Fantastisia kohtaamisia ja uusia yhteistyöideoita Turun kirjamessuilla

Mökki Galleria osallistui Turun kirjamessuille 4.-6.10.2019. – Kokemus oli uskomattoman positiivinen, kertoo Sibel Kantola. Kaikki ihmiset olivat niin mukavia ja rentoja ja halukkaita juttelemaan. Monet eivät tienneet Mökki Galleriasta entuudestaan mitään!

Kirjamessuilla oli esillä Mökki Gallerian tämän syksyn uutuuskirja “Järven rannan jättiläinen“, jonka on kirjoittanut Ian Bowie ja kuvittanut Sibel Kantola, Kirjassa seikkailevat jo “Taikametsän mörkö” -tarinasta tutut veijarit Matias ja Pörri.

Matias ja Pörri olivat itse asiassa messukojussa paikalla myös, Sibelin apuna. Apua totisesti tarvittiinkin, sillä väkeä kulki messuilla virtanaan, ja kaikki olivat kiinnostuneita Mökki Galleriasta. Messuvieraat ottivat esitteen, lupasivat tutustua kotisivuihimme ja tulla käymään itse mökissä myöhemmin. Mainiota!

Kojussa oli esillä ja myynnissä lastenkirjojen lisäksi mm. julisteita, kortteja ja Mökki Gallerian ystävien taikahunajaa.

Uutuuskirja “Järven rannan jättiläinen” on sinikantinen kirja oikealla. Se on myynnissä Mökki Galleriassa hintaan 19 e.

Sibel nautti tavatessaan niin paljon mukavia ihmisiä, vanhoja tuttuja ja ihan uusia, tuikituntemattomia ihmisiä! Keskustelut olivat lämpimiä ja kiireettömiä, täynnä jaettuja ajatuksia, kokemuksia ja toiveita. Syntyi myös monia ideoita siitä, mitä voisimme tehdä yhdessä. – Voi, olen tavannut täällä messuilla niin paljon ihania ihmisiä, että en edes pysty kertomaan siitä! huokaisi Sibel. -Olen puhunut kolmen päivän aikana kuin tulisuu!

Kirjamessut tuottivat tietysti paljon työtä, ja päivät olivat pitkiä, mutta Sibelin mielestä kaikki oli sen arvoista! Oli hienoa, että myös kirjailija Ian Bowie kävi messuilla ja näki, miten hänen kirjansa oli esillä.

Messukeskus oli paikkana Mökki Gallerian vastakohta: iso, meluisa, täynnä ääniä ja valoja. Siksi Sibel tunsi todella olevansa omalla epämukavuus-alueellaan. – Mutta joskus täytyy ottaa haaste vastaan, sanoo Sibel ja jatkaa: Kotona illalla väsymykseen auttoi sauna. Sibel painottaa, että Mökki Gallerian osallistuminen kirjamessuille oli yhteistyön tulos ja se ei olisi onnistunut ilman kotijoukkojen tukea. Inkivääri-taikajuoma auttoi myös.

Kirjamessuilla saattaa törmätä ihailemaansa julkisuuden henkilöön, jonka kanssa puhumisesta on vain unelmoinut. Näin kävi Sibelille. Missä muussa tapahtumassa voisi tavata Jenni Haukion, presidentti Sauli Niinistön ja Miina Äkkijyrkän? Ja mitä sitten tapahtuukaan, osaako silloin tarttua tilaisuuteen ja avata suunsa? Sibel osaa, sillä hän ei ole ujo suomalainen! Oho… siis mistä hän sitten puhui? No, kirjoista tietysti! Ja pienestä punaisesta mökistä Kaarinassa… sinne hän toivotti kaikki kolme tervetulleiksi!

Teksti ja kuvat: Kirsi Linnamäki

Ajatuksia mittaamisesta

Mökkihöperö eksyi lauantaina 21.9.2019 Manillaan, kummaan paikkaan Aurajoen rannalla. Keltaisessa talossa oli TEHDAS Teatterin näytös Full Measures. Full Measures on kansainvälisesti palkitun työryhmän Falke-Lindgren-Nybom-Forsman teos. Ohjauksesta vastaavat Ishmael Falke ja Sandrina Lindgren sekä vieraileva israelilainen ohjaaja Idit Herman

Näyttämöllä näemme nukketeatteritaiteilija Ishmael Falken ja tanssija Sandrina Lindgrenin. Esitys on syntynyt Grus Grus Teatterin ja TEHDAS Teatterin yhteistuotantona. Tarina kerrotaan esineteatterin keinoin, ja kielenä on helposti ymmärrettävä englanti.

Full Measures kertoo yhteiskuntamme pakonomaisesta tarpeesta mitata asioita. Mökkihöperön näkökulmasta on selvää, että olemme erkaantuneet kauas luonnosta ja agraariyhteiskunnassa vallinneesta luonnon sanelemasta työ- ja vuorokausirytmistä, mutta tässä esityksessä aikajänne oli paljon pidempi: Esityksessä kysytään, mitä tapahtui Edenin puutarhan jälkeen? Olemmeko luoneet uuden paratiisin ”Garden of Even”, jossa kuvittelemme elävämme onnellisina, koska ohjeet ovat selvät ja mittatikut eri asioiden mittaamiseen on annettu?

Treffeillä esityksessä Full Measures (kuva Jussi Virkkumaa)

Normipari tutustuu ja kiipeää vuorelle

Tarina alkaa keskiverto heteroparin tutustumisesta: tunnustelevista kysymyksistä, joihin kumpikin vastaa jos mahdollista mitattavin termein, koska se on turvallista. Keskustelu etenee säyseästi ja kurinalaisesti. Pian mies ja nainen huomaavat ilokseen, että toisessa ei ole mitään liian erikoista; taitaa siis olla ihan varteenotettava kumppaniehdokas!

Jo tutustuttaessa selvitetään toisen elämäntavoitteita. Mitä kumppaniehdokas haluaa saavuttaa, kuinka monta lasta on sopiva määrä, onko unelmana itse rakennettu omakotitalo, jokamiehen ”Mount Average”? Elämänkulku rakentuu esityksessä horisonttiin: on laaksoa ja kukkulaa. Taustalla sykkii jumputtava yhteiskunnan rytmi, ja aktiivisuusranneke muistuttaa, milloin on kuntoilun aika.

Sisäinen rauha ja onnellisuus

Välillä jo vaikuttaa siltä, että pariskunta olisi saavuttanut pyhyyden – tai ainakin rauhan – mittatikkujensa avulla. Sakraali kohtaus kuvaa hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Kun on tullut mitatuksi ja tuntee ihmisenä sopivansa yhteiskunnan valamaan muottiin, on osa yhteisöä, osa yhteiskuntaa. Siitä tulee helpottunut ja rauhallinen olo: kaikki hyvin, vai onko?

Vai johtaako jatkuva mittaaminen ja tasapäistäminen dystopiaan ”Garden of Even”, jossa elämme karkotettuna, mittauslaitteiden viidakossa, ilman todellista yhteyttä tunteisiimme? Juoksemmeko tulevaisuudessa mittaus- ja seurantalaitteiden yhteiskunnassa alastomina ja suojattomina kuin säikyt eläimet?

Rationaalisuus ja tunteet

Tunteista puhuminen aiheuttaa yhteiskunnassamme usein hämmennystä ja kiusaantuneisuutta, koska silloin eksymme todella kauas mitattavista suureista ja yhteiskuntaamme leimaavasta tehokkuusajattelusta. Pelkona on, että etäännymme ”tosiasioista” emmekä osaa enää hahmottaa tilannetta rationaalisesti. Näin käy myös Full Measures  – esityksen naiselle, kun mies pahaa-aavistamatta kysyy, miltä tuntuu? Yhteys omiin tunteisiin on kadonnut ja hämmentyneenä nainen haparoi prosenttilukuja, kun pitäisi kertoa onnellisuudesta, pelosta tai tulevaisuudenuskosta. Kysymys rakkaudesta saa aikaan vimmaisen ketjureaktion.

Esitys ottaa mielestäni myös kantaa yhteistyön puutteeseen ihmissuhteissamme. Kaikilla on omat projektinsa, ja niitä kukin toteuttaa omalla tahollaan. Parisuhteessa yritetään välillä päästä toisen luo sanallisin viestein, mutta pallo singahtaakin takaisin. Tunnelma esityksessä ei ole kuitenkaan lohduton, vaan lähinnä ihmettelevä. Esiintyjien aito ihmetys ja yritys tehdä kaikki oikein yhteiskunnassa on liikuttavaa. Se tuo esitykseen myös huumoria ja oivallisia sanaleikkejä.

Kenelle esitys sopii

Full Measures on ajatuksia herättävä teos ajastamme. Näyttämöllä on koko ajan vain kaksi esiintyjää, Ishmael Falke ja Sandrina Lindgren, sekä omnipotentti mittatikku. Esiintyjät käyttävät mittatikkua koukuttavan taitavasti havainnollistaessaan erilaisia asioita elämässämme.

Falken ja Lindgrenin kurinalainen liike ja säyseä puhe luovat esitykseen vähän hypnoottisen tunnelman: tylsyydestä tuleekin turvallista. Monessa kohdin esiintyjiltä vaaditaan kuitenkin myös notkeutta ja fyysistä kekseliäisyyttä.  Äänisuunnittelija Niklas Nybom ja valosuunnittelija Jarkko Forsman ovat tehneet tarkkaa ja hyvää työtä.

Esitys herättää kutkuttavasti ajatuksia elämänmenostamme ja onnen tavoittelustamme. Ehkä meidän kaikkien on hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea elämässä voi mitata? Jos haet teatterista uusia, virkistäviä näkökulmia ja nautit siitä, että esitys pitää otteessaan vielä seuraavanakin päivänä, ehkä Full Measures olisi jotakin juuri Sinulle? 

Full Measures TEHDAS teatterissa su 6.10.2019 asti. Katso tarkemmat tiedot täältä

Kuva: Jussi Virkkumaa

Teksti: Kirsi Linnamäki

Ihmeellinen luontopolku

Galleristi Sibel Kantola ihastui Rauhalinnan luontopolkuun Kaarinassa Aallon mökin kautta. Ensin hän ihastui mökkiin, joka tönötti hylättynä metsän reunassa. Sitten hän ihastui koko alueeseen, Rauhalinnan ainutlaatuiseen kauneuteen ja erityisesti meren rannassa sijaitsevaan luontopolkuun!

Muistan, miten Sibel tuolloin kertoi kuin taiottuna satumaisen kauniista alueesta, jonne hän perheineen halusi muuttaa. Tuntui, että puhuessaan hän raotti taika-arkkua, missä oli ainutlaatuinen salaisuus. Kannen raosta ilmoille tulvahti taikahiekkaa, ja siirryimme satumaahan, Rauhalinnaan.

Lampi Rauhalinnan luontopolulla (kuva: Sibel Kantola)

Mökki Galleriassa näyttely Rauhalinnan luontokuvista

Nyt syyskuussa 2019 Mökki Galleriassa on esillä taiteilija Sibel Kantolan näyttely Luontopolku on satumaa. Näyttely esittelee piirroskuvat, jotka Sibel on tehnyt Rauhalinnan luontopolun opastaulujen uudistamista varten. Sibelille näyttely luontopolusta on ollut unelmaprojekti, sillä hän asuu nyt perheineen Rauhalinnassa. Sibelin apen, eläkkeellä olevan opettaja Markku Kantolan luontoharrastus ja upeat luontokirjat ovat olleet piirtämistyössä korvaamaton apu. Vanhojen kirjojen luontokuvat ovat osoittautuneet aarteiksi: ne ovat olleet tarkassa lajikuvauksessa paljon käyttökelpoisempia kuin internetin kuvat!

Näyttelyn luontokuvat ovat syntyneet Mökki Galleriassa, Sibelin mukavassa työnurkkauksessa. Siellä Sibel piirtää periaatteessa mitä vain, mutta tarkkojen lajikuvausten piirtäminen on edellyttänyt tiivistä yhteistyötä Kaarinan kaupungin ympäristöbiologi Annemari Karin ja luontopolun taulujen tekstit kirjoittaneen konsultti Kukka Hammarströmin kanssa.

Näyttelyn kuvat ovat vaatineet paljon tarkkaa työtä ja lukuisia korjauksia. Esimerkiksi yllä olevassa lampikuvassa veden pinnalla liikkuvan pikkumalluaisen jalat harottivat väärään suuntaan, ja niitä piti korjata. Jalkoihin piti myös lisätä karvoja. Pikkumalluainen näkyy kuvassa sudenkorennon alapuolella.

Rauhalinnan luontopolku on erityisen hieno

Kaarinan alueen luontopolut on kartoitettu ja niihin on tehty hoito- ja kunnostussuunnitelma. Kaarinan kaupungin ympäristönsuojelun käynnistämä luontopolkujen kunnostus aloitettiin keskeisimmältä paikalta, jossa käyttö on jo vilkasta ja opastaulut kaipasivat pikaista uusimista, Annemari Kari kertoo.

Annemari Karin mielestä Rauhalinnan luontopolku on erityinen, koska se sijaitsee lähellä Kaarinan keskustaa ja siellä pääsee tutustumaan monipuolisesti erilaisiin kohteisiin: lehtometsään, avokallioon, merenrantaan ja alueella virtaavaan puroon. Alue on myös kulttuurihistoriallisesti arvokas Rauhalinnan kartanon ja sen ympäristön vuoksi.

Luontopolku kiertää osittain metsässä, jossa on maapohjaiset polut. Polut ovat metsäpoluille tyypillisesti melko kapeita ja poluilla saattaa olla juurakkoja. Alueella on myös jonkin verran korkeuseroja. Muuten polku on kohtalaisen helppokulkuinen, toteaa Annemari Kari.

Luontopolulle kannattaa ottaa mukaan myös perheen pienimmät, hän lisää. Ihmisten toivotaan käyttävän alueella liikkuessaan olemassa olevia polkuja, jotta herkästi kuluva maan pinta ei kärsisi. Opastaulut 1, 2 ja 3 tulevat olemaan sorapintaisen tien varrella ja niitä kannattaa käydä ihastelemassa, vaikka metsäpoluille ei pääsekään.

Miten luontopolun löytää

Kartta Rauhalinnan luontopolkualueesta (kuva: Sibel Kantola)

Rauhalinnan luontopolulle pääsee kolmea eri reittiä, joiden alkuun tulee infotaulut. Lähialueen asukkaiden toivotaan tulevan alueelle ympäristöystävällisesti kävellen tai pyörällä.

  • Keskustan suunnasta Aapiskujaa pitkin, sitten kevyen liikenteen väylää kohti Rauhalinna ja noin 100 metriä puron ylityksen jälkeen oikealle.
  • Kuusiston suunnasta kevyen liikenteen väylältä oikealle noin 350 metriä sillan ylityksen jälkeen. Tie jatkuu sorapintaisena kevyen liikenteen väylänä ja luontopolku alkaa sen varrelta.
  • Autolla Iso-Rauhalinnantietä. Auton voi jättää tien varrelle tai Rauhalinnantien pienelle parkkipaikalle lähelle Mökki Galleriaa. Parkkipaikalta on kävelymatkaa luontopolulle noin 500 metriä.

Annemari Kari painottaa, että Rauhalinnassa kaupunkilaisenkin on helppo päästä nauttimaan vihreästä metsästä, meren liplatuksesta ja lintujen laulusta. Luontopolku on ainutlaatuinen myös opastaulujensa ansiosta, sillä taulut on suunniteltu ja tehty alueen luonnetta kunnioittaen. Opastaulut asennetaan alueelle syys-lokakuussa 2019. Niitä kannattaa tulla sitten katsomaan!

Luontopolku tuottaa iloa

Sibel Kantolalle näyttely luontopolusta on ollut erityisen tärkeä, ainutlaatuinen projekti. Hänen mielestään meidän kaikkien on syytä olla ylpeitä lähiluonnostamme. Sibel asuu Rauhalinnassa ja nauttii joka päivä upeasta luontopolusta koiransa Sofin kanssa. Sibel on kiitollinen siitä, että hän saa asua Rauhalinnassa ja tavata joka päivä uusia mukavia ihmisiä.

Sibel ja Sofi ohittavat kävelyllään luontopolun varrella myös punaisen varaston, mistä Mökki Gallerian pihalta kadonneet kaksi puutarhatuolia löytyivät hiljattain kuin ihmeen kautta, yli vuoden jälkeen katoamisesta! Sibelin mielestä tämäkin juttu oli vähän maaginen. Ajatella, että tuolit löysivät tiensä takaisin kotiin Mökki Gallerian pihamaalle, ilahduttamaan kaikkia teitä, rakkaat Mökki Gallerian ystävät!

Tervetuloa katsomaan Rauhalinnan luontokuvia

Taiteilija Sibel Kantolan näyttely Luontopolku on satumaa on esillä Mökki Galleriassa 27.9.2019 asti, ti-pe klo 10-16. Näyttelyn kuvia voi ostaa galleriasta julisteina ja kortteina (juliste 15 e ja kortti 2 e). Lisätietoa näyttelystä löydät täältä.

Lisätietoa: Säilyykö kauneus Rauhalinnassa? on teemaan liittyvä aiempi blogini 062019

Teksti: Kirsi Linnamäki

Kuvat: Sibel Kantola ja Kirsi Linnamäki

Kaunis Huldra Norjasta

Minna Svennevig luonnon helmassa
(Kuva: Piritta Fors)

Suomalainen Minna hurmaantui Norjan luonnosta täysin, kun hän asui saaressa Norjan länsirannikolla. Koti oli Ulsteinvik-nimisessä kaupungissa, noin Jyväskylän korkeudella. Minna kulki pitkin kivikkoisia karuja rantoja kuin noiduttuna ja kantoi kotiin veden tuomia aarteita ja merilevää. Merilevästä pystyi sen kuivuttua muokkaamaan vaikka mitä. Paikalliset ihmettelivät yksin vaeltelevaa suomalaisnaista ja alkoivat kutsua häntä Huldraksi, metsän hengettäreksi.

Norjan tarustossa Huldra on metsässä elävä kaunis, pitkähiuksinen, vaalea neito. Hän houkuttelee nuoria miehiä luokseen. Huldra on edestä kaunis, mutta takaapäin eläin pitkinen häntineen. Miehet, jotka antautuvat hänen houkutuksilleen, kotoavat metsään lopullisesti.

Runo minussa

Minna Svennevig tuo Mökki Galleriaan raikkaan tuulahduksen Norjan vuonoilta, sillä hän pitää taideilmaisun kurssin Runo minussa lokakuussa Mökki Galleriassa. Työpajakurssi ei edellytä mitään etukäteistietoja tai -taitoja, vaan se sopii kaikille! Voit lukea kurssista lisää täältä.

Minna on opettaja ja taideterapeutti. Aikaisemmin hän on työskennellyt paljon liikunnan parissa. Jo lapsena Minna koki taiteen hyvin voimakkaasti ja kun hän aikuisena ymmärsi, että on olemassa jotain sellaista kuin taideterapia, hän oli myyty. Norjassa Minnaa alkoi kiinnostaa Green Care. Taideterapeuttina Minna haluaa yhdistää nämä kaksi asiaa, taiteen ja luonnon parantavat voimat. Nyt Minna asuu Littoisissa, kutkuttavan kuusimetsän kupeessa ja nauttii suomalaisen luonnon mystisestä kauneudesta.

Minnan tuliaiset Norjasta

Elämä vei Minnan Norjaan 20 vuodeksi, ja siellä hän sai kokea maahanmuuttajan arjen. Matti Nykänen ja Aki Kaurismäki seurasivat Minnaa Norjaan, heistä puhuttiin. Kutsuilla Minnalta pyydettiin anteeksi, kun oli unohdettu ostaa kirkasta viinaa suomalaiselle. Stereotypia metsäläisestä, joka ärsyyntyessään vetää puukon esiin, elää siis edelleen vahvana meistä suomalaisista Norjassa.

Norjalaisille ulkoilu on tärkeää, sillä he uskovat että se tuo hyvän mielen. Norjalaisten itsetunto on vahva. Toisaalta Minna oppi Norjassa myös arvostamaan suomalaista korkeakoulutusta ja syvää osaamista.

Kun Minnaa Norjassa verrattiin Huldraan, se herätti hänessä käsitteen huldrailu, joka tarkoittaa luontoon ja luovuuteen uppoutumista, pakoa arjesta. Kun minä kuulin Minnalta käsitteestä huldrailu, ajattelin heti: “Ahaa, tanskalaiset hyggeilee ja norjalaiset huldrailee – no sehän sopii mielikuviimme heistä: nautinnonhaluiset, äveriäät tanskalaiset ja vuonojen jylhässä luonnossa elävät norjalaiset. kukin tyylillään.” Olin kuitenkin väärässä! Huldrailu ei ole mikään yleinen käsite Norjassa, vaan ihan Minnan oma juttu. Nyt Minna siis huldrailee täällä Suomessa, esimerkiksi lähellä kotiaan Littoisten järven ympäristössä.

Kun katson Minnaa kuvassa, näen kauniin kujeilevan naisen sinisessä mekossa. Toisaalta näen koiran, joka kutsuu toista leikkiin – juoksemaan laajoja villejä kierroksia luonnossa pelkästä elämisen ilosta! Ehkä Minnan työpajakurssi Runo minussa on myös kutsu leikkiin, mahdollisuus uudenlaisen ilon löytämiseen!

Lisätietoa Minnasta:

Minnalla alkaa taideterapian kurssi myös Kaarinan kansalaisopistossa (9-11/2019) lisätiedot

Minnan huldrailu lisätiedot

Teksti: Kirsi Linnamäki

Turkin ihmeitä

Kaikkihan me tiedämme kebabin, mutta Mökki Gallerian turkkilaisessa illassa (pe 16.8.2019) me onnekkaat saimme maistaa laajan kirjon turkkilaisia makuja chef J.J. de Nierin herkkuaterialla!

Ihmeellistä oli huomata, miten toisilleen tuntemattomat ihmiset alkoivat jutella toisilleen Mökki Gallerian pienessä, kodikkaassa tilassa. Ehkä illassa tapahtuikin turkkilainen ihme? Ehkä ilmassa oli annos turkkilaista lämpöä ja avoimuutta? Eri kielet kietoutuivat toisiinsa puheensorinassa, ja tarvittaessa puheen käännös hoitui hyvin spontaanisti.

Oma suosikkini annoksista oli pehmeä lampaanliha jugurttikastikkeella ja vadelmajälkiruoka. Siitä jälkiruoasta ei tullut edes kuvaa, sorry – niin hyvää se oli, että kuvaaminen unohtui täysin!

Chef J.J de Nier on ravintola-alan huippuammattilainen ja tehnyt ruokaa mm. kuninkaallisille. Olin kiinnostunut hänen ammatinvalinnastaan. J.J. kertoi hakeutuneensa hotelli- ja ravintola-alan kouluun, koska toivoi sitä kautta pääsevänsä eroon ujoudestaan. Silti hänellä ei ollut tarkkaa kuvaa siitä, mitä työtä hän haluaisi valmistuttuaan tehdä.

Koulun jälkeen J.J. teki catering-keikkoja mm. elokuvaproduktioissa. Poikkeuksellisissa oloissa kuten hiekkaerämaassa valmis ruoka joutuikin odottamaan jopa kolme tuntia. Siksi J.J kehitti oman tyylinsä ottaa ainekset mukaan paikan päälle ja valmistaa ruoka missä tahansa olosuhteissa, juuri silloin kun tilanne on sopiva asiakkaalle. Haasteellista mutta täydellistä!

Ajatella, että chef ei ollut koskaan aiemmin tehnyt turkkilaista ruokaa! Turkkilaistaustaisen galleristi Sibel Kantolan mielestä maut olivat hyvin aidot. Sibeliin teki erityisesti vaikutuksen J.J. Nierin baklava, jonka tekemiseen Turkissa tarvitaan Sibelin mukaan “vähintään viiden isoäidin porukka”, sen verran työlästä se on.

Turkkilaisen illan loppuhuipennus oli pistaasi-baklava.

Illan päätteeksi galleristi Sibel Kantola kysyi vierailta ehdotuksia lokakuun herkkuillan teemaksi, ja lokakuun teemaksi valikoitui sisilialaisuus. Odotamme jännityksellä, mitä sisilialaista chef meille taikoo! Syyskuussa olemme kuitenkin vielä turvallisesti kotimaan kamaralla ja maistelemme herkkuja, joita J.J. valmistaa meille Kaarinan Rauhalinnan luontopolun inspiroimana!

Itse poistuin turkkilaisesta illasta aika lailla “jalat irti maasta”, maiset murheet unohtaneena!

Teksti ja kuvat: Kirsi Linnamäki