Odessa ja Orapihlaja hurmasivat Viikinsaaressa

Lehmät liittyvät olennaisella tavalla Aallon mökin eli Mökki Gallerian historiaan, koska Kaarinan Rauhalinnassa on ennen harjoitettu laajaa  karjanjalostustoimintaa. Nyt mökin ympäristössä ei lehmiä enää näe, joten Mökkihöperö päätti lähteä Tampereelle! Tampereen Viikinsaaressa voi kuka tahansa tavata Ahlmanin koulun vasikat Odessan ja Orapihlajan.

 

Lautta tyssähtää saaren laituriin, harvat juhannuskävijät purkautuvat ulos lautalta ja rantautuvat. Saavumme Viikinsaareen, Tampereen kaupungin virkistysalueelle, missä on yhdeksän eri saniaislajia. Ensimmäisenä näen yllättäen keltaisen paviljonkimaisen ravintolan ja sen edessä hoidetun puutarhan. Mielessäni on vain yksi asia: missä ovat vasikat?

IMG_2708

Onneksi vasikoita ei tarvitse kauan etsiä. Ahlmannin koulun vasikat laiduntavat hoidetun puutarhan sivussa. Ne ovat sopusuhtaisia, kauniita, levollisia. Aidalle pysähtyneet ihmiset yrittävät saada vasikoiden huomiota erilaisilla tempuilla, mutta Odessa ja Orapihlaja ohittavat ne lehmän tyyneydellä.

Minuun vasikat tekivät vaikutuksen. Ne olivat niin kauniita, niin levollisia! Kierrettyäni saaren luontopolun oli pakko pysähtyä tarkkailemaan vasikoita vielä uudestaan.

Osaatko tunnistaa videolta, kumpi vasikoista on kyyttö eli itäsuomenkarjaa ja kumpi on länsisuomenkarjaa?

 

 

 

Leave a Reply