteilija, graa kko ja vaatesuunnittelija. Teos Don Quixote esittää inspiroivaa supersankaria, jonka hulluus ja intohimo voivat vapauttaa myös katsojaa.

9

UHANALAISET – KAKSI KATTAUSTA

10

Mökki Galleria aloittaa vuoden 2018 tarjoamalla kaksi kattausta kahdelta eri taiteilijalta. Tammikuun näyttelyssä keramiikka puhuu: esittelemme keraamikkojen Anni Kuula ja Mari Tolvanen töitä. Yhteisnäyttelyssä he ovat tutkineet keramiikan ilmaisumahdollisuuksia ympäristöasioissa.

Anni Kuulan kulhot muodostavat elinympäristöjä niille maalatuille uhanalaisille eläimille. Kun eläimet katoavat, kulhot avautuvat ja katoavat paperinpaloina tuuleen.

Mari Tolvasen esineet sisältävät ruokajätettä, erityisesti kahvia, jota on laitettu esineisiin ennen polttoa. Suurin osa esineistä on poltettu puu-uunissa. Ruokajäte on uponnut astioihin ja on nyt niiden sisällä, muistona päivittäisestä rituaalista.

Taitelijoiden esittely Anni Kuula (synt. 1981) on Helsingissä asuva taidemaalari ja keramiikkataiteilija. Hän on opiskellut taidemaalariksi Vapaassa Taidekoulussa, sekä keramiikkataidetta ja -muotoilua Aalto-yliopistossa. Kuula yhdistää töissään maalausjälkeä, siveltimenvetoja ja keramiikkaa. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti paperisavikeramiikan hauraus, kovuus ja herkkyys.

Mari Tolvanen (synt. 1978) on sisustusarkkitehti ja keramiikkataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen studionsa sijaitsee Helsingin Meilahdessa, jossa hän myös pitää taidegalleriaa. Tolvanen erikoistuu töissään taidekeramiikkaan ja tilataideteoksiin. Viimeisin näyttely oli yhdessä Anni Kuulan kanssa marras-joulukuussa 2017 Laterna Magicassa, Helsingissä.

11

SAIJA HAIRO – KUU JA JOKI

12

Saija Hairon näyttelyn kantavana teemana on huoli luonnosta ja sen tilasta. Näyttelyn työt nostavat esille kysymyksen muokatun kuvan merkityksestä todellisuuskäsityksemme luomisessa. Olemmeko taipuvaisia uskomaan muokattua kuvaa? Voiko kuvitteellinen teos itse asiassa olla todempi kuin ns. näköiskuva?

Saija Hairon teokset ovat abstrahoituja kuvitteellisia maisemia. Osa töistä on jo lähizoomauksia. Tarkoituksena on ollut löytää keinotekoisuuden tuntu, vihjaus värien muokkauksesta ja kuvien lavastuksesta.

Galleriassa on esillä myös Maailmoja –kokonaisuus, joka on Hairon kolmas kooste ihmisen pelastamisen teemasta. Maailmoja-kokonaisuus kuvaa ajatusta muutosta uudelle, kuvitteelliselle planeetalle. Esillä on vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tästä muutosta.

Hairo on käyttänyt teoksissa sekateknikkaa ja monia materiaaleja: öljy, akryyli, paperi, offsetpelti, kangas, muovi, lanka ja puu.

Saija Hairo (synt. 1963) on monipuolinen taiteentekijä. Hän maalaa, piirtää, tekee videoita ja esinekoosteita. Hairo on osallistunut useisiin Nyte ry:n performanssiesityksiin Porin Taidekoulussa toimiessaan. Taiteilijan nykyiset teokset valmistuvat tussin keinoin ja maalausmateriaaleina hän käyttää öljyä ja akryylia. Hairon keskeisiä teemoja ovat ihmisen herkkyys ja luontoa uhkaavat vaarat. Hairon teoksia on ollut viimeksi esillä Porissa ja Turussa.

13

JAANA KOTAMÄKI – LUONNON SIVELTIMELLÄ

14

Näyttelyn idea syntyi luonnon monimuotoisuuden, muotojen ja värien innoittamana, houkutellen erilaisten sävyjen ja varjojen maailmaan. Keskeistä teoksille ovat maalauksellisuus, jolloin ääriviivat ja muodot katoavat kuviin. Vastavärit ovat vahvasti esillä, kuten myös valon ja varjon, värien ja muotojen sekä liikkeen rytmit. Teokset ovat syntyneet jo valmiiksi kamerassa, joka on toiminut ikään kuin siveltimenä.

Kuvan esittävyyden sijaan, kuvien toivotaan herättävän katsojassa mielikuvia sekä nostavan esille erilaisia tunteita ja ajatuksia.

Valokuvaaja Jaana Kotamäki on pitkän linjan palkittu valokuvaaja, jolla kuvausvuosia on takana 27 vuotta. Henkilö-, tuote- ja juhlakuvausten lisäksi luontokuvauksella on merkittävä sija hänen sydämessään. Hän on Suomen Ammattiluontokuvaajienjäsen.

Tavoitteenani on ikuistaa kuvia ja hetkiä, jotka ilmentävät mahdollisimman hyvin kuvattavien henkilöiden persoonallisuutta tai paikkojen ainutlaatuisuutta. Tekemiseni kriteerinä on korkea laatu, jossa sydän on aina mukana. Ajatuksella tehty toteutus välittyy valokuvistani.

15

MIIKA NYYSSÖNEN – MAALAUSRETKI

16

Maalausretkion nimensä mukaisesti läpileikkaus Miika Nyyssösen 2010-luvulla syntyneistä maalauksista ja väriveistoksista. Maisemamaalauksista tilaan syntynyt installaatio on kuin jatke Mökki Gallerian idylliin, ja kokonaisuutena näyttely kertoo monipuolisesti taiteilijan aiheiden löytymisestä, vaihtuvista näkökulmista ja tekemisen ilosta.

Näyttelyssä on töitä Nyyssösen neljästä eri maalaussarjasta. Maisemasarjan työt ovat ulkoilmassa havainnon pohjalta maalattuja. Kollaasi-sarjassa on rakennettu kokonaisuuksia maalatuista osista. Kerros kerrokselta -sarja on tutkielma lasuurimaalauksen, eli ohuiden värikerrosten avulla työskentelystä. Sarjan Breda 1-100 työt ovat variaatioita Diego Velázquezin 1600-luvun maalauksesta Bredan antautuminen.

Miika Nyyssönen (s. 1965) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1992. Nyyssönen on tehnyt maalauksia, veistoksia, installaatioita ja tietokonetaidetta. Hänen tunnetuimpia töitään ovat 90-luvun pahviveistokset ja -installaatiot, 2000-luvun väriveistokset Luolamaalarin luola ja Seinämaalarin seinä ja 2010-luvun Breda-sarja. Tämä on Nyyssösen 30. yksityisnäyttely. Lisäksi hänen töitään on ollut esillä yli sadassa yhteisnäyttelyssä.

17

PIRKKO SALOVAARAN & IRMA RANTASEN – VIIVAILUJA

18

Viivailuja-näyttely on kahden kuvataiteilijan, Pirkko Salovaaran ja Irma Rantasen yhteisnäyttely. Työt kuvaavat koskettavasti hetken herkkyyttä ja viivan voimaa. Näennäisestä vastakohtaisuudesta huolimatta kahden eri taiteilijan piirrosten ja maalausten yhteinen tekijä on viiva, ja erilaisuus muuttuukin rikkaudeksi.

Irma Rantasenpiirretyt kuvat kuvastavat elämän rajallisuutta, raadollisuutta ja turhamaisuutta lempeän humoristisesti. Tärkeänä pohjavireenä töissä on elämän lämpö ja luonnon voimaannuttava vaikutus. Piirrokset ovat saaneet alkunsa esimerkiksi pienestä tapahtumasta, lauseesta tai ajatuksesta, ja ne on luotu torjumaan syksyn pimeyttä ja tuomaan hyvää oloa. Työt on piirretty tussilla ja värikynillä. Irma Rantanen on tehnyt töistään myös Ifolor-kirjan Viivailua vai Diivailua.

Pirkko Salovaaran akvarellit vangitsevat hetken herkkyyden. Salovaaran nopean pensselinvedon ainutkertaisuus on vastavoima nykymaailman informaatiotulvaan; värien, tekstin ja sisällön ylitarjontaan. Hänen abstraktit maalauksensa kasveista ja kukista tuovat silmiemme eteen jotain hiljaista ja pelkistettyä, jossa mieli lepää.

Taitelijoiden esittely

Irma Rantanen (synt. 1951) asuu Paimiossa. Hän on tehnyt useita vuosia pastellimaalauksia, viime aikoina myös akryylillä. Piirtäminen on ollut hänen ominta tekemistään jo lapsesta asti.

Pirkko Salovaara (synt. 1958) asuu Naantalissa. Hän aloitti maalaamisen akryyleillä ja siirtyi vähitellen akvarellien ja piirtämisen herkkään maailmaan. Salovaara valittiin Turun Sunnuntaimaalareiden vuoden taiteilijaksi vuonna 2016.

Postcard inviation_Mökki2
Aallon mökki, kuva Pertti Aallon perhealbumista

HÄIVÄHDYKSIÄ AALLON MÖKIN HISTORIASTA

Mökki Galleria on entinen Aallon mökki Kaarinan Rauhalinnassa. Kesän 2018 historianäyttely kertoo mökin ja sen ympäristön historiasta. Näyttelyssä on arkistotietoa, valokuvia ja entisten asukkaiden muistoja Aallon mökistä ja sen ympäristöstä Kaarinan Rauhalinnassa. Näyttely on avoinna 27.7. asti.
 

Aallon mökistä taidegalleriaksi

Paikalliset asukkaat tuntevat Mökki Gallerian talon paremmin Aallon mökkinä. Talo on museoviraston suojelema, 1800-luvun alkupuolella  rakennettu työläisasunto. Mökki on saanut nimensä Aallon perheestä, joka asui talossa yli kuudenkymmenen vuoden ajan, aina 1990-luvulle asti.

Aallon mökki uhmaa aikaa Rauhalinnassa – mäellä, metsikön reunassa, pian täysin uusien talojen saartamana. Perinteinen maaseutumaisema häviää nopeasti. Näyttelyssä on yhdistetty arkistotietoa, valokuvia ja ihmisten muistoja Aallon mökistä ja sen ympäristöstä. Näyttelyn tavoitteena on säilyttää tiedollinen ja tarinallinen yhteys alueen historiaan.

Häivähdyksiä katoavasta historiasta

Mökki Gallerian talon tarkkaa rakennusvuotta 1800-luvun alkupuolelta ei tiedetä, mutta Aallonmäki on hyvin vanhaa asutusaluetta. Mäeltä, puiden siimeksestä on löytynyt mm. kaksi vanhaa maakellaria.  Aallon perheen tarina mökissa alkoi vuonna 1928, kun Rauhalinnan kartanon maataloustyöntekijä Anton Aalto muutti taloon vaimonsa Huldan kanssa. Perheessä oli seitsemän lasta, joten parhaimmillaan mökki oli yhdeksän ihmisen koti. 1990-luvulla mökki jäi tyhjilleen ja joutui huonoon kuntoon. Perusteellisen korjauksen jälkeen mökki sai uuden elämän taidegalleriana vuonna 2017.
 

Näyttelyn avulla Aallon mökin tarina täydentyy

Mökki Galleria kerää näyttelyn avulla lisätietoa ja valokuvia Aallon mökin historiasta. Tarinoita, muistoja ja valokuvia mökistä voi toimittaa galleristi Sibel Kantolalle (044 306 1970, sib@mokkigalleria.fi).

Toukokuun tarinatapaamisessa oli ainutlaatuinen tunnelma

Järjestimme näyttelyyn liittyen Tarinatapaamisen Mökki Galleriassa 30.5.2018. Tapahtumaan osallistui yli kymmenen vierasta, jotka kertoivat muistojaan ja tarinoitaan Aallon mökistä ja Rauhalinnan alueesta yli 40 vuoden takaa! Tunnelma tapahtumassa oli ainutlaatuinen. Kiitos kaikille osallistujille erittäin kiinnostavista tiedoista ja tarinoista ja antamistanne hienoista materiaaleista!

NÄYTTELYN TYÖRYHMÄN ESITTELY

Historianäyttelyn on koonnut kolmen hengen työryhmä Paul Krispijn, Sibel Kantola ja KIrsi LInnamäki.

Paul Krispijn: näyttelyn graafinen suunnittelu, kuvankäsittely ja diaesitys

Krispijn (synt. 1964) on opiskellut graafista suunnittelua Amsterdamissa ja myöhemmin audiovisuaalista viestintää Turun AKK:ssa. Hän työskenteli kotimaassaan Hollannissa graafisena suunnittelijana, kuvittajana ja muusikkona. Krispijn oli yhtyeen ‘Burma Shave’ perustajajäseniä ja toimi yhtyeessä säveltäjä-sanoittajana, laulajana ja basistina. Nyt hän keskittyy maalaamiseen sekä digitaalista ja akustista musiikin yhdistäviin teoksiin. Krispijn on myös säveltänyt musiikkia taidenäyttelyihin ja tehnyt taidenäyttelyjen dokumentointeja.

Sibel Kantola: maalaukset

Kantola (synt. 1978) on turkkilaistaustainen graafinen suunnittelija ja taiteilijana. Hän on asunut Suomessa 18 vuotta, ja Mökki Gallerian perustaminen on ollut hänen unelmiensa täyttymys. Kaikki, mitä Kantola on yrittänyt tehdä urallaan taiteilijana, on nyt saanut tarkoituksensa tässä mökissä. Mökki Galleria ei ole pelkästään taidegalleria vaan kiireetön ihmisten ja tarinoiden kohtaamispaikka. Kantola työskentelee ateljeessaan erilaisten teosten ja taideprojektien parissa. Nyt on työn alla järjestyksessä toinen lastenkirja.

Kirsi Linnamäki: näyttelyn tekstit

Linnamäki (synt. 1962, pol.mag.) on kulttuurituottaja, tiedottaja ja kouluttaja. Hän on koordinoinut useita koulutus-, kulttuuri- ja taidealan projekteja ja toiminut aikuiskouluttajana. Linnamäkeä kiinnostaa taiteen ja tieteen vuorovaikutus, sanaton viestintä ja luova, innovatiivinen kehitystyö eri alojen asiantuntijoiden kesken. Hän on työskennellyt myös monikulttuurisuuden, selkoviestinnän ja verkkopedagogiikan parissa

 Mökki Gallerian näyttelyhaku

</div