Mökki Galleria sai vieraakseen mahtavia yhdeksäsluokkalaisia nuoria Kaarinan Business Race -tapahtumassa 31.8.2018. Tapahtuman tarkoitus on tutustuttaa nuoria paikallisiin kaarinalaisiin yrityksiin, ja tapahtuman järjestää vuosittain Kaarinan Kehitys Oy. Mökki Galleriassa nuoret saivat toteuttaa luovuuttaan tuotteiden mainoskuvauksessa.
Millainen on hyvä mainoskuva
Nuorten tehtävänä oli ottaa mainoskuva Mökki Gallerian kahdesta eri kirjasta, Taikametsän mörkö ja How You Got Your Name. Galleristi Sibel Kantola kertoi nuorille molempien kuvittamiensa kirjojen tarinat, jotta nuoret pystyivät ideoimaan kirjoille sopivat lavastukset.
Lisäksi nuoret saivat tehtävään seuraavat ohjeet
– kuvassa täytyy näkyä yrityksen käyntikortti tai itse mökki taustalla
– kuva ei saa olla tylsä
– kuvan voi ottaa ulkona tai sisällä
– mökistä löytyviä esineitä voi hyödyntää kuvassa
Mikä on sinun suosikkisi kuvista
Näet nuorten ottamat kuvat numeroituina alla. Jokaisen kuvan alapuolella on kuvan numero, työryhmän nimi ja ryhmän jäsenet. Katso ensin kaikki 11 kuvaa ja valitse sitten oma suosikkisi.
Alla nuorten Mökki Galleriassa ottamat kuvat. Kuvat on numeroitu (nro 1-11), ja kuvan alla on tiedot ryhmästä. Valitse suosikkisi!











Voit kertoa meille oman suosikkisi kuvista Mökki Gallerian fb-sivulla tai täällä blogissa. Blogissa klikkaa sivun yläosassa Leave a comment ja kirjoita kuvan numero! (huom. Kun kommentoit, ohjelma kysyy spostiasi, mutta sitä ei julkaista.)
Suosituin kuva julkistetaan pe 28.9.2018, ja kuvan ottanut työryhmä palkitaan kirjalahjalla. Tieto kuvasta julkistetaan pe 28.9. Mökki Gallerian Facebook-sivulla (www.facebook.com/mokkigalleria) ja Mökkihöperön blogissa (www.mokkigalleria.fi/blog).
Kuva no 9
Kuva numero 9.